Käyttäjän Metsuri motokuski kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 8,221 - 8,230 (kaikkiaan 9,925)
  • Metsuri motokuski

    Itse olen käyttänyt kyseistä polttoainetta rakennussahoissa ja noissa puutarhavehkeissä. Hyvin ovat toimineet.

    Metsuri motokuski

    Raivaussahamiehellä pitäisi olla jokin säiliö selässä että saisi suihkauttaa ureat helposti kantoon.

    Näin ehdottomasti on toimittava. 10 litran hinkkki selkään ja letku terälle. Sitten 200 litraa vettä kun kantaa taimikon laitaan niin homma alkaa olemaan kohdallaan. Onhan se niin köykäistä puuhaa tuo raivuu että jotain vaikeutta siihen on keksittävä. Sitähän voisi jokainen kokeilla vaikka omilla taimikoilla ensiksi.

    Metsuri motokuski

    No onhan niitä. Keväällä kaksi viikkoa kun päivä lämpötila nousee jo yli viiden asteen. Syksyllä voi olla kuukausi korkeintaa kaksi kun tulee lumi maahan. Eli raivausaikaa 2,5 kuukautta. Siinä sitten kierretään rapiat 100 ha . Pitää vähän kiirettä.

    Metsuri motokuski

    Sahayhtiöt niitä runkohinnoitteluja pääosin käyttää. Hyvälaatuinen leimikko on suhteellisen turvallinen ostaa runkokauppana mutta kyllä siinä myös tukkiprosentti on korkea normikaupallakin.

    Jotenkin tuntuu siltä että yhtiöt ostavat runkokaupalla suhteellisen edullista tukkia vastineena sille ettei isännän mielenrauha järky katkonnan vuoksi. Meistä motokuskeista on melkein sama millä kaupalla se puu on ostettu samat laatukriteerit ne ovat runkokaupassakin.

    Ainoa jolla sitä ”persnettoa” voi tulla on lahon normaalia suurempi määrä. Mutta sitähän kompensoidaan sitten yksikköhinnalla. Olette varmaan huomanneet ettei huonolaatuisista leimikoista ei edes tarjota runkohintakaupaa, jossa se olisi myyjälle parhain vaihtoehto.

    Metsuri motokuski

    Aina löytyy hyviä perusteluja ja ” järkeviä ” kannattavuuslaskelmia jos himo oman ajokoneen hankintaan tulee. 🙂

    Metsuri motokuski

    Nytkö ne kuusikkoraivauksetkin pitäisi hoitaa talvisaikaan. Meillä on 40 cm – 100cm lunta. Niin ei oikein kiinnosta.

    Metsuri motokuski

    En ainakaan itse ole huomioinut.

    Metsuri motokuski

    Romurautaa.

    Metsuri motokuski

    Kannattaa sahaus tai ei mutta täällä keski-suomessa paikalliset sahat ilmoitti että mäntyä saa toimittaa niin paljon kuin kerkiää ja kuustakin tietyt saha ostaa koko ajan. Tosi on että isoin saha Vilppulassa tuskailee sahatavaransa kanssa, mutta minä en muista koska sillä olisikaan mennytkään hyvin. Ilmeisesti sahauskapasiteetti on niin suuri että resursseja on aina vapaana.

    Eihän se sahojen kate kaikkea kerro. Jos kate on alhainen niin sehän vain kertoo siitä että raaka-aineen ja valmiin tuotteen välinen hintaero on pieni ja kate jää sen vuoksi pieneksi. Mutta se ei kerro valmiin tuotteen menekistä paljokaan.

    Metsuri motokuski

    Tuo edellä oleva esimerkki on aika paljon tätä päivää. Yleensä kun palkkatyönä teetetään niin ensimmäinen perkaus on kaikista voimakkain ja lehtipuut poistetaan totaalisesti. Ainostaan jätän koivua silloin kun useampi metri seuraavan taimeen ettei varjostus ja piiskausongelmaa tule. Jos alueella on usempi koivu niin pyrin valitsemaan vain ne koivut jotka ovat lähellä kasvatettavaa muuta taimikkoa. Tällä pyrin siihen ettei koivu pääse kovin ylispuu vaiheeseen.

    Toisessa raivauksessa kun taimikko on siinä reilusti yli kolmen metrin luokkaa otetaan koivu mukaan täydentämään taimikkoa. Silloinkin valitaan vain parhaat suoremmat koivut ja koivun vain siten ettei ne ylitä muun taimikon keskipituutta mieluimmin jäävät alle.

    Tuo reikäperkaus on varmaan hyvä mutta harvoin isännillä on varoja erilliseen reikäperkaukseen. Mieluimmin paneutuisin vaikka kantovesojen nopeaan poistoon perkauksen jälkeen jo sinä vaihessa kun kantovesat ovat metrin luokkaa. Sillonhan ne menisivät vaikka kolmioterällä.

Esillä 10 vastausta, 8,221 - 8,230 (kaikkiaan 9,925)