Käyttäjän Metsuri motokuski kirjoittamat vastaukset
-
Mitenkä se yläharvennus voi olla kannattavaa jos metsän parhaista puista saa harvennustaksan mukaisen korvauksen. Kun metsään tehdään yksi yläharvennus ja jäljelle jääneet hakataan sitten jonkun vuoden päästä aukkotaksalla niin jääneillä puilla erotusta ei saa mitenkään kiinni. Kun jäljelle jääneet eivät kuitenkaan saa sellaista kasvupyrähdystä kuten voisi olettaa. Niin kuin timppa edellä kertoi.
Ymmärrän hyvin nuo yläharvennukset tilojen pihametsissä jotka halutaan säilytettävän metsäisinä.
Metsuri motokuski 12.8.2019, 13:00Ei todellakaan ole kummoisia hakkuukohteita nuo auratut alueet. Itsekkin olen jonkin verran hakannut harvennuksia auratuilta alueilta. Ketjuja tosiaan menee eikä kannon pituuttakaan voi tuhottomasti nostaa. Hyvä että nykyään tuollainen muokkaus tapa on vähenemään päin.
Metsuri motokuski 12.8.2019, 12:53Eihän tuo hirvimerkin ammunta ole kummoinen ja varmaan jokainen sen saa kun kivääri on kohdalla. Enemmänkin merkin ammunnan tarkoitus lienee tarkistaa että kivääri on kohdallaan ja vie sinne mihinkä tähdätään. Toki jokainen hirvimies tekee kohdistuksen ennen jahtia tarvii korttia ampua tai ei.
Metsuri motokuski 12.8.2019, 12:48Tämä jovainin vastaan muut keskustelu on vähän juupas eipäs keskustelua. Metsänomistajien kannalta lienee paras että kaikenlaisia myyntitapoja on olemassa. Jos jovainin myyntitapa on hyvä niin kaiketi ne jotka sitä kannattavat voivat niin tehdä. Uskon kuitenkin että valtaenemmistö haluaa tehdä puukauppaa nykyisellä tavalla kun se sopii heille parhaiten.
Tämä on vähän yhtä hupaisa ajatus kun metsänomistaja taho haluaisi metsänhoitoyhdistykset lakkautettavaksi. Eihän mhy:t keneltäkään ole pois. Eihän niitä tarvii käyttää jos he eivät palvele omaa tarkoitusta. Kritiikkiä voi kyllä esittää heidän toiminnasta.
Noita ennakkoraivuu kustannuksia on turha ruikuttaa kun se johtuu puhtaasti aijemmin tekemättömästä työstä. Se että konekuski ja yhtiö vaatii kohtuulliset korjuuolosuhteet niin ei ole liikaa vaadittu. Vaatiihan metsänomistaja kuitenkin hyvän korjuujäljen.
Metsuri motokuski 9.8.2019, 12:11Aika usein nuo voimalaitokset tarvitsevat jonkun tukipolttoaineen hakkeelle. Onko se turve tai hiili. Taitavat olla yhtä haitallisia. Enkä usko että me edes saamme hankittua tarvittavia energiapuumääriä. Minusta ainoa lämpö on geolämpö jonka kehitystä kannattaa jatkaa. Uskon että siellä on ainoat riittävät resurssit päästöttömään lämmöntuotantoon. Sähköntuotanto onkin sitten ydinsähkön varassa.
Metsuri motokuski 9.8.2019, 12:05Tuosta jätkän asiantuntevasta kommentista johtuen on hiukka syytä tarkentaa omaa kirjoitustani. Ilman muuta purupiikin lasku on välttämätön. Monelle se lasku menee vain ”mutu” menetelmällä. Usein tulee laskettua liikaa. Nyt tuohon ongelmaan näyttää tilhillä olevan ratkaisu jossa samassa ohjaimessa on myös lattaviila. Kaippa niitä muillakin on vastaavia tulkkeja mutta nyt tulee tuo lasku samalla kun suorittaa teroituksen.
Metsuri motokuski 9.8.2019, 09:43Kyllä se energiapuukauppa on aika paljon tuesta kiinni. Vanhan kemeran aikaan tuki auttoi niin paljon että kauppa kävi. Nykyisen kemeran aikaan kauppa hiljeni aika paljon.
Metsuri motokuski 9.8.2019, 07:46Ei purupiikkiä tarvii erikseen pudottaakkaan. Tilhillä on erinomainen viilateline jossa on myös purupiikkiä alentava lattaviila mukana. Minusta se on kohtuu edullinen ja vähemmänkin sahaaja saa hyvän ottavan terän aikaiseksi. Minulle oli positiivinen yllätys tuo uusi viilanohjain.
Metsuri motokuski 2.8.2019, 15:03Niin se on Nordean liiketoiminta siirrellä rahoja ja myönnellä lainoja. Minusta ovat aika hyvin pärjänneet tuollakin liiketoiminnalla. Minusta Nordean liiketoiminta on erinomainen kuitenkin, koska tuskin se Metsä Board tekee myytävää tuotetta jos rahan liiketoiminta ei ole kunnossa.
Metsuri motokuski 30.7.2019, 22:47Tilhin omaa öljyä ja eikä ole kallista.