Käyttäjän Metsuri motokuski kirjoittamat vastaukset
-
En puolustele marinia sen kummemmin mutta kannattaa lukea mitä hän todellisuudessa sanoi. Tahtoo vain olla että tarkoituksellisesti irrotetaan tietyt asiat sanomisista. Marin taisi todeta että Suomi pitää huolta omasta puolustuksestaan tärkeimpänä ja sitten kun uudet hävittäjät tulevat voisi vanhoista luopua. Jos niistä on mitään jäljellä. Hävittäjä on se sitten mikä tahansa ei ole se pointti vaan aseistus. Nythän meidän osaaseistuksesta siirtyy uusiin hävittäjiin. Kyse taitaa olla vasta vuoden 26 jälkeisestä ajasta.
Metsuri motokuski 11.3.2023, 09:13Tuo on kyllä hienoa yhteisöllisyyttä. Tuon voisi vaikka yleistyäkkin.
Metsuri motokuski 11.3.2023, 09:10Kyllä tuo puhdistus olisi hyvä tehdä. Usein vanhassa pesämateriaalissa asustelee kirppuja ja loisia jotka sitten iskevät poikasten kimppuun. Minusta pöntöt kannattaisi tyhjentää jo syksyllä tai viimeistään pakkasten aikaan että loiset tuhoutuvat pakkasessa.
Metsuri motokuski 8.3.2023, 09:55Kyllä tuossa tolopan ennustuksessa voi olla perää jos EU saa tahtonsa läpi ja talojen energiakulutuksiin tulee raja-arvot. Meilläkin se tarkoittaa sitä että moneen rintamamiestaloon alkaa lisäeristyksellä olla tarvetta. Nämä eristämättömät talot ovat jatkossa lähes arvottomia.
Metsuri motokuski 8.3.2023, 09:51Suuressa osassa Suomea asetetussa tavoitekannnassa ollaan. Ongelma on tietenkin vain siellä missä tavoitekannassa ei olla.
Metsuri motokuski 8.3.2023, 09:49Millähän ne demarit estää että ihminen ei syö liikaa tai liiku liian vähän ? Eilinen oli kyllä pohjanoteeraus demareilta. Kyllähän se oma ehtoinen fyysinen kunnon ylläpito lähtee vain ja ainoastaan omasta halusta. Ei ihmistä saada kuntosalille tai ladulle väkisin ilman omaa tahtoa. Jos joku haluaa liikkua niin nykyäänkin siihen on hyvät mahdollisuudet eikä maksa paljoa. Vähempi syöminenkin vain tuo pelkkää säästöä. Mutta eihän se niin vain mene.
Näyttää tuota ylipainoa olevan Rinteelläkin ja henkikin kulki huonosti. Tietenkin säästö tulee sitä kautta ettei hoideta potilaita vaan todetaan sairaudet itse aiheutetuksi.
Metsuri motokuski 6.3.2023, 17:49Kyllähän tolopainen on oikeassa. Olishan se Venäjä romahtanut toisessa maailmansodassakin jos liittoutuneet ei olisi antanut materiaaliapua jäämeren kautta. Ei mennyt afganistankaan putkeen. Samoin serbit venäjän tuella ei oikein pärjänneet Jugoslaviassakaan. Transnitria ei oikein etene. Syyriassa meni kohtuullisesti kun yksikään länsimaa ei auttanut vastapuolta. Katsotaan nyt kuinka Ukrainassa pärjätään kun uudet panssarivaunut sinne saapuu. Vielä kun saataisiin länsimainen sotilasjohto Ukrainan armeijalle niin tehokkuuttakin toimintaan voisi löytyä. Liikaa neukkuopetus vaivaa Ukrainan upseeristoa. Rivi taistelijat on kyllä huippua mutta johto ei oikein vakuuta.
Metsuri motokuski 6.3.2023, 17:40Nostokoukku ollut hienoilla alueilla. Tuolla on upeat maisemat niin kuin uk puistossa, Galdoaivissa, vätsarissa ja jne.
Metsuri motokuski 6.3.2023, 17:37Timppa: MOT toimitus ottaa mielellään juttuesityksiä. Tuo on hyvä aihe.
Metsuri motokuski 5.3.2023, 18:26Tais olla VKK ja muutama muu vasemmiston edustaja jotka äänestivät Naton liittymistä vastaan. Ei tarvii olla epätietoinen kuka tuotakin VKK puoluetta johtaa.