Käyttäjän Metsuri motokuski kirjoittamat vastaukset
-
Voiko tuon enää paremmin neuvoa kuin ”jätkä” sen kirjoitti. Kiitokset siitä. Tuo ohje olisi hyvä saada vaikka johonkin Metsälehden nettisivulle jossa se olisi kaikkien luettavissa ja aina tarvittaessa voisi muistia virkistää. 🙂
Metsuri motokuski 15.5.2013, 11:58Nyt Jesse puhuu asiaa. Hirvikantaa siis voidaankin kasvattaa jos taimikot jätetään huonolle hoidolle. Sitten vasta kunnostetaan kun hakkuutoimet aloitetaan. Eihän tuo vallan huono ajatus ole. Sitähän kannattaisi testata. Ruotsissahan hirvikannat ovat huomattavasti korkeammat eikä sieltä tuollaista itkua ole tuhoista ollut kuin Suomessa. Samoin Keski-Euroopassa on mm. saksanhirvikanta huomattava ja siitä huolimatta metsä kasvaa sielläkin.
Metsuri motokuski 14.5.2013, 14:08Ei tuollainen laki ole menossa läpi. Se loukkaa niin pahasti maanomistajia. Tästä on turha nostaa sen suurempaa meteliä. Se on ihan selvä että toisen omistamalle maalle ei perusteta mitään ajoreittiä ilman omistajan suostumusta. Nämä offroad- reitit eivät ole samalla viivalla sähkölinjojen ja yleisten teiden osalta.
Metsuri motokuski 14.5.2013, 14:03Moton apteerauksessa on eri ”hinta” laitettu eri mittaisille tukeille ostajan toivomuksen mukaan. Mitä kovempi hinta tietyllä mitalla sitä mieluimmmin sitä katkontaohjelma haluaa tehdä. Kyse ei siis ole motomiehen miltymyksestä vaan ostajan halusta suosia tiettyjä mittoja. Sama asia koskee ”jätkääkin”. Jos jätkälle sanotaan että teet kuusenkuidun mahdollisimman pitkänä etkä 27 dm kuitua tee niin tilanne on ihan sama. Saman lailla se katkonta ohje koskee ”jätkääkin” mikäli haluaa jatkaa puun tekoa leimikon ostaneelle yhtiölle
Metsuri motokuski 13.5.2013, 18:58Vaikka kuinka yrittää perustella että mitenkä hirvivahingot saisi pidettyä kurissa mäntytaimikoista niin eihän sitä kukaan usko. Suorittava saa kirjoitella tyhjille seinille. Nämä vanhat jyyrät herjaavat vain törkeyksiä muita kohtaan, jotka yrittävät jotenkin ongelmaa hoitaa , jos niitä nyt edes on. Jatkavat vain sitä samaa laulua.
Onneksi kukaan viranomainen ei tee päätöksiä tämän foorumin mielipiteiden ohjaamina.
Metsuri motokuski 10.5.2013, 15:04Meillä se on kuusi prosenttia. Tukin pituusmitta pitää olla lähemmäs 90 % verrattuna ihanne mittaan. Ei siis katkontaikkunaan joka on huomattavasti väljempi
Metsuri motokuski 6.5.2013, 18:47Nyt tuli vasta tuo video nähtyä kun luin uutisen. Sama värkki tuo onkin. Mutta olihan helppo taimikko raivata ei ollut yhtään risua kuusen tamissa kiinni. Ihan kun olis käsin raivattu pari – kolme vuotta aiemmin.
Metsuri motokuski 6.5.2013, 18:41Yhden tullaisen kitkijän näin Pentin Pajalla käydessäni Joensuussa. Tuo kitkijä toimii niin että lähes parin neliön kokoinen laite lasketaan taimen päälle ja laitteen keskellä on reikä johonka taimi jää. Poistetttavat risut tempaistaan irti siten että laitteessa olevat telarivistöt painuvat kiinni ja telojen väliin jäävät risut kiskaistaan irti. Maa tosiaankin muokkautuu uudestaan kun risut tempaistaan juurineen. Minusta siihen tulee kyllä erinomainen kasvualusta uusille vesoille. Toinen huomiota herättävä ongelma oli ainakin tuossa laitteessa että se ei poistanut taimien vieressä kasvavia vesoja ja mikäli ne haluttiin poistaa olis ne pitänyt raivaussahalla kuitenkin katkoa. Nuohan vaikutta todella paljon istutetun taimen kasvuun.
Ehkä tämä testattu keksintö on tuosta nähdystä versiosta parantunut ja nuo epäkohdat on huomioitu. Mutta tuo laite jonka näin ei oikein vakuuttanut. Mutta kaiketi se sittenkin on hyvä kapistus kun noinkin on kehuttu.
Metsuri motokuski 6.5.2013, 12:21Jos kyseessä on aukko niin sahafirmalle ilman muuta. Jos on harvennus niin ei liene väliä. Mutta jos on aukko ja kumpikin tarjoaja on ”sellufirmoja” niin ongelma on ihan oikeasti. Asiaa voisi lähestyä myös niin että kuusikuitu on halukkaampaa tavaraa kuin mäntykuitu ja sitä tahdotaan herkemmin tehdä. Jos tukin kysyntä on hyvä niin katkonta tahtoo olla myös kohdillaan, mutta jos tukilla ei ole kysyntää niin tahtoo herkästi ohjautua tuonne kuituun aika hyvää tavaraa.
Vaikea sanoa pelkän mottimäärän perusteella. Pitäsi vähän tietää minkalaisia leimikoita tuohon sisältyy. Mutta mhy on aika hyvä vaihtoehto neuvoa antamaan.
Metsuri motokuski 5.5.2013, 15:45Onhan se pienkonebensan säilyvyys ihan toista luokkaa kuin pumppubensan. Pumppubensan saa säilyväksi kun lisää siihen autotarvikeliikkeestä saattavaa stabilaattoria (säilöntäainetta). Itse olen käyttänyt ko ainetta agrekaatissa, jossa bensa seisoo parikin vuotta ja hyvin agrekaatti toimii. Mutta kyllä se vain niin on että ammattimetsurit eivät kustannussyistä käytä kuin pumppubensaa mutta eihän niillä kovinkaan pitkiä aikoja bensat koneissa seiso.