Käyttäjän Metsuri motokuski kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 8,101 - 8,110 (kaikkiaan 9,927)
  • Metsuri motokuski

    On ollut myös sellainen sanonta että suurin virhe mitä VR aikoinaan teki oli tehdä tunneli Pönttövuoreen (rautatietunneli Jyväskylän ja Pieksamäen välisellä radalla). Kuulemma sitä kautta savolaiset pääsivät Keski-Suomeen. Liekö nämä savolaiset sitten niitä sudettisavolaisia.

    Metsuri motokuski

    Niimpä. Et sinäkään eikä moni muukaan, enkä minäkään, ole valmis tinkimään elintasosta. Joten onkohan tuo oikein relavanttia edes edellyttää joiltakin ?

    Metsuri motokuski

    Tukkien hankintahinta voi ollakkin hyvin lähellä kantohintaa, koska korjuutaksa on myös pienin suurella puulla. Kuidun osalta hankinta ja kantohinnan ero on noin 100 % eli jos 15 euroo on pystykaupalla niin hankintana se on noin 30 euroo. Nyt sitten pohtimaan kannattaako hankinta ja koneinvestoinnit.

    Metsuri motokuski

    Noinkin asia voi olla. Mutta aika harva on kuitenkin valmis tinkimään omasta saavutetusta elintasosta jos sama määrä pitää työtä tehdä. Vasemmistoliitto taisi esittää kuuden tunnin työaikaa mutta kahdeksan tunnin palkalla. En usko että monikaan on tuohon valmis.

    Sitä voisi kyllä kokeilla että kuuden tunnin työstä kuuden tunnin palkka. Monikohan siihen suostuisi. Sehän olisi suoraan elintason lasku. Tosiaan onhan näitä osa-aikaisia mutta eihän se oikein ota tuulta purjeeseen että siitä tehtäisiin pysyvä ratkaisu.

    Metsuri motokuski

    Kyllä se aika pitkälti niin menee että havupuulle istutetut kuviot pyritään säilyttämään ensiharvennuksen jälkeen myös havupuuvaltaisena. Koivua jätetään aukkopaikkoihin kuitenkin niin ettei ne tule piiskaamaan ympärillä olevaa muuta puustoa. Koivu on tärkeä puu myös nykyisille ensiharvennuksille ja se on erinomainen monimuotoisuutta tuova puu.

    Joskus käy myös niin että jos havupuut ovat piiskaantuneet jo valmiiksi huonoon kuntoon niin kuvio harvennetaan koivu edellä.

    Metsuri motokuski

    Ei muuta kuin koneita hankkimaan. Edelleen on hankintapuulle tarvetta kunhan vain sovitaan toimitusaika ostajan kanssa.

    Metsuri motokuski

    Eihän tässä ole vasta kuin pari kuukautta kun MG:n johtaja kertoi että heillä on pula lähinnä havusellusta. Lehtisellusta on ylitarjontaa. Sen olemme täällä huomanneet kun paikallinen mhy ei saa koivukuitua menemään mihinkään eikä koivuvaltaisia harvennuksia tehdä.

    En tiedä onko se havupuun kasvatus sittenkään ihan turhaa. Sen uskon että jesse saa haapansa ja koivunsa kaupaksi sopimusasiakkaana, mutta onko siitä sitten valtakunnalliseksi ohjeeksi kun tehtaiden tarve on tuollainen.

    Metsuri motokuski

    No sitten se pitää. Mutta lehtipuu oli jo lähes kaksi kertaa taimien pituinen niin jos ne olisi jättänyt niin varmasti kasvu olisi hidastunut.

    Metsuri motokuski

    Se on hieno keksintö. Olisi suotavaa etenkin pimeään aikaan käytettäisiin noita heijastenauhoja varsinkin rajalinjojen merkkauksessa. Tässäkin taitaa hinta olla se suuri tekijä miksi ne ei yleisty.

    Metsuri motokuski

    Onkohan noin ? Tuossa naapurissa on 7 ha taimikko jonka perkasin keväällä juuri kun lehdet tulivat. Kuusen taimien korkeus noin 1,5 m luokkaa. Nyt näyttää potkivan sellaista 30 – 40 cm vuosikasvua.

Esillä 10 vastausta, 8,101 - 8,110 (kaikkiaan 9,927)