Käyttäjän Metsuri motokuski kirjoittamat vastaukset
-
Pari tarkennusta ettei tule väärää tietoa.
– jätkä kirjoitti että tukissa saa olla yksi poikaoksa / pölkky. Nykyään ei saa olla yhtään.
– mikään yhtiö ei käske hakkaamaan tukkia kuiduksi. Silloin kun tukkia ei haluta korostetaan laativaatimuksia sekä poistetaan lyhyimpiä mittoja apteerauksesta. Laitetaan apteerauksessa niin pieni ”hinta” että kone ei tee kuin lukukappaleet kyseistä mittaa. Toinen käytetty keino on että jätetään tukkivaltaiset leimikot hakkaamatta.
– mhy:n hakkuuvalvonnasta sen verran että oma kokemus on että ne eivät valvo mitään. Itse asiassa monikaan yhdistyksen toimihenkilö ei tiedä edes tukin laatuvaatimuksia saatika parrujen ja pikkutukkien.
– nuo mhy:n katkontatilastot eivät kerro koko totuutta. Koska leimikoiden puut ovat hyvinkin erilaisia niin katkontatiedot eivät ole siten luotettavia ja vertailtavissa. Esimerkki: yhtiö X sahaa kuusta ja sille tarjotaan kuusivaltaisia leimikoita. Pääosa myyntiin tulevista leimikoista on vanhoja hakamaita tai harsittuja kuusikoita joissa on paljon lenkoutta ja poikaoksia. Tukkiprosentti on todella surkea. Yhtiö Y sahaa mäntytukkia ja pääosa mäntytukeista tulee kuivilta kankailta ja laatu on hyvää. Katkonta on erinomaista ja tukkiprosentti korkea. Uskon että katkontatilastot ovat yksi markkinointikikka ja siten asiakkaita ohjataan oikeaan ”suuntaan”.
– runkohinnoittelu on ihan hyvä. Mutta hyvästä leimikosta tahtoo tukille tulla kuitenkin aika huono hinta. Runkohinnoittelu on silloin hyvä myyjän kannalta jos olettaa että leimikossa on paljon lahoa tai puissa vikaisuutta.Näkisin todella mielelläni kokeneita motokuskeja hakkuuvalvonnassa. Uskon että silloin tietoa ja osaamista olisi eniten sekä perusteita huonolle tukkiprosenteille löytyy. Ei tarvii hymistellä eikä katsoa varpaisiin. Tietämättömän on vaikea valvoa toisen työtä.
Metsuri motokuski 29.9.2016, 18:32Näyttää että tuossa on yhdistyksen kate noin 100 euroo /ha.
Metsuri motokuski 29.9.2016, 16:58Tuo logistiikan kommenttini oli vain vastaus siihen mitä Annellille vastasit. Ymmärsin vastauksesta että olisit vaatimassa logistiikan siirtämistä metsänomistajille. Tuohon totesin ettei se käy eikä se onnistu peräkylän mummlta ja papalta junailemasta puitaan määräaikan tehtaalle.
Ymmärrän toki että mittauslaki koskee kaikkia. Enkä mielestäni ole sitä koskaan kieltänytkään. Olen aina ollut avoimen mittauksen kannalta ja sen vuoksi moton tuottamat dokumentit on annettava puun myyjälle.
Mutta en myöskään hyväksy että heitetään olettamuksia kusetuksesta metsänomistajan suuntaan puunmyyntiasioissa, jos niitä ei voi perustella kunnolla. Perustelujahan me emme ole nähneet vielä saatika sitten selviä kustannuslaskelmia eri menetelmillä myydyistä leimikoista. Olisin tosi otettu jos näkisin sinun tai LV:n malliesimerkin kuinka metsänomistajan tulisi leimikko myydä. Mitkä olisivat malliesimerkissä myyjän ja ostajan tehtävät ja mistä kustannuksita kukin vastaa ja kuinka kilpailu toteutetaan. Se kun vielä sopeutetaan tehtaan vaatimaan aikataulutetuun logistiikkaan niin ollaan pitkällä. Sitten voidaan alottaa keskustelu oikein kunnolla. Noilla väittämillä joita nyt esitätte niin ei oikein pohjaa löydy.
Metsuri motokuski 29.9.2016, 16:55Eihän se kerro apteerauksesta mitään jos ei päästä aina minimiin. Sehän vain kertoo siitä että metsä on ollut sellainen että automaatti apteerausta on jouduttu muuttamaan. Jos moto annetaan avoimesti automaattiapteerata päästään aina poikkeuksetta minimimittaan.
On paljon eri tekijöitä mikä estää automaattiapteerauksen eikä se aina ole kuskin vika. Nuo jätkän herjat ovat todella herjoja joita voi vain katkeroitunut moottorisahapuolen ex- opettaja viljellä.
