Käyttäjän Metsuri motokuski kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 8,411 - 8,420 (kaikkiaan 9,919)
  • Metsuri motokuski

    Minusta mhy kenttä teki viisaasti kun sulautui MTK:n organisaatioon. Uskon että MG ja muutkin yhtiöt ovat edelleeen läheisessä yhteistoiminnassa MTK:n kanssa. Tämä varmaan osaltaan hidastaa tai jopa estää mhy:n alasajon kilpailijana pois.

    Mhy:n ongelma on ollut aina ja jatkossa että he joutuvat myymään tai välittämään puunsa pois kun jatkojalostusta itsellä ei ole. Uskon että jonkinlainen yhteistoiminta säilyy pienten sahojen ja toimijoiden välillä joilla itsellään on pienet hankintaorganisaatiot, kuten jätkä esimerkinomaisesti valotti.

    Toisaalta mhy kentän laajentaminen suuremmaksi puun myyjäksi ja vaikuttajaksi kentällä on varmaan vaikea toteuttaa, koska silloin puumenekki kasvaa jo niin suureksi että yhteistoimintaa suurten yhtiöiden välillä joudutaan kasvattamaan. Silloin voi olla että yhtiöt puutuvat ostorajoituksilla välitystoimintaan.

    Tuo liittyminen MTK:hon varmisti varmaan tietyn tason jolla mhy:t jatkossa pystyvät toimimaan. Mutta uskon että monilla yhdistyksillä alkaa tiukat ajat ja en ihmettele vaikka henkilöstövähennyksiä olisi tulossa. Toinen ratkaisu lienee yhdistyminen muihin yhdistyksiin josta saadaan varmaan synergiaetuja.

    Metsänomistajan kannalta olis ilman muuta hyvä että kentällä olisi paljon toimijoita ja kilpailu puusta olisi todellista. Pahinta lienee se että kyseisellä alueella ei olisi kuin yksi tai kaksi ostajaa, jotka aika hyvin pystyisi saamaan puunsa sillä hinnalla kuin haluavat. Siihen en kuitenkaan usko että mhy tarjouksillaan ja toimillaan voisi kovinkaan paljoa vaikuttaa puunhintaan. Enemmänkin kyseessä on eri ostaja vaihtoehtojen tuominen puun myyjälle ja sitä kautta jonkinlainen lisäys metsänomistajalle puunmyyntipottiin.

    Metsuri motokuski

    Kiinteistöverolla ja jokamiehen oikeudella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Jokamiehenoikeuttahan ei ole hyväskytty missään laissa ja se on yhtenäinen tapa pohjoismaissa (Ruotsi, Norja). Eihän sillä ole mittään tekemistä kiinteistöveron kanssa. Eihän aikoinaan metsän pinta-alaverokaan vaikuttanut jokamiehenoikeuteen.

    Metsuri motokuski

    Eiköhän niistä nykyään ala aina enennevässä määrin tulla puun toimittajia. Minusta mhy:n korjuupalvelun työ jo sinällään on puun toimittajina toimimista. Näinhän se on ollut periaatteessa aina mutta paperilla asia vaan on ilmoitettu toisin.

    Minusta jatkossa mhy:t toimivat samoilla sektoreilla ja samoin periaattein kuin yksityiset metsäpalveluyritykset. Eihän nuo mhy:n jäsenmaksut merkitse suurtakaan osaa yhdistysten toiminnasta vaan rahoitus tulee hankkia joko välitystoiminnasta, metsänhoitopalveluista tai sitten puun toimittajana.

    Saapa nähdä mitä metsätelollisuuden suuret toimijat jatkossa tekee. Syövätkö he mhy:t kentältä kilpailijoina. Houkutus varmaan on olemassa kun nyt se olisi helposti joukkopäätöksellä toteutettavissa.

