Käyttäjän Metsuri motokuski kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 8,801 - 8,810 (kaikkiaan 8,979)
  • Metsuri motokuski

    Joo. Siltä osin kyllä. Ainoa huono tuossa on että syksyisin ei oikein tiedä kenen koneista sitä itsensä löytää. Mutta onneksi tähän mennessä työpaikka on löytynyt. Eihän nuo urakoitsijat aina tykkää kun keväällä pois lähtee. Mutta eipähän tartte lomauttaa kesäksi kun hakkuuta on vähän. Saa vakikuskit pysyä hyvin töissä.

    Metsuri motokuski

    Nyt se raivuuhomma alkoi. Karttoja tuli postissa ja moton koppi saa jäädä syksyyn saakka. Sitten kun syysateet alkaa niin lämmin koppi kutsuu jälleen. 🙂

    Metsuri motokuski

    Olen sitä mieltä että kyllä se kokorankaenergia säilyy vielä pitkään. Ainostaan niiden kiertoaika nopeutuu. Tottahan se on että karsitturanka kuivuu paremmin ja säilyvyys kasoissa pitkittyy kokorankaan verrattuna. Varsinkin haketusyrittäjät ja pienempien kunnalisten tai yksityisten lämpökeskusten hoitajat käyttävät kokorankaa edelleen.

    Metsuri motokuski

    Se on iironi ihan oikein. Metsurit tahtoo ollakkin jo poistuvaa kansanperinnettä. 🙂

    Metsuri motokuski

    Vasojen keskipainon pienentyminen johtuu pääosin uros / naaras suhteen epätasapainosta. Uroksiin kohdistetaan liian suuri verotus ja jäävä uroskanta ei ehdi astua kaikkia naaraita ensimmäiseen kiimaan. Ravintoa riittää ihan varmasti kaikille. Niin huonosti noita taimikoita hoidetaan että lehtipuuta riittää.

    Metsuri motokuski

    Siitä huolimatta minä puollan supin tehometsästys, koska se ei ole Suomen peruseläimistöä vaan tuontitavaraa tuolta ryssänmaalta. Minkki kuuluu myös tähän samaa lajistoon vaikka se ei olekaan tuotu tuolta itärajan takaa. On sitten kyseessä supi tai minkki niin ainakin saariston lintukantaa kumallakin on erittäin haitalliset vaikutukset. Supin ongelmana on tehokas lisääntyminen ja kaikki ruokaisuus sillä se lisääntyy vaikka luontainen ravinto on vähentynyt. Sille kelpaa viljasta raatoihin asti. Siten supipopulaatio vähene vain tautien kautta. Jossain vaiheessa tämä liiaksi suurentunut kanta tulee aiheuttamaan ongelmia niin tautien kuin muidenkin syiden vuoksi.

    Kettu kanta on ollut Suomessa suht tasainen viime vuosina. Tästä oli tilastoja viimeisessä Metsästäjä-lehdessä. Varsinais-Suomessa tuntuu olevan vahvimmat kettu kannat.

    Metsuri motokuski

    Ei yksin yhtä puuta mutta ainakin metsähallitus joskus suojeli metsäplänttejä jonkin metsänhoitajan nimissä. Lähinnä silloin kun heppu lähti eläkkeelle. Tais metsäkoulutkin toimia samoilla linjoilla kun rehtorilla tuli virkavuodet täyteen. Hänkin sai nimikkö metsikön.

    Metsuri motokuski

    Tuskin siitä moottoriksi on. Ehkä enemmänkin kiinteistövero tulee olemaan valtion vastine poistettavalle metsänhoitomaksulle. Jotain ne herrat keksii kun huomaavat sopivan veroraon johonka iskeä eikä teollisuuden edustajat ole lobbaamassa ylimmääräsitä maksua pois. Jos teollisuus lobbaisi niin mitään veroa tuskin metsille tulisi.

    Metsuri motokuski

    Tuo mhy on monelle vähän kuin kuuluminen kirkkoon. Meistä vähän jokainen veroluontoista maksua maksaa, mutta joillekkin se on turha kuluerä. Jotkin saavat ”verolleen” vastineen kun käyttävät palveluja. Toiset eivät sitä saa ehkä eivät tarvitsekkaan. Onneksi kohta lakiuudistuksessa metsänhoitomaksu ja kirkolllisvero muuttuu samanlaiseksi. Vapaehtoista kumpainenkin.

    Metsuri motokuski

    No kyllä tulee….. Mutta voisihan tuota oikein tutkiakin virallisesti. Hyvä aloitus, jota ei näillä foorumeilla paljon tapahdu. 🙂

Esillä 10 vastausta, 8,801 - 8,810 (kaikkiaan 8,979)