Metsuri motokuski 29.9.2016, 16:45Ei nyt kai poromääriä ja hirvikantoja voi verrata keskenään. Nykyiset poromäärät eivät eläisi talvea jos niitä ei ruokittaisi. Lapin luonto ei kestä nykyisenkaltaista poromäärää luonnon omalla ruokinnalla. Jokainen lapinvaeltaja on varmaan huomannut että jäkälästä ei enää ole porojen ravinnoksi.
Hirvien ravinnosta ei ole pulaa. Suurin syy hirvikanna kasvuun on talviravinnon parantuminen metsien hakkuiden vuoksi ja sitä kautta naaras hirvien parmpi yleiskunto vasomisen aikaan. Tuo Tanelin mainitsema – 40 luvun tilanne oli keskisessä suomessa vielä – 60 luvun alussa. Mutta sen jälkeen on ravintotilanne parantunut ja hirvikanta alkoi kasvamaan. Hirvikannan kasvu oli 30 % luokkaa kun talviravinnon määrä oli riittävä ja emien yleiskunto oli hyvä vasomiseen. Jokainen voi arvata millainen kanta tulee tuollaisella vuotuisella kasvulla vaikka 10 – 15 vuodessa.
Itsekkin ole sitä mieltä että hirvikanta on liian suuri tai oikeastaan epätasapainoinen. Täälläkin on suuria aloja jossa hirvikärpäsiä ei ole mutta jossain niitä on pirusti. Jos hirvikärpänen rajoittaa metsässä liikkumista niin olishan sille voitava tehdä jotain kun se kerta on hoidettavissa.
Metsuri motokuski 29.9.2016, 16:12Jospa se sitten kun Äänekoski lähtee tosissaan käyntiin. Jordan ilmoitti että nyt tehdas syö puuta 2,5 milj mottia vuodessa ja uusi tehdas syö 6,5 milj mottia vuodessa. Jostain tuo puu otetaan, joko Suomesta tai Venäjältä (sitä ei Jordan sanonut). Tarve on kuulema nimenomaan havupuusellusta, joten lehtisellua ei nyt hirveesti kaivata.
Metsuri motokuski 29.9.2016, 16:05Yleisellä tasolla hieman:
– ostomies ei tiedä apteerauksesta mitään. Hän tietää kyllä pituudet mutta ei pituuksien painoarvoa. Painotukset tehdään aina sen päivän tilanteen mukaan joka tehtaalta pyydetään. Nämä toimitetaan sitten koneelle ja kuskit eivät saa tehdä muutoksia muutoin kuin firman suostumuksella.
– motokuski ei tosiaankaan muuta tukkia kuiduksi kuin laatuvian johdosta. Korjuuyritys ei saa erillispalkkiota tukeista eikä kuiduista vaan moteista ja keskitilavuuksista
– kun tukista on ylitarjontaa tehtaalle. Tukkien laatuvaatimuksia korostetaan ja laatuvikaista tukkia ei siedetä yhtään. Usein ensimmäisenä blokataan pikkutukit ja lyhyet mitat.
– pystyssä olevista puista ei voi määrittää tukkiprosenttia. Leimikon tukkiprosentti ennen hakkuuta on vain arvio. Itsekkin olen montakertaa todennut että pystyssä olevasta metsästä tukkiprosentti menee pieleen melko usein. Oksat piilottavat laatuviat kivuttomasti.Näitä huonomuistisia ostomiehiä on kaikilla yhtiöillä jopa sahoilla. Ihan kuin autokaupassa. Täyty muistaa että motit ja tukkiprosentit ennen hakkuuta ovat vain arvioita.
Metsuri motokuski 29.9.2016, 15:48METURI MOTON KUSKI ONK0N OLTUT,TYÖN MA1TA VAIKAN EI OLE,OLTUT KEMIRAA.
Sovin jo maaliskuussa tämä kesän urakat ja niihin ei kemerat vaikuttaneet. Toivottavasti ”rahapankki” aukee taas ensi kesäksi. Nyt on jatkoja tämän kesän isänniltä jo luvassa sen verran ettei hirveitä mahdu ensi kesälle.
Metsuri motokuski 28.9.2016, 17:03Niin tuosta kuorihakkeesta sen verran että me käytimme katteena vain männyn kuorihaketta. Kuusen kuorihake ei katteeksi soveltunut vaan kaikki meni poltoon. En tiedä tänä päivänä ovatko ne saaneet kuusen riekaleet pienemmäksi.
Metsuri motokuski 28.9.2016, 16:57Kaksi kielinen maa ja joka asiasta pitää olla paperi dokumentti sekä tietenkin valitusosoitteet kahdella kielellä. Tällaista tämä demokratia suoltaa huonoimmillaan.