Käyttäjän Metsuri motokuski kirjoittamat vastaukset
-
Kyllä ne motomiehet se havutuksen osaa. Sehän tulee jo luonnostaan puinnin yhteydessä. On tiettyjä metsäkonemerkkkejä joissa havutuksen tekeminen on hankalampaa kuin muilla. Sellaiset motot joissa puomi on hytissä kiinni niin usein puinti tapahtuu koneeseen päin. Mutta näilläkin merkeillä saadaan uritus havutettua kunhan vain halutaan. Millään koneella ei ole järkevää raahata runkoa kovin kaukaa ajouran varteen vaan äärimmäiset puut puidaan aina koneeseen päin. Syy on kolhujen vältääminen jos rukoja raahataan harvennetun kohdan läpi.
Jokainen motomies suunnittelee pääosin ajouran verkoston siten että ajourat tulevat laania kohti jos maasto antaa siihen mahdollisuuden. Mikään ei ole niin järjetöntä kuin täydellä kuormalla ajellaan pitkin harvennusta kohti laania.
Nuo urien suunnittelu maastoon kantaville kohdille ei ole niin helppoa kuin luulisi. Monesti on käynyt niin että kolme kertaa ura on kestänyt täydellä kuormalla ajaa, mutta sitten se on pettänyt. Tuskin kukaan motokuski suunnittelee uraston niin että ajokone uppoaa varmasti. Joskus valitettavasti sillä ajokonemiehellä ei ole vielä ollut sitä pelisilmää ja maastonlukutaitoa jotta painumilta olisi vältytty. Usein ne kokemattomat aloittavat siellä ajokoneella ja virheitä silloin sattuu.
Metsuri motokuski 29.5.2016, 11:40Kyllähän totuus on se että nykyään koneilla mennään aina pienempiin ja pienempiin metsiin. Pari kymmentä vuotta sitten ja vähemmänkin koneet tekivät päätehakkuut ja järeät harvennukset. Loput tekivät metsurit.
Toisekseen metsien litrakoko on vastaavasti pienentynyt vuosien saatossa joten taimikoiden ja pienpuustoisten leimikoiden osuus on lisääntynyt. Joka taas lisää ennakkoraivauksen tarvetta jos taimikonhoitoja ei ole tehty ajallaan.
Kolmanneksi kova urakkakilpailu sekä kovat tuottovaatimukset lisäävät kiirettä metsässä eikä sekään varmaan paranna työnlaatua.
Jo pelkästään em. syiden vuoksi ei korjuujäljen huonotta voi pelkästään koneenkuljettajan syyksi laittaa. On jotenkin naivia väittää että yksi tekijä ketjussa on syyllinen jos lähtökohtatilanne ei ole hyvä. Jos lähtökohtatilanne on kelvollinen niin syy-yhteyttä voidaan alkaa etsiä yksittäisestä henkilöstä. Minusta korjuujäljen hyvyys tai huonous on kaikkien tekijöiden yhteissumma. Syytä ei voi laittaa myöskään kouluille koska valvontavastuu ylettyy vain opiskeluaikaan. Jos asiaan halutaan korjausta niin silloin on koko ketjun parannettava työtään. En usko että todellisuudessa yksikään maakunta on toista parempi, koska tarkastuhan oli vain otanta jokaisesta maakunnasta.
Metsuri motokuski 27.5.2016, 18:51Yleisin varmaan tuo mhy. Mutta uskon että jatkossa samalle saralle on tulossa metsäpalveluyritykset, jotka hoitavat samoja tehtäviä.
Metsuri motokuski 27.5.2016, 18:48Tuota juurikäävän torjuntaa ei tarvii kuin havupuihin, joten nythän se pensselin tai reppuruiskun kanssa ei tarvii käsitellä kuin ne. Mikäs siinä jos ei muuta hommaa ole kuin penkoa kantoja sieltä rydön keskeltä.
Tuo juurikäävän torjunta hakkuissa ei ole mihinkään poistunut vaikka siihen ei enää kemeraa myönnetä. Nyt se on velvoitettu vain tehtäväksi koneyrittäjille. Maksaja löytyy sieltä sopimusneuvotteluista.
Metsänvartija ehtikin todeta tuon ensimmäisen kappaleen. Joten turhaa toistoa.
Metsuri motokuski 26.5.2016, 14:17Koivuissa ja pihlajissa on nyt hyvin kirvoja ja ne taas ovat muurahaisten mieli ”lehmiä”. Nyt muurahaisia tuntuu menevän aika paljon puissa.
Metsuri motokuski 25.5.2016, 19:13Huhtikuu oli lomakuukausi. Nyt tehdään taas hommia koko kesä ja talvi.
Metsuri motokuski 25.5.2016, 19:09Se on kyllä totta. Useita kirkasvetisiä järviä on kiintoaineilla pilattu ja saatettu valmiiksi ”kahvivedeksi”, Hieno juttu että tuohon aletaan pikkuhiljaa jo paneutumaan kunnolla kunhan vielä nuo turvesuotkin saataisiin kuriin.
Tosin tuo meidän lampi oli taannoin kirkasvetinen ja hiekkapohjainen lampi. Nyt se on umpeenkasvanut ja mutapohjainen ruskea sorsa allas. Sitä ei ole pilannut turvesuot vaan valtaisat metsäojitukset. Joka kevät tuohon jäälle ilmaantuu ruskea humuskerros joka jäiden sulattua laskeutuu pohjaan.
Jos tuo huollettavilla laskeutusaltailla olisi pelastettua niin mikä sen parempaa. Nyt on myöhäistä.
Metsuri motokuski 25.5.2016, 19:01Kaippa tuossa olisi jonkinlainen idea (koneperkaus) jos se työllistäisi urakoitsijat hiljaisina aikoina. Mutta taitaa tämä nykyinen teollisuus tarvita jo hakkuuta ympäri vuoden, joten vapaita toimintakuntoisia koneita ei ole niin vain laittaa.
Toisekseen nuo hehtaarikustannukset ovat jo niin korkeat että tuskin yksikään isäntä sitä maksaa. Meillä on tuolla meren takana sen verran halpaa työvoimaa tarjolla että kilpailua tulee olemaan.
Metsuri motokuski 25.5.2016, 15:12Eiköhän se nyt mene noin kaikkien osalta kun joku on pääavauksen tehnyt. Uskon että kohta kuullaan samanlaisia ratkaisuja muilta liitoiltakin.
Metsuri motokuski 24.5.2016, 19:10Jesse: Energiapuu korjuu ei ollut edes kannattavaa silloinkaan kun öljyn hinta oli korkealla. Ainostaan voimakkaalla valtion tuella saatiin puuenergia sellaiseen hintaan että työ kannatti. Jos jatkossa energiapuuta ei tueta samassa mitassa niin öljy saa kallistua todella paljon että toiminta on kannattavaa.
Uskon myös että metsäteollisuus lobbaa energiapuun hakkuun sellaiseksi ettei se ole kannattavaa jatkossakaan.