Käyttäjän Metsuri motokuski kirjoittamat vastaukset
-
Eikös se ole selvä asia että yhtään kääntöpaikkaa ei tehdä toisen maalle ilman lupaa. Sillä ei ole mitään merkitystä hyödyttääkö se metsänomistajaa vai ei. Sama koskee puiden ajoa. Jos tieoikeutta tilalle ei ole niin puita ei ajeta ilman korvausta. Yhteys vain ostajaan niin homma hoituu sitä kautta.
Metsuri motokuski 27.3.2019, 12:10Kyllähän nuo uudistamiskulut ovat melkoisen suuria täällä olleet. Näin työtä tekevänä kustannukset ovat melko suuret. Tuleehan sille työlle hintaa jos omalle työlle laskee täyden hinnan ja korot päälle. Mutta jos vaihtoehtona on kiikkustuolissa istuminen tai mökillä mato-ongella oleminen niin hintaahan uudistamiselle tulee.
Kerran eräs maidontuottaja purkautui minulle että hänen työtuntinsa talvella on vain viiden euron paikkeilla. Kysyin että kuinka näin voi olla kun aamulla ollaan navetalla vajaa kolme tuntia ja illalla saman verran. Hän oli laskenut työhön myös talonsa lämmitykset ja polttopuiden teon sekä paperihommia kerran kuussa . Sanoin hänelle että minulla ei ole koskaan ole ollut varaa laskea mitä polttopuiden teko maksaa kun vaihtoehtona on että polttopuita ei ole ollenkaan.
Kulut saadaan aina näyttämään siltä miltä ne halutaan kun oikein osataan laskea.
Metsuri motokuski 27.3.2019, 11:56Odotellaan Annelin kirjeeseen vastausta. Jostain lehdestä luin että riistaviranomaiset olivat vastaneet hirtitalousalueita koskevaan kirjeeseen ja siinä he olivat todenneet että 72 % metsänomistajista hyväksyy nykyisen hirvikannan hoitosuunnitelman kaatotavoitteineen. Muutama prosenti oli ollut vastaan nykyistä hirvikannan hoitosuunnitelmaa. Tiedä sitten kuinka asia on mutta eihän se niin huonolta vaikuta kuin edellä olevista kommenteista voisi ymmärtää.
Liekö sitten nämä 72 % luopioita omiensa joukossa. Ehkä ovat. Mutta eihän se sitä tietenkään sulje pois etteikö hirvieläin tihentymistä pitäisi päästä pois.
Metsuri motokuski 26.3.2019, 20:15Eipä se nyt noinkaan ole. Paljon on tullut koivikoita harvennettua ja hyvin ovat kasvaneet ja laatu puuta työntävät edelleenkin. Varmaan jossain noin on mutta uskon että ihan riittävästi lehtipuutakin kasvaa. En ole vielä kuullut että lehtipuukuidusta olisi pulaa ollut. Meillä ne tuntuu ajavan ne suoraan lämpölaitokselle kun Stora ei ota kaikkia vastaan.
Metsuri motokuski 26.3.2019, 20:10Eihän talvi tee lahoa vaan hakkuusta aiheutuneet vauriot jäävälle puustolle. Joskus hakkasin helvetin moisia haapoja kuusikon päältä ja konekkin oli alimitoitettu sen kokoisille puille. Kuusikkoo vaurioitui aika huolella ja osa puista tuli tuupattua kouralla pystyyn. Itse olisin mieluimmin jättänyt haavat pystyyn mutta kun mhy metsäneuvoja oli sitä mieltä että ne kaadetaan niin sitten kaadetaan.
Metsuri motokuski 26.3.2019, 18:43Kyllä se yleensä on että paremmin säästyy metsurityönä mutta hyvin se onnistuu konehakkuuna jos poistettavat koivut eivät ole liian suuria. Ongelma konehakkuussa on että ainakin osa rungosta vedetään ajouran varteen joka tuhoaa kuusikkoa. Paras onnistuminen tapahtuu jos ei nyt ihan kovimmilla pakkasilla hakkuuta tee. Talvinen suojailma on yleensä aika hyvä tuohon työhön.
Metsuri motokuski 26.3.2019, 13:10Nyt olen kyllä eri mieltä. Kyllä luonnon monimuotoisuudella saavutetaan myös riistan hyvinvointiin liittyvät asiat. Monimuotoisuus hyödyttää toki muutakin kuin pelkää riistaa mutta ei se taas sulje riistaa poiskaan.
Metsuri motokuski 26.3.2019, 12:53Kyllä hyvin esiintyivät niin Marin kuin Sanni G-L. Minusta Marin esiintyi paremmin kuin puheenjohtaja. Nämä naiset ovat kumpikin vahvoja persoonia ja osaavat asiansa. Onhan Marin aika tyylikäs nainen ihan ulkomuodonkin perusteella joten ääniä tulee saamaan.
Metsuri motokuski 26.3.2019, 12:47Jos minun metsässä olisi jokin lakikohde niin taatusti merkkaisin sen nauhoitteella kuten suorittava yllä totesi. Vaikka hakkuu onkin vieressä niin saattaahan vaikka ajoura tai jokin muu toimenpide yltää lakikohteelle. Jos nauhaa ei ole niin vaikka maaliläikkä puihin niin kohde erottuu taatusti ja kiinnittää hakkaajien huomion.
Itse olen monta kertaa töissä ollessani huomannut lakikohteen ja ilmoittanut siitä ostajataholle. Monesti on käynyt niin että kohde on jäänyt huomaamatta niin omistajalta kuin ostajalta.
Metsuri motokuski 26.3.2019, 12:40Kyllähän riistan kannalta erinomaisia metsiä olivat vanhat harsinta-ajan metsät. Nyt vain on metsillä toisenlainen käyttö ja ne ovat tulleet osaksi talouttamme ja hoito on muuttunut. Ehkä osa riistasta kärsii enemmän kuten kanalinnut mutta taas toisaalta jotkin riistakannat hyötyvät kuten hirvieläimet. Se on vähän niin että miltä kannalta asiaa katsoo ja jos jollekkin on riista tärkein argumentti metsien hoidolle niin paljon on tietoa saatavissa tämänkin osalta. Tärkeintä lienee kuitenkin että jokainen saa omalle metsälleen tehdä mitä haluaa.