Käyttäjän Metsuri motokuski kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 6,691 - 6,700 (kaikkiaan 9,979)
  • Metsuri motokuski

    Ehkä päällikkö tasolla näin voi olla. Mutta aika pieni määrä niitä päälliköitä oli. Itse olin 30 vuotta virkamiehenä ja näin kaksi aikaa. Aika ennen lamaa ja aika laman jälkeen. Kirjoitan nyt 90 luvun lamasta. Aika ennen lamaa oli sitä mitä Tolopainen ja KK kirjoitti. Aika jälkeen laman on ihan älytön. Kukaan ei vähennä tehtäviä vaan samat hommat työntekijät joutuvat tekemään vähenevällä henkilöillä. Nyt esim poliisi on joutunut priorisoimaan rikokset mitä tutkitaan ja mitä ei. Pienet talousrikokset jotka kohdistuvat yksittäiseen henkilöön jätetään tutkimatta. Se on suuri vahinko yksilölle mutta pieni vahinko yhteiskunnalle. Sama koskee ihan mitä tahansa alaa. Päätökset venyvät ja ihmiset odottavat päätöksiä. Oikeuslaitos tänä päivänä käsittelee 2- 3 vuotta vanhoja pahoinpitelyitä kun jonot ovat suuret. Vieläkö joku voi väittää että virkamiehiä on liian paljon tehtäviin nähden.

    Metsuri motokuski

    Jesse on huippupersoona. Hänen kirjoitukset saavat muidenkin ”kynät sauhuamaan”. Se lienee osaltaan palstan tarkoitus. Jatka vain samaan malliin. Mukava niitä kirjoituksia on lukea. 🙂

    Metsuri motokuski

    Tiedän aika paljon virkamiehiä jotka tekevät kovasti töitä ja vieläpä paljon ylitöitä joista ei makseta mitään korvausta. Joten Tolopaisen yleistys taas menee ”metsään”. Virkamiesten ylityöt ovat lisääntyneet voimakkaasti kun virkoja ei ole täytetty eikä vastavasti tehtäviä ole vähennetty.

    Kannatan ehdottomasti virkamiesten vähentämistä, mutta vastaavasti pitää työvelvotteitakin supistaa.

    Metsuri motokuski

    Kim1:Sähköauton nopeasti lataaminen kotona..,edullisesti yösähköllä kovien  pakkasten aikaan…,mitä tämä käytännössä tarkoittaa..,no se tarkoittaa käytännössä 3x63A sulakekokoa..

    Onko tosiaan noin että auton lataus tarvii noin suuret sulakkeet. Tuohan tarkoittaa sitä että jokaiseen ”savuun” joudutaan vetämään uudet kaapelit sekä taajamien välille omat kaapelit. Ei onnistu Suomessa. Sähköautot voidaan heti heittää romukoppaan.

    Metsuri motokuski

    Lataus sinällään antaa tarvittavan lämmön akulle joka riittää lataukseen siihen saakka kun yleensä ulkoilmassa tapahtuva lataus riittää.

    Metsuri motokuski

    Tuo AJ:n malli on valitettavan totta mutta epätoivottavaa. Harmi jos päätökset tehdään huonoilla valmisteluilla ja pohjatiedoilla.  Toivottavaa olis että tapa muuttuu kun kärsijöinä ja maksajina on muut kuin päättäjät.

    Metsuri motokuski

    Ihmeen varmana kuitenkin ovat nuo meidän päättäjät eduskunnassa ja jopa tälläkin foorumilla keskustelijat ovat osanneet ohjeistaa hakkuita ja muita kulutustottumuksia päästöjen nimissä. Taitaa laskelmat muuttua jatkuvasti ja ei taida kukaan oikein tietää mitä pitää tehdä ja mikä korvaa minkäkin päästön.

    Metsuri motokuski

    Aika paljon vie autojen moottorien ja sisätilojen lämmitys talvisin ja senkin sähköverkko kestää vaikka kulutus on huipussaan. Sitä en tosiaankaan tiedä paljonko nuo sähköautot tarvitsevat latausvirtaa mutta tuskin enempää kuin lohkolämmitin ja sisätilan lämmitin. Viisaammat kertkoot lisää.

    Minusta sähköautojen käyttö on nimenomaan työmatka ja kaupunki liikenne. Jolloin ajomatkat harvoin ylittää 150 km päivässä keskimäärin. Se on totta että esim ”kaupparatsuille” kyseinen kapistus tuskin sopii lyhyen toimintasäteen vuoksi.

    Metsuri motokuski

    Eikös ole lähtökohta että jokainen lataa autonsa kotona. Siihen riittää ihan normi pistorasia kun pitkällä ajalla lataa. Sähköauton ajomatka yhdellä latauksella on  n 400 km. Se riittää aika monelle yhden päivän ajoo. Nuo parkkihallien latauspisteet on pikalatauksia varten joka vaatiikin kovemman sähkövirran ja isommat kaapelit. Minusta tuntuu että sähkönsiirrosta on tehty turhan suuri murhe.

    Metsuri motokuski

    Vertaus koski vain tekniikan kehittymistä. Muistan hyvin itsekkin kun nousi kova poru työpaikalla kun tuli Teko -teksitinkäsittelyohjelma ja ei voinut viedä paperia konekirjoittajille kirjoitettavaksi. Jokainen oli sitä mieltä ettei ole aikaa asiakirjan puhtaaksikirjoittamiseen. Nyt ei tulis edes kysymykseen että konseptia kirjoittelisi.

    Se on totta että sähkökaasutin on vain välivaihe seuraavaan. Mutta niinhän kaikki ovat välivaiheita ennen seuraavaa.

Esillä 10 vastausta, 6,691 - 6,700 (kaikkiaan 9,979)