Käyttäjän Metsuri motokuski kirjoittamat vastaukset
-
Onhan tuo Arton kulutuslukema ihan merkittävä. Minulla menee tilhillä noin viisi tankillista päivääs ( 6 h), Joten päivässä säästö Artolla on pari litraa jaa viikossa 10 litraa ja kuukaudessa 40 litraa. Onhan tuo husse paljon taloudellisempi saha noilla säädöillä.
Metsuri motokuski 17.3.2015, 11:20Viistä sitä sylinterin alareunaa vaikka santapaperilla niin menee paremmin. Ei se pieni viisteys haittaa mitään siihen sylinterin toimintaan. Noissa joissakin koneissa on viiste valmiina sylinterin alareunassa.
Metsuri motokuski 17.3.2015, 11:16Sitähän se metsäkauppa on. Loppujen lopuksi lopullinen tulos tulee kun pölkyt on pinossa ja lopputulos on selvillä. Sitä ennen on aika paljon tietoa luulon ja olettamuksen varassa.
Monesti katkonta saattaa muuttua jonkin verran koska hakkuun alkaessa vasta tiedetään tehtaan puuraaka-aineen tarve ja käytettävät mitat. Puun laatu selviää vasta sitten kun se on pitkänä moton kourassa ja oksattomana. Jokainen olettaa että oma metsä on parempilaatuista kuin onkaan. Myyjillä ei useinkaan ole tiedossa tehtaan laatuvaatimukset puulle. Usein verrataan tuotetta ”kenttäsirkkeli aikaan”.
Parhaiten pärjää se joka osaa arvioida metsänsä oikein ja ymmärtää mitä tavaraa siitä lähtee ja osaa painottaa päätuotteen hinnan kohdalleen. En nyt suuremmin kehaise mutta kannattaa varmaan käyttää tutun motomiehen ammattiapua metsänsä arviontiin. Olen aika usein huomannut että näillä ”metsäinsseillä”on aika vähän tietoa mitä tavaraa metsästä lähtee. Kokonaismäärän he osaavat arvioida aika hyvinkin kohdalleen.
Metsuri motokuski 17.3.2015, 11:03Niin vai käyttivätkö perussuomalaiset Lahtosen mainetta omiin tarkoitