Käyttäjän Metsuri motokuski kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 6,451 - 6,460 (kaikkiaan 9,989)
  • Metsuri motokuski

    Olen jossain nähnyt tilaston että n 70 prosenttia metsästäjistä on metsänomistajia. On totta että paljon on ei metsänomistajiakin mutta tarve uusien jäsenien ottamiselle on ollut ihan käytännön sanelema juttu. Yksin kertaisesti pelkästään metsänomistajat eivät enää selviä velvollisuuksista. Suurinosa metsästäjistä asuu toisella paikkakunnalla eikä jouda tai halua osallistua jahteihin.

    Yllättävää oli että alkuviikon rhy:n palaverissa hirven kaatomäärien lisäystä vastusti juuri pari äänekästä metsänomistajaa. Joten on aivan turha syyllistää pelkästään ei metsänomistajia ongelmasta.

    Metsuri motokuski

    Meinaatko niin ? Jos asia olisi niin olisin varmaan kirjoitellut hirvikannan verotuksesta eri tavalla. Tuo sinun kirjoitus johonka vastasin niin ei anna kyllä mitenkään sellaista kuvaa että olisin kyseenalaistanut nykyisen metsästysvuokrauksen ja – oikeuden. Taas tolopaiselta joku ihan outo tulkinta.

    Metsuri motokuski

    Vai ei saa. Suomessa ammutaan syksyssä tuhansia hirviä ja kaiketi metsästäjät ne ampuu. Nyt varmaan tolopaisen kannattaa lähtee tuvan penkiltö maastoon jos vaikka löytyis joku metsästäjä.

    Metsuri motokuski

    Nyt olette väärässä. Riistanhoitoyhdistys myöntää kaikki luvat jota anotaan. He jopa patistivat hakemaan lisälupia. Mekin anoimme 9 ja tuli 10. Joten vika ei ole rhy:ssä. Aj:lle sen verran että jos kiinnostusta on mhy:llä asiaa hoitaa he voivat olla yhtryksissä rhy:iin. Yksi puhelinsoitto riittää.

    Aj. Sinä olet mhy:n hallituksessa. Hoida edes tämä asia alueellasi kuntoon niin olet varmaankin paikkasi ansainnut.

    Metsuri motokuski

    Kyllä tuo varmaan noin on kun planter kirjoitti. En ala kiistämään. Tällä viikolla on riistanhoitoyhdistykset pitäneet seuroille hirvipalavereita jossa on koulutettu niin metsästäjiä kuin jahtipäälliköitä. Itse olin eräässä tällaisessa tilaisuudessa ja toin esille metsänomistajien huolen hirvimäärästä. Rhy:n toiminnanjohtaja oli samoilla linjoilla kanssani mutta aseeton hänkin on seuroja vastaan. Siellä tuli kyllä hyvin selväksi se että hirvikannan tavoitetiheyteen ei olla valmiita menemään. Sain aikamoiset haukut kun asiaa esitin. Olisin niin mieluusti nähnyt myös vaikka mhy:n edustajan pitämässä puheenvuoron kuinka tärkeää kannan alentaminen on metsäomistajien kannalta. Jotenkin vaikutti että ei tämä näytä oikein kiinnostavan metsänomistajien etujärjestöjäkään. Ei olis tarvinnut kuin yksi puheenvuoro että nyt homma kuntoon niin asia tulisi kuntoon. Alue jossa olin kokousessa toimii keski-suomen metsänhoitoyhdistys pääsääntöisesti. Ei siellä ollut tosin edustajia metsäyhtiöistäkään saatika mh:sta.

    Metsuri motokuski

    Kyllähän sahalan parooniakin rajoittaa kaatoluvat. 1000 ha niitä ei montaa saa. Kannattaisi hänenkin liittyä johonkin suurempaan porukkaan niin kaatoluvat lisääntyisi samassa suhteessa ja voisi lisätä metsästyspainetta entisestään. Sahalan maat ei taida olla talvehtimisalueita onneksi. Silloin ei koukistus auta yhtään kun jahtiaika on päättynyt ja hirvet pyörii alueella.

    Kerrassaan ihailtavaa fanitusta AC:lla.

    Miten se riistakeskus voi asettaa 5/1000ha jos valtakunnallinen tavoitetiheys on 2.5-3 hirveä / 1000ha.

    Tuo suorittavan viimeinen kappale on ihan totta. Olin just paikallisen rhy:n kokouksessa ja aika pahat haukut sain kun esitin että pyritään valtakunnalliseen tavoitteeseen. Pahaa pelkään että nyt ei mene hyvin. Toivottavasti olen jälleen väärässä.

    Metsuri motokuski

    Niin ja Ruotsissa on paljon suurempi hirvikanta tuhatta hehtaaria kohden kuin täällä. Joten ei varmaan Ruotsi ole kovin hyvä verrokki.

    Metsuri motokuski

    Minusta siinä ei ole mitään ristiriitaa. Päin vastoin. Mtk on ilmoittanut hirvien tavoitekannat ja ymmärtää hyvin että yhteistyöllä on mahdollisuus päästä tavoitteeseen. Käsittääkseni MTK ei ole kenenkään talutusnuorassa. Hekin ymmärtävät sen että metsästäjät loppujen lopuksi sen hirvikannan tavoitteeseen hoitaa.

    Metsuri motokuski

    Niin. Onko se sitten hyvä että niitä hirviä haukkuvia koiria on vai ei ?

    Metsuri motokuski

    Nyt oli kyllä suorittava aika huono aasinsilta nuo vihreät miehet. Niillä ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Suomi ei ole Ukraina. Meillä toimii rajavalvonta eikä aseellisia ryhmittymiä ajele rajoista sisään toisin kuin Ukrainassa

Esillä 10 vastausta, 6,451 - 6,460 (kaikkiaan 9,989)