    Metsuri motokuski

    Kyllä ne kotivarasahoina menee kun vielä pienkonebensalla ajelee niin kaasutinkinkin pysyy kunnossa. Meillä ainakin ne sahat ovat uudesta olleet pirun rikkaalla että kannattaa säätää kaasutin kohdalleen. Sen jälkeen kyllä toimii.

    Metsuri motokuski

    Tolopainen: Mhy:t ovat nykyään kaupallisia toimijoita, Metsänhoitomaksun poistuminen teki niistä vielä enemmän kaupallisen toimijan. Joten uskon että mhy;llä on aivan hyvin tilaa nykyisellä metsäsektorilla.

    Metsuri motokuski

    Kannattaa kysäistä vaikka paikallisesta UPM:n tai MG:n konttorista. Niillä on usein tiedossa sellaiset henkilöt jotka teitä tekevät. Niiltä voi saada pumppuja vaikka lainaan tai tietoa niistä jotka niitä myyvät. Olen ymmärtänyt että ne jäädytyspumput ovat usein olleet vanhoja palopumppuja joita on modifioitu uuteen käyttöön.

    Metsuri motokuski

    Vaikka itse sahailenkin työkseni tilhillä niin on tuosta sahasta toisenlaistakin kokemusta. Naapurissa timpuriporukka teki taloa ja toisella timpurilla oli uusi yhden käden tilhi ja toisella Tokmannin hallppissaha. Halppissaha viimeistään toisella käyntiin ja tilhi tarvi vähintää kuusi nykäystä.

    Välillä tilhi kävi pajalla mutta eihän se siitä miksikään muuttunut, Joten pääosin porukka käytti halppissahaa ja tilhi lojui pakettiauton peräkontissa. Ei sillä hinnalla aina saa laatua, mutta usein kyllä.

    Metsuri motokuski

    Ei kai tuo uusi laippa nyt niin kallis ole että kovinkaan suuriin remontteihin kannattaisi ryhtyä.

    Moton laippoihin on tarjolla myös uusia kärkipyöriä mutta eihän ne kestä kuin hetken. Tuo niittaus pitää olla juuri oikealla kireydellä. Ei liian löysä eikä liian ireällä. Moottorisahassahan ketju pyörii vielä enemmän kuin motossa.

    Metsuri motokuski

    Tuo on totta mitä Taneli kirjoitteli. Itse olen huomannut myös että puntarilla saadaan energiapuuleimikosta enemmän motteja kuin motomitalla.

    Uskon että motomitta on kuitenkin tarkempi ja lähempänä todellista puumäärää. Olen myös sitä mieltä että puntarimittauksen muuntoluvut kuutioihin muutettuna eivät ole oikeat tai sitten ne eivät sovi kaikkiin leimikoihin. Puun kosteuspitoisuus voi vaihdella paljonkin samana ajankohtana eri kasvupaikoilla.

    Nyt taitaa hakkeenostajilla olla halua siirtyä kilowattikaupaan, jossa puuauton kuormasta otetaan näyte jolla kilowatit määritetään lämpölaitoksen portilla. Tiedän että näitä muuntolukuja jo kovalla tohinalla lasketaan. Tämä varmaan aiheuttaa metsänomistajilta paineita pistää energiapuukasoihin vauhtia teittensä varsilta. Nythän ne saavat lahota jo valmiiksi muutaman vuoden lämpölaitoksen piikkiin.

    Metsuri motokuski

    Kyllähän se metsähallitus täällä päin kurittaa metsiä aika kovalla kädellä, mutta kyllä se taas hoitaa taimikoiden kunnostukset ja nuorenmetsänhoidot hyvin.

    Meilläpäin ei ole juurikaan eroa onko kysessä yhtiöden tai metsähallituksen metsät. Samalla tavalla kaikki hoitavat. Sen olen huomannut että yksityismetsissä ei metsänhoitoa oteta niin tosissaan kuin yhtiöiden metsissä, joten hoitamattomuutta on paljon.

Esillä 10 vastausta, 8,411 - 8,420 (kaikkiaan 9,919)