Käyttäjän Metsuri motokuski kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 6,241 - 6,250 (kaikkiaan 9,990)
  • Metsuri motokuski

    No ompas asiat jessellä muuttuneet. Joskushan se oli kirjoitusten perusteella että puut viedään metsistä lähes väkisin ja hintakin on markkinoiden parasta. Lisäksi tulee bonusta että sillä voi ostaa vaikka mitä tai teettää metsänhoidot lähes ilmaiseksi.  Kovin on asiat muuttuneet.

    Ei kai MG ole kääntänyt selkänsä vakio asiakkaalle.

    Metsuri motokuski

    Joo. Olen itsekkin sen huomannut että melkoisen tulkinnan ovat riistaviranomiset tehneet. Itselläni on havainnot juuri päinvastaiset. Olen tästä havainnosta heillekkin kertonut. Aika moni hirviä metsästäneenä on todennut että lehtipuusto taimikossa vetää hirviä puoleensa. Siksi aika moni metsäyhtiö (vast) ohjeissaan puhdistuttaa taimikkonsa hyvinkin tarkkaan lehtipuusta hirvien talvehtimisalueilla.

    Metsuri motokuski

    Tuolla planterin tavalla saa ainakin hirvet viihtymään taimikossa. Mitä enemmän lehtipuuravintoa löytyy sitä mieluisampi paikka se on asua.

    Metsuri motokuski

    Timppa kirjoitti aiemmin reikäperkauksen järjettömyydestä. Varmaan näin onkin mutta siinä tilanteessa se voisi olla hyvä kun varhausperkauksen ja seuraavan raivauksen välissä. Nythän aika pitää olla 10 vuotta että saa kemerat kummastakin. Monella rehevällä paikalla aika on turhan pitkä ja jos siinä välissä reikäperkaa niin vahnkoja taimille ei synny niin herkästi. Se on selvä että palkkamiehellä ei reikäperkauksessa ole järkeä.

    Metsuri motokuski

    Osassa piti yhteydenotto tehdä itse ja aika paljon homma menee mhy:llä vieläkin niin. Myyjä ottaa yhteyttä. Varmaan pienempien metsänomistajien osalta yhteydenottoja ei tule vieläkään. Piiskuri on tullut ostoonkin.

    Metsuri motokuski

    Valtionhallinnon tekoäly ja puukauppa yhtiöiden välillä eivät varmaan johdu toisistaan. Sen verran noista yhteydenotoista että nykyään ostomiehet joutuvat ottamaan yhteyttä metsänomistajiin useamman kerran päivässä. yhteydenotoista on raportoitava esimiehelle. Sen vuoksi niitä kyselyjä tulee joka tietenkin tekee hyvää itsetunnolle kun tuntee itsensä tärkeäksi.

    Metsuri motokuski

    Olen täysin samaa mieltä nyt Anneli kirjoituksesta. En tiedä oliko tuo punkkiasia otettu asiakirjaan kun olit selvityspyynnössä siitä maininnut. Ehkä näin. Hirviasia pitää pitää esillä ja vaatia että kannanrakenne, koko ja metsästys on oikeanlaista jotta metsänomistajien mahdollisuus ammatinharjontaan säilyy. Minusta riistaviranomaiset ovat avoimesti kertoneet asiasta sidosryhmille. Se että onko sidosryhmät hoitaneet asiansa oikein jää teidän metsänomistajien harkittavaksi. En usko kuitenkaan että tässäkään asiassa on salailtu vaan edetty niillä tiedoilla joita on ollut olemassa.

    Metsuri motokuski

    No jos sinä siitä saat kiellon tuosta niin ihmettelen vain. Hehän myöntävät borrelioosin lisääntymisen mutta toteavat että sitä on esiintynyt muulloinkin. Eihän se ole kielto ensimmäiseen. Mutta hyvä että eivät lähteneet arvailemaan miksi borrelioosia esiintyi myös 50 -luvuilla. Itse esitin tulkinnan siihen,

    Metsuri motokuski

    Eihän ne kiellä sitä borreliosin lisääntymistä vhp alueilla. He myöntävä sen että kauriit ja vhp:t lisäävä punkkien määrää ja sitä kautta borrelioosia. Mutta borrelioosia on esiintynyt myös 50 – luvuila jolloin kauriita ja vhp ei ollut nykyisiä määriä. Eihän tämä ole kielto. Uskon että syynä on ollut metsälaidunnus kun karjaa ja muita tuotantoeläimiä pidettiin metsälaitumilla. Ei kannata tietoja vääristellä kun olet saanut virkamiehet vastaamaan kirjoitukseesi.

    Metsuri motokuski

    Yleensä noissa rakennushommissa menee niin että arkkitehti suunnittelee ja joko hän tai joku muu suunnittelija tekee rakennepiirustukset. Timpurit sitten toteuttavat työn näiden kuvien mukaan. Silloin jos rakennepiirustukset ovat huonot ja vika johtuu niistä niin vika ei ole timpureissa. Mutta jos työnjälki on huonoa niin vika on timpureissa. Joten yleistää ei näissäkään voi.

Esillä 10 vastausta, 6,241 - 6,250 (kaikkiaan 9,990)