Käyttäjän Metsuri motokuski kirjoittamat vastaukset
-
Seuramme on tunnin matkan päässä kasvukeskuksesta ja samat ongelmat ovat kuin suorittavan seuralla. Meillä taitaa olla hirviporukassa kaksi – kolme metsänomistajaa. Pääosin metsästämme valtion mailla, mutta onhan noita yksityisiäkin metsänpalstoja toistakymmentä.
Metsuri motokuski 12.9.2016, 10:44Voisiko se olla että jos ajatukset eivät osu yksiin omien kanssa, niin kyseessä on korruptio tai lobbari ?
Metsuri motokuski 12.9.2016, 10:41Vähän saman suuntaista on MG kokeillut omilla kuusikoillaan. Istutus ja taimikon hoito tehdään normaalisti mutta ensiharvennusta myöhennetään ja harvennetaan suoraan niin harvaksi ettei toista harvennusta tehdä. Sitten päätehakkuu on seuraava toimenpide. Ilmeisesti lauhat talvet ovat ajaneet homman tähän. Tuloksista ei ole tietoa ja siitä vieläkö tätä harrastetaan.
Metsuri motokuski 11.9.2016, 14:03Meillä kanssa otetaan uusia jäseniä mukaan jatkuvasti niin nuoria kuin iäkkäämpiäkin. Vaihtuvuutta jonkin verran löytyy eikä jäsenyyden edellytyksenä ole maanomistus. Tuossa edellisen kirjoituksen keski-iästä en tarkoittanut seuran keski-ikää vaan hirviporukan keski-ikää.
Metsuri motokuski 11.9.2016, 13:54jatkoa…..
On myös tärkeää, että logistiikkaketju ei ole yhtiöiden omissa käsissä. Kilpailukyvyn kannalta, hyväksymällä metsänomistajat ja muut vapaat toimijat metsäosastojen rinnalle puun toimittajiksi, tarkoittaisi se sitä, että logistiikkaketju ei ole uhattuna ( Keneen logistiikkaketju ei ole uhattuna ? Logistiikka on kokonaisuudessaan yksityisten käsissä kustannusrakenteen / hintakilpailun vuoksi. )
Metsuri motokuski 11.9.2016, 13:54Jovain kirjoitti: Vastaukset suluissa.
Palvelun ostajan, tässä tapauksessa maksajan, kuuluu saada tieto palvelun hinnasta. (Palvelun hinnan saa tietää kun katsoo. Koneyrittäjäliitto julkaisee urakkahinnoista tilaston johonka jokainen voi tutustua. Tilaston hinnat ovat aika tarkasti se millä sopimuksia tehdään. Osaltaan palvelunhinta on myös liikesalaisuus mutta koska palvelua ei kokonaisuudessaan maksa puunmyyjä vaan loppukäyttäjä se ei kuulu myyjän tiedettäviin asioihin).
Tieto on tarpeellinen mm. maksajan oikeusturvan ja yksinkertaisesti pystykauppaan sisältyvän sääntelyn (korruption) purkamisen kannalta.
Myöskään todellista kilpailua metsäalalla korjuu-urakoista tai puun hinnasta ei ole. (Ei pidä paikkansa. Jokainen yhtiö kilpailuttaa avoimesti urakkansa ja niihin jokainen joka haluaa voi osallistua omalla tarjouksella. Jos lopputuotteella on hyvä hinta ja raaka-aineelle kysyntää niin puun hintakilpailu on todellista).Urakoitsijat kilpailutetaan ja puun hintaa kilpailutetaan, mutta kysymys ei ole tästä kilpailusta, vaan siitä todellisesta kilpailusta, joka metsäalalta puuttuu. ( Eli mistä ? Tarkennatko.)
Metsäosastot/koneyrittäjät hallitsevat puukauppaa ja korjuuta monopoliasemassa. (On luonnollista että metsäosastot hallitsevat puukauppaa kun he ostavat ja käyttävät puun. Koneyrittät eivät hallitse korjuuta kuin sopimuskauden. Sen jälkeen kilpailu korjuu-urakoista on avoin ja jokainen voi osallistua urakkakilpailuun jos haluaa. Puunostajat eivät ole koskaan kieltäneet hankintakauppaa kunhan tavara toimitetaan määraikaan ja tapeeksi hyvän laatuisena tehtaalle tai tienvarteen).
Todellista kilpailua ei ole ja se on tehty mahdolliseksi pystykauppaan sisältyvällä kytkykaupalla. Jonka seurauksena metsänomistajat ja muut vapaat toimijat on suljettu kilpailun ulkopuolelle. (Ei pidä paikkansa. Teollisuus ostaa edellen puita kaikilla toimitustavoilla.)
Metsuri motokuski 10.9.2016, 14:30Kukapa ne oikeudenkäyntikulut maksaa kuin hävinnyt osapuoli. Ei kai niitä muilla veronmaksajilla tule maksattaa, kun he eivät ole kannetta tehneetkään. Nythän ei ole kyse varattomista henkilöistä, joten miksi vahingonkorvaukset tulisi maksattaa valtionvaroista.
Metsuri motokuski 10.9.2016, 08:47Voi kun saataisiin niitä nuoria jatkajia hirviporukkaan. Mekin pyydetään joka vuosi uusia jäseniä, mutta ei niitä vain lähde. Meilläkin on 70 jäsentä ja parikymmentä on mukana. Keski-ikä taitaa olla siellä 65 vuoden paikkeilla.
Meillä on pieni sakkomaksu jos jää jahdista pois viikoloppuna. Se on kuulemma liikaa, mutta lihat kuitenkin pitäisi tuoda kotiin jos ei ole mukana. Tämmöiseksi tämä menee täällä syrjäkylillä.
Metsuri motokuski 10.9.2016, 08:40Kyllä olen maalaissepon kanssa samoilla linjoilla. Nyt mennään jo niin korkealla että minulta loppuu ymmärrys. Onkohan palstalla muita kuin LV ja jovain jotka ymmärtää koko kupletin juonen ? Minun kapasiteetti ei enää siihen riitä. Tästä on nyt kirjotettu 58 sivua tekstiä eli neljäsosa Vaaran väitöksestä ja samassa pisteessä ollaan kuin lähdettiin.
Metsuri motokuski 10.9.2016, 08:35Kovaa peliä pelataan. Itse olin kerran yhdessä ryhmäkanteessa mukana, joka koski ihan toista asiaa. Sekään kanne ei menestynyt Suomen oikeusasteissa ja siitä kanneltiin myös EU:n tuomioistuimeen.
Itse hyppäsin kanteesta pois korkeimman oikeuden jälkeen kun totesin että kanne ei ole menestynyt koitimaassa niin ei se menesty muuallakaan. Maksoin oman osuuteni korvauksia, joka oli muutama sata euroo. Sekään kanne ei menestynyt EU:kaan ja lopullisesta korvaussummasta kantelijoille minulla ei ole tietoa.
Tätä asiaa hoiteli menestynyt lakitoimisto Helsingistä ja he yllyttivät tehokkaasti kantelemaan edelleen eteenpäin. Itse tein tuolloin oman päätöksen eikä se silloin ollut virhe. Toivottavasti ”lahtosen” kanne menestyy paremmin.