Käyttäjän Metsuri motokuski kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 6,561 - 6,570 (kaikkiaan 9,986)
  • Metsuri motokuski

    Kyllä joo sahataan niitä lyhyitä aina. Nyt vain oli poikkeuksellisen paljon joka kertoo vain siitä että tehtaan varastot ovat pystyvarantoja ja aptien painotukset tehdään kysynnän mukaan.

    Metsuri motokuski

    Uskon että se löytyy vielä jossain vaiheessa. Ei ole varmaan kovinkaan helppo yhtelö kun hirvenmetsästäjistä valtaosa on metsänomistajia. Uskon kuitenkin että mennään parempaan suuntaan kun rhy patisti hakemaan enemmän lupia meillekkin kun seura oli halukas ottamaan.

    Metsuri motokuski

    Pihkatappi on ihan oikeassa. Tästä on kyse. Jätkähän voisi palata takaisin työelämään ja lähteä konsultiksi opettamaan yhtiöitä katkontaan ja kaupantekoon. Japanialaiset saisivat samalla rautaisannoksen kuinka mökkejään rakentaa suomalaisista ”saheista”. Voi kun tuollaisen itsetunnon ja äö:n olisi saanut. 🙂

    Metsuri motokuski

    Harita välillä niin kestää pidempään.

    Metsuri motokuski

    Aika moni eläin kokisikin kovia jos hävittämis perusteena olisi niiden tekemät vahingot ihmiselle tai ihmisen omaisuudelle. Siinä menis suurpedot ja monet pienemmätkin eläimet ja hyönteiset.

    Metsuri motokuski

    Tuo laatulisä on siinä mielessä mielenkiintoinen ostajan kannalta että jos ostajalla ei ole kauppoja sillä hetkellä paremman laatuluokan tyvitukista niin siitä huolimatta hän sen joutuu odtamaan. Harvemmin metsänomistajalle käy se että hän etsii näille laatutukeille toisen omistajan.

    Hyvä esimerkki katkonnan merkityksestä oli kun tuohon meidän lähelle tuli sahayhtiön motot hakkaamaan ja koneet tekivät tosi paljon kuusesta 31dm 34 dm tukkia. Ihmettelin moista kuskille ja hän totesi että sahalla on suuri kauppa japaniin johonka menee väliseinä tolppaa.

    Tuo olkoon esimerkki katkonnan merkityksestä ja kuinka se elää suhdanteen mukaan.

    Metsuri motokuski

    Kyllähän niitä vahinkoja tulee tuollakin tiheydellä 1/1000. Hirvet laumaantuu talvisin ja jotenkin nekin ruokansa hankkii. Tosi on että tämä tuhoalue pienenee kun väki vähenee. Mutta jollekkin huono-onniselle se huono tuuri voi sattua. AC on aikoinaan esittänyt ainoan oikean konstin. Tapetaan hirvi sukupuuttoon. Mutta se ei lienee mahdollista.

    Metsuri motokuski

    Aj: Tienvarsihinta runkohintana voisi olla järkevä.

    Minusta tuo anneli ajatus on vaikea toteuttaa. Eli yhtiö ostaisi puut runkohintakauppana ja hakkuun tekisi metsänomistaja tai sen ostama urakoitsija. Itse en ainakaan ostajana suostuisi moiseen jos en itse pääse tekemään katkontaa ja valvomaan laatua. Olis vähän kuin sikaa säkissä ostaisi.

    Metsuri motokuski

    Onko tuolla hinnalla hirveästi väliä. Minulla taisi 100 ha mennä reilut yksi terä. Joten harvalla omien metsien metsurilla teriä taitaa kulua vielä harvemmin. Meikäläinen taisi parhaimmillaan päästä 10 terällä lähes yhtä monta vuotta. Enemmänkin kannattaa panostaa laatuun hinnan sijasta.

    Metsuri motokuski

    Ok. Jostain ne nämä maanomistajien tiedot mhy ja yhtiöt kaivaa kun itsekkin olen suhteilla saanut ne selville. Saanhan ne minäkin maamittauslaitokselta kun menen kyselemään. Muutama kysely on ilmainen ja loput maksullisia. Tarvii vain henkilökohtaisen käynnin.

Esillä 10 vastausta, 6,561 - 6,570 (kaikkiaan 9,986)