Käyttäjän Metsuri motokuski kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 4,011 - 4,020 (kaikkiaan 10,051)
  • Metsuri motokuski

    Aika vähän noissa revan kirjoituksissa on ollut asiaa. On sitten kirjoittanut yksi tai kuusi. Yleensä on negatiivista joka asiasta.  Aika vähän korjausehdotuksia. Suuta osaa jokainen soittaa. Varsinkin nimimerkin takaa.

    Metsuri motokuski

    Miksi sinä jätkä kirjoitat tuollaista p….kaa. Tiedän että osaat kirjoittaa asiaakin ja totuuden mukaista tekstiä. Tuo yllä olevan kirjoitus ei perustu mihinkään ja on aivan tarpeetonta mustamaalausta. Pahinta lienee se että joku ei osaa suodattaa näitä häiriintyneitä kirjoituksia vaan saattaa jopa uskoa niihin.

    Metsuri motokuski

    Kiitettävän kovapäistä porukkaa jankuttamaan samaa asiaa. Ei olla kovin pitkälle edetty.

    Metsuri motokuski

    En tiedä missä tuo mehänpoika vaikuttaa  mutta meillä asiat ovat kyllä toisin. Metsänomistajille peijasissa ja muuallakin kerrotaan hirvikannan todellinen tilanne. Viimeksi puhuin yhden ison metsänomistajan kansa kun talkoilla istutin sille 1500 tainta. Käytiin hyvin selväksi mikä on tilanne.

    Metsuri motokuski

    Eli kuvatunlainen ls – toiminta on laitonta ?

    Metsuri motokuski

    Hetkinen. Onko Ukrainan vika se että Venäjä tykkitulella tuhoaa kaupunkia ja kaikki asukkaat eivät vapaaehtoisesti lähde. Siis syyllinen onkin Ukrainan. Kannattaa muistaa ettei Suomikaan pakolla evakuoinut. Asukkaille annettiin mahdollisuus lähteä. Venäjän puolelle jäi paljon karjalaisia jotka eivät halunneet lähteä. Ne kyllä sitten vietiin hyvin pikaisesti muualle neuvostoliittoon heidäb toimesta  eikä silloin kyselty halukkuuta. Uudet asukkaat tuotiin tilalle muualta.

    Metsuri motokuski

    Ei muuten ole maalittamista. Silloinhan kaikki luonnonsuojelujärjestöjen toiminta sitä on. Hehän käyvät lähes poikkeuksetta tarkistamassa kaikki yhtiöiden tai mh:n avohakkuukohteet ennen ja jälkeen metsänkäytyöilmoitusten perusteella.  Myös yksityiset ovat heidän kohteena jos kohde on sopiva.

    Metsuri motokuski

    Kyllä tuo tolopaisen kysymys on ihan järkeenkäypä. Kun samalla leimikolla kaatelee metsuri ja puut karsii moto ja vielä kun ajokone ne vie ne tienvarteen niin onhan siinä kuluerää riittämiin.

    Metsuri motokuski

    Meinaatko että ukraina on täynnä natseja ja niillä oli halu tuhota Venäjä.  Samalla raiskata naiset ja ryöstää lapset. Tosi totuudenmukaista.

    Metsuri motokuski

    Voi metsä olla muutakin kuin tuo mitä mehänpoika kirjoitti. Aina enenevässä määrin se on jotain muutakin kuin pelkkä puuntuotantolaitos. Se ei tietenkään tarkoita sitä etteikö hirvet voi aiheuttaa merkittävää tuhoa. Nykyään kun uusien metsänomistajien kanssa on tekemisessä  niin puuntuotanto ja siutä saatu raha ei tunnu enää olevan se ykkösjuttu.

Esillä 10 vastausta, 4,011 - 4,020 (kaikkiaan 10,051)