Käyttäjän Metsuri motokuski kirjoittamat vastaukset
-
Empä usko että tosissaan suomi mitään lisäveroja tulee laittamaan jos eu ei yhdessä tuumin niin tee. Brasilia on suomelle tärkeä vientimaa niin eipähän kauppasuhteita haluta pilata. Nämä on niitä vaalihöpinöitä.
Metsuri motokuski 17.3.2019, 16:09Petep :Ja ei se paljon viisaammalta vaikuta metsäkonekeskustelut Ponsse -John Deere /Komatsu.
Tuo on ihan totta. Usein metsäkonepuolella tuota keskustelua käy koulupojat tai vasta kuljettajauran aloittaneet. Täällä sahajuttuja kirjoittelee vanhat ukot ja eläkeläiset. Sen verran eroa.
Metsuri motokuski 16.3.2019, 17:31Tämän päivän paikallislehdessä oli ansiokas kirjoitus metsien hiilinieluista ja niiden lisäämisestä. Kirjoituksessa oli muutaman alan tutkijan kirjoitus ja ensimäinen oli soiden entistäminen tukkimallaa ojia. Tämä lähinnä itä , keski ja pohjois suomessa. Toinen oli metsähallitusten metsien kasvatuksen muuttaminen enemmän hiilennielu suuntaan. Enää mh:n metsiä ei kasvatettaisi talous edellä vaan niistä tehtäisiin hiilinieluvarastoja. Tosin lievät hakkuut sallittaisiin. Tämän muutoksen voisi jo tehdä seuraava hallitus. Minusta ihan kannatettava ajatus.
Metsuri motokuski 13.3.2019, 18:35Eräs kaveri teki paikallislehden vaalikyselyn ja vastasi joka kohtaan ”en osaa sanoa”. Kokoomus ja siniset oli 82 prosenttisesti samaa mieltä vastaajan kanssa.
Metsuri motokuski 13.3.2019, 18:31Ei se nyt suorittava noin vaikeaa ole. Kyllä hirven kaataa huonokin ampuja kunhan pitää maltin ammunnassa ja ampuu hyvään paikkaan. Ilman muuta jonkinlainen treeni on hyvä mutta kunhan edes vähänkin ampuu niin se riittää. Enempi pitäisi harkita mihinkä elukkaa ampuu. Monet kun hirven näkee niin harkinta loppuu siihen. Monelle kun saattaa olla syksyn ja vuoden ainoa hirvi joka hollille tulee. Silloin saattaa harkinta pettää.
Metsuri motokuski 13.3.2019, 18:25Kyllähän se käy että metsänomistaja pidättää itsellään kauriin mesästyoikeuden ja ampuu kauriita niin paljon kun ehtii maillaan. Sehän on metsänomistajan oikeus. Muut hirvieläimet tarviikin kaatoluvan joten järjestelmä ei enää sovi.
Metsuri motokuski 12.3.2019, 18:20Meillä sama juttu kuin suorittavalla. Ei riistanruokintaa ja aikoinaan kova verotus. Nyt sitten yksinäisiä enää hortoilee. Kauriit tuntuu lisääntyneen aika paljon.
Metsuri motokuski 12.3.2019, 18:17Sen takia pitkät neulaset pitää hankkia toinen työ lisäksi jos metsänhoitotöitä ei ole ympäri vuoden. Ei kai kenenkään yrittäjän talous kestä parin kuukauden joutenoloa.
Metsuri motokuski 12.3.2019, 14:05Kyllä lahtivajakin voi saada EU tukea. Meillä tuossa yksi seurue sai tuen kun he hoitavat 4- tien hirvikolarit. Muuten ei taida tukea lahtivajoille saada.
Metsuri motokuski 12.3.2019, 13:59Nyt tuli jousimetsästäjältä kova tarjous. Katsotaan kuinka moni metsänomistaja tähän tarttuun. Tätähän täällä on toivottu kaikista hirvieläimistä. Kauriista voisi nyt aloittaa kun ei tarvii kiintiötä. Olisi mukava jousimetsästäjä jos informoisit kuinka olet sopimuksia saanut vaikka kuukauden päästä.