Käyttäjän Metsuri motokuski kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 6,671 - 6,680 (kaikkiaan 9,985)
  • Metsuri motokuski

    Niinhän tuo tolopaisen ennustus taitaa pitää paikkansa jälleen. Hallitus tuntuu nostavan veroja ja myyvät valtion omaisuutta. Milläpä muulla Sammakko-Antti lupauksensa maksaa. Pakkohan ne lupaukset on hoitaa sillä ei kenekään hermo kestä vinoilua toteuttamattomista lupauksista. Kukapa muu niitä veroja maksaa kuin keskiluokka. On sitten kyse haitta tai palkkaverosta. Tai oikeastaan se verojen korotus vaikuttaa just eniten keskiluokkaiseen tulonsaajaan.

    Metsuri motokuski

    Mihinkä olet unohtanut Hakkaraisen Tepukan. Hänhän uhosi että hän jos kuka tietää miten Suomen metsiä hoidetaan. Hän aikoo puolustaa eu :ssa Suomen metsänkasvatusta viimeiseen asti. Pidän kyllä Tepukkaa ihan ykkösenä metsäasioissa. 🙂

    Metsuri motokuski

    Tuo jätkän kommentti on ihan totta. Minulle käy ihan mikä merkki tahansa mutta jos sitä huoltoon joutuu ramppaamaan ja aikaa siihen käyttämään niin ei kiitos.

    Nytkin kävi niin että 460 ei lähtenyt käyntiin talven jäljiltä vaikka pienkonebensat oli sisällä ja uusi tulppa ja suodatin. Käynnistä syksyllä sen varastoon vein. Nyt sen saa huollosta vasta viikon päästä. Meinasin jo jättää sinne. Onneksi on muita sahoja jolla sain työt tehtyä.

    Metsuri motokuski

    Ei kai tuollaisia ongelmia pitäisi enää olla jos saha päästetään markkinoille.

    Metsuri motokuski

    Mikähän sen kulutuksen lisäyksen takana on ? Kannattaisko vaihtaa tai puhdistaa ilmanputsari. Itse en ole huomannut moista kulutuksen hyppäystä. Johtuuko tuo raivuualan lisääntyminen siitä että sinulla ei ole kuin 5 litraa bensaa ja toisella sahaa pitempään kuin toisella ? Muustahan se ei voi johtua.

    Jos tarkoitat moottorin runkolaakerien rikki menoja niin ne eivät juurikaan mene normaalikäytössä jos käyttää hyvää öljyä ja oikean määrän bensan seassa. Mulla on vielä varasahoina vanhoja 450 sahoja joilla on sahattu paljon. Niissäkään ei ole vielä yhtään runkolaakeria mennyt.

    Metsuri motokuski

    Näinhän se on. Muutama tulivuoren purkaus tai siperian tundran sulaminen ja sieltä tulevat päästöt romuttavat tämän hiilinieluasian täydellisesti.

    Ainoa keino on juuri fosiilisten polttoaineiden vähentäminen. Mutta voidaanko se tehdä jos halutaan säilyttää tämä nykyinen elintasomme.

    Metsuri motokuski

    Eipä noissa sahoissa sitten hirveitä eroja ole.

    Metsuri motokuski

    Hyvä jos riittää. 🙂

    Metsuri motokuski

    Kyllä meillä vaan useammalla on varasahat mukana. Ei nuo metsuri porukat joissa itse olen ollut niin eivät paljon remontteja tee. Ehkä me ollaan sitten niin hitaita remontin tekijöitä.  Itse en ole kohdannut vielä koulupoika metsuria työmailla mutta jos niissä on sama ero kuin metsokonepuolella ammattikuskin ja koulupojan välillä niin empähän puhuisi mitään. Ilmeisesti ei ole.

    Voihan se puolilitraa olla mutta empä ole vielä sellaista sahaa nähnyt joka on säädöissä että erotus on kaksi litraa päivässä kuten jätkä kirjoitti. Minulla päivän kulutus oli viimeksi 490:llä viisi litraa. Sen minun raivaustaksa vielä kestää.

    Metsuri motokuski

    Paljonkohan meetsuri vuodessa sahaa ? Jos 150 – 200 ha niin eikai se vielä siinä ajassa romukoppaan jouda. Mutta noilla tunneilla alkaa kytkin olemaan jo kulunut mutta pitäisi vielä toimia.

    Niin kuin täällä moni onkin todennut että käyttötavalla saadaan paljon huonoa aikaan. Sahat yleensäkkin ovat kierroskoneita joidenka ylikierroksia leikataan rajoittimella. Rajoitin on rakennettu niin että työkalu kestää hyvin rajoittimeen saakka jos tarve on sinne nostaa. Mutta jokainen varmaan sen tietää että paras vääntö ei ole maksimi kierroksilla vaan hiukka sen alle.

    Niin ja eihän työkseen sahaavilla metsureilla ole koskaan yksi saha metsässä mukana. Aina autossa on toimiva varasaha ettei kesken päivän kotiin tarvii lähteä. Itse en kyllä enää paljon varaosia metsään kanna ja remonttia tee, vaan illalla sitten korjaan sahan jos siihen jotain tulee.

    Toinen minkä olen työssäni oppinut niin bensakulutuksesta en murhetta kanna. Jos saha ottaa hyvin kierrokset ja kiihtyvyys on riittävä niin se riittää. Jos päivässä menee puoli litraa enemmän bensaa niin se on ihan ”yhtä hailee”. Jos taksa ei sitä kestä niin jossain on jotain vikaa.

Esillä 10 vastausta, 6,671 - 6,680 (kaikkiaan 9,985)