Käyttäjän Metsuri motokuski kirjoittamat vastaukset
-
Olkoon asia niin tai näin. Mutta se lienee varmaa että hirvieläinkannat muualla ei ole yhtä suuri ongelma kuin meillä. Minusta valtakunnallinen linjaus on hyvä ja sehän on sovittu etujärjestöjen kanssa. Jos visakallolta ei ole asiaa kysytty niin on paljon muitakin asioita joita ei kysytä. Näin se vain tässä yhteiskunnassa menee. Tuo kirjoitukseni tarkoitus ei ole ohjata mielipiteitä mihinkään suuntaan mutta muuallakin tullaan toimeen hirvieläinten kanssa ja osataan elää.
Metsuri motokuski 23.3.2023, 14:30Viimeisessä metsästäjä-lehdessä oli eri pohjoismaiden hirvieläin kantoja /1000 ha. Pääosin hirveä on Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Kummassakin maassa hirvikannat ovat monin kertaiset suomeen verrattuna. Eikä heille makseta hirvivahinkokorvauksia. Toki heillä on myös suuremmat maan vuokrat. Mm Tanskassa ja Saksassa on metsästysvuokrat suuremmat tulonlähteet kuin puun myynti tulot. Jokaisella maalla on omat erikoispiirteet. Ruotsissa ollaan huolissaan kun hirvikanta on 9/1000 ha niin he pelkäävät että hirvi joutuu punaiselle listalle ja suojeluun. Meillä taitaa olla yleisin kanta 2,5 – 3 kpl/1000ha. Hirvieläinkannat ovat noin 40 kpl/ 1000 ha. Joissakin lähelle 100.
Metsuri motokuski 19.3.2023, 17:18Voihan sitä syyttää. Borrelioosi tartuntoja oli vasta-aine testien mukaan eniten 50 luvulla. Itseasiassa porrelioositartuntoja on nykyään vähemmän kuin ennen. Tautia ei vai tunnistettu.
Metsuri motokuski 18.3.2023, 13:51Puuki. Fsc:ssä oli 5% pysyvän suojelun velvoite. Nyt tulee lisäksi 5% erikoishakkuuvelvoite. Joka on peitteisen metsänkäsittelyn velvoite.
Metsuri motokuski 18.3.2023, 12:41Nythän meillä vasta pefc sertifikaati uudistui ja fsc ihan kohta. Lisää tulee suoja-alueita ja uutena fsc kohteille erityishakkuukohteet joita pitää olla 5 % metsäpinta-alasta. Sehän lisää monimuotoisuutta oikein urakalla.
Metsuri motokuski 17.3.2023, 18:13Sipilän matti oikoo historiaa aika vapaasti. Suomi ei ole Venäjältä kiristänyt rajaa. Tilanne oli silloin toinen ja Venäjä luovutti tuon aikasen valtion rajan vapaaehtoisesti. Sodan tarkoituksena Venäjältä oli siirtää rajaa pietarin osalta tykin kantaman ulkopuolelle. Siihen aikaan kantaman tykeillä oli reilu 10 km luokkaa. Raja siirtyi vähän enemmän. Mitä tulee Krimin niin se on aina kuulunut Ukrainalla. Neuvostoliitto rakenti sinne Mustanmeren laivaston tukikohdan. Eihän se oikeuta alueen valloitukseen. Minskin II sopimus oli taas etupiiri sopimus jossa edellytettiin että tietyt maat kuuluisivat venäjän etupiiriin. Kun nyt on nähty niin venäjän tarkoituksena oli myös liittää suomi samaan etupiiriin. Jo pelkästään näillä perusteilla Ukrainan sota on oikeutettu.
Metsuri motokuski 15.3.2023, 09:22Ei tarvitse olla edes suomenmestari. Riittää ihan normaali kuski tuohon jatkuvasti liikkuvaan ajokoneeseen aukolla. Nykykoneissa on myös ominaisuus jossa kone liikkuu jatkuvasti valitsemalla nopeudella. Motohakkuussa tuo jatkuvaliikkuvuus ei taida vielä käytönnössä onnistua. Siinä on niin monta eri tekijää jotka estävät tuon toiminnan.
Metsuri motokuski 15.3.2023, 09:13Kyllä venäjäläisetkin osaavat ajatella ja tunnustaa realiteetit. Mitä jesse olisit luullut tapahtuvan jos olisivat ampuneet dronin kansainvälisessä ilmatilassa ? Uskon että sen jälkeen Ukrainan sota olisi päättynyt hyvin nopeasti kun jenkit olisivat tuhonneet venäjän maavoimat Ukrainassa ja Mustanmeren laivastotukikohdan krimillä.
Metsuri motokuski 13.3.2023, 17:51Meillä ei kauriskanta ole muuttunut miksikään enemmänkin lisääntynyt. Ei lupavapaus ole sen enempää metsästystä lisännyt. Samat ukot sitä harrastaa on ne sitten luvan tai ei luvan takana. Se on totta että mekin laitoimme loput hirviluvat jäihin. Osa jätettiin kaatamatta. Hyvä niin sillä kanta on nyt alle kolmen /1000ha. Joten tiheystavoitteessa ollaan.
Metsuri motokuski 11.3.2023, 20:07Noilla horneteilla pitäisi vielä pärjätä muutama vuosi ennen kuin uudet saadaan. Viimeinen erä taidetaan toimittaa lähellä vuotta 30. Onko ne koneet sen jälkeen enää teknisesti siinä kunnossa että niihin mikään maa kannattaa panostaa. Niissä alkaa jo rungot repeilemään metallien väsymyksestä. Nyt on jo uusittu siipiä ja rungon osia metallin väsymisestä johtuen. Eiköhän ne siinä vaiheessa ole romumetallia. Tätähän peruskorjaus asiaa jo pohdittiin hävittäjähankinnan aikana ja todettiin ettei enää kannata vanhaa rakentaa uudelleen. Eiköhän jenkeilläkin ole sanansa sanottavana niiden jatkokäytöstä.