Käyttäjän Metsuri motokuski kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 8,091 - 8,100 (kaikkiaan 9,927)
  • Metsuri motokuski

    Ehdottamasti yhteyttä seuraan jotta ei tapahdu mitään vahinkoa. Seuroissa on monenlaisia sääntöjä jäseneksi pääsyn suhteen. Aika paljon etelä-suomen seuroissa on jäseneksi pääsyn ehtona maanomistajuus.

    Uskon että pelkästään sillä että myönnät edelliselle omistajalle metsästysoikeuden niin asia ei järjesty. Usein on niin että oikeutta ei voi siirtää kolmennelle osapuolelle ilman suostumusta. Hirvenmetsästysoikeus myönnetään seuralle tai seurueelle.

    Uskon että neuvottelemalla seuran kanssa niin edellinen omistaja pääsee jatkamaan metsätystä, koska onhan seurallekkin tärkeää että alue olisi mahdollisimman yhtenäinen.

    Metsuri motokuski

    Metsäkonemiehet ovat ihan tavallisia torppareita. Ne ei hallitse mítään. Ei edes omia taskujaan. Niitäkin hallitsee pankit ja rahoituslaitokset.

    Metsuri motokuski

    Timppa: En ole käynyt mutta Tuo Muuramen edesmenneen kuusen luonna useammankin kerran ja tuolla Roninmäen alueella olen ollut töissä jonkun kerran. Onhan niitä isoja puita muuallakin mutta tuolla alueella poikkeuksellisen paljon, joka on aika harvinaista tällä alueella. Alue on pääosin kyllä metsätalous käytössä mutta ulkoilualuettahan tuo on joten ihan sutena sinne ei hakkuita tehdä.

    Alueella on myös istutettu lehtikuusimetsä jossa puiden koko alkaa olemaan parin motin luokkaa. Viljavaa aluetta metsänkasvatukseen on tuo seutu. Siinä mielessä alue on myös mielenkiintoinen koska se on noin 200 m merenpinnan yläpuolella.

    Metsuri motokuski

    Tuo Muurame ja sieltä edelleen kohti Roninmäkeä (jyväskylää) jossa majailee Raineri-kuusi on erittäin hyväkasvuista seutua. Uskon että kaatopaikalla on oma merkityksensä metsän kasvulle. Siellä on paljon reilun 3 motin kuusia jotka kasvavat edelleen. Muualla en ole sellaista kasvua havainnut.

    Metsuri motokuski

    Keski-Suomessa taitaa sitten sataa. Kaikki pesät olleet tähän mennessä puussa. Eilen ensimmäinen maassa ja siitä kaksi tälliä muistuksena missä seisoo. No kaksi kyytablettia poskeen ja sillä homma selvisi. Vanhemmiten olen tarvinnut kyytabletteja ampiaisten pistoihin. Nuorempana oli pistojen kesto parempi ja ei tarvinnut mitään. Uskon että hirvikärpästen puremilla on syy -yhteys herkyyteen.

    Metsuri motokuski

    Suosittelen että haet Tilhin omaa 2-tahti öljyä. On vielä halvempaakin kuin kilpailijoilla ja 2 % sekoitus riittää. Tilhin omalla öljyllä ei tarvitse varmuuskerrointa öljyn määrään. Toimii kesällä ja talvella eikä karstoita.

    Jos pakoputki on päässyt tukkoon on usein syynä liiallinen öljyn käyttö bensassa. Raivaussaha on tarkoitettu koville kierroksille ja sitä on turha käyttää puolikaasulla tai vähemmän.

    Itse en laittaisi putkea mihinkään saunan pesään vaan laittaisin dieseliä irtonaiseen pakoputkeen ja sitten polttaisin putken. Saunan uunissa saa kyllä putken puhtaaksi mutta samalla karkasee pellin liian kovaksi joka taas herkästi halkeaa.

    Metsuri motokuski

    Vanhana ay-henkilönä voin todeta että kyllä se ammattiyhdistysliike on ottanut aina enemmän ja enemmän viranomaistehtäviä vastaan. Eihän ay-liike suoraan voi viranomaistehtäviä ottaa koska ne ovat laissa ja asetuksissa määrätty, mutta epävirallisesti kyllä.

    Toisaalta vika on myös viranomaisissa, koska ovat liuttaneet valtaa ay-liikeelle. Yksi lähiajan esimerkki taitaa löytyä tuolta kokoomuksen sunnuntaityö jutusta. Ay-liike on tuominnut asian jyrkästi ja sen vuoksi lakia ei tulla muuttamaan. En ota kantaa yksittäiseen asiaan sen enempää kun se ei kuulu tähän ketjuun.

    Ay-liikkeellä on paljon erilaisa painostuskeinoja joilla se voi ohjata lainvalmistelua mieleisekseen. Näin on tapahtunut ja tapahtuu. Usein lain valmistelijat kysyvät lausuntoja eri osapuolilta ja silloin osapuolet ottavat asiaan kantaa. Jos asia ei mene mieleisesti niin painostuksilla se saadaan joko jäädytettyä tai sitten muutettua itselleen sopivaksi.

    Sitten toinen asia. Suomen sanakirja sanoo sudeettisavolaisesta että se on savolainen henkilö joka asuu savon maakunnan ulkopuolella. Nuo sudeettialueet olivat taas toisen maailmansodan aikaisia saksan valloitusalueita joista Taneli mainitsikin joten sieltä se totuus taitaa löytyä.

    Metsuri motokuski

    Noin 15 euroo ja ajo noin viisi euroo.

    Jos Vaara on todennut korruption olevan niin en ukso että se maanviljelijöiden traktorikalustolla korjaantuu. Kysehän on siitä kuka edullisemmin sen puun tekee ja tuo tehtaalle. Uskon ilman muuta tuohon Tanelin väittämään siitä että metsäyhtiöt ovat sopineet keskenään puun toimittamisesta. Toisaalta syitä on muitakin kuin pelkkä hinta. Uskon että etusijalla on myös toimitusvarmuus ja toimitusajat.

    Olihan aikoinaan yhtiöillä myös oma korjuukalusto ja jopa autoja mutta nehän ovat poistuneet liian kalliina työkaluina. Joten tehtaiden omakaan puunkorjuu ei ollut kannattavaa ja kilpailukykyistä.

    Metsuri motokuski

    Itse olen paljon käyttänyt tilhin siimapäätä kun muutama vuosi sitten urakoimme tienvarsi niittoja ja vuokratalojen pihoja. Siimapää toimii erinomaisesti ja se syöttää uutta siimaa kun vain lyö siimapäätä maahan ja samalla antaa kaasua. Itse emme käyttäneet koskaan sektorisuojia siimaa käytettäessä, koska siten voimme leikata myös ns, takaperin. Urakkahommissa tulee vähän oikaistua vaikka ei pitäisi.

    Tietäkseni Tilhin siimapää käy kaikkiin kulmavaihteisiin joissa on normaali raivaussahan pulttilukitus. Siihen voi joutua laittamaan pohjalle jonkun rikan ettei pohja ota kulmavaihteeseen kiinni. Me käytimme siimassa keltaista 4 mm kulmikasta siimaa, joka kesti parhaiten. Pakkaseen ei siimaa kannata jättää talveksi. Seuraavana keväänä se katkeilee kokoajan.

    Metsuri motokuski

    Nyt täytyy myöntää että AR on oikeassa. Minulla on työnalla 2 ha taimikko, johonka ei ole koskaan tehty raivausta. Taimikko on kolmen – neljän metrin luokkaa ja poistettavaa puuta on enemmän kuin riittävästi. Laskin että raivaus tulee maksamaan n 500 euroo /ha ja jos taimikko olisi perattu (n < 200 euroo) ja uudelleen raivattu (n 350 euroo) olisi saman taimikon kunnossapitoon mennyt n 550 euroo / ha. Onhan kaksi raivausta siten kalliimpaa.

    Mutta. Taimikosta on enemmän tai vähemmän viottuneita kuusia noin 35 % joista osa oli sellaisessa kunnossa että päätin jättää vieressä olevan koivun parempana tilalle. Toki taimikossa on enemmistö hyviä kuusia jotka kasvaa erinomaisesti. Myöskään en ole laskenut kemera-avustuksia, koska metsän omistaja on sellainen yhtymä / yhtiö joka ei tukea saa. Uskon kuitenkin että vaikka raivaus tulee nyt edullisemmaksi niin puuston raivauksen vähyydestä johtuvasta vaurioitumsesta jäävään puustoon on myös joku hinta joka kannattaa myös miettiä.

    Tämä tilanne oli tässä taimikossa tällainen. Ehkä jossain muualla asia on toisin.

Esillä 10 vastausta, 8,091 - 8,100 (kaikkiaan 9,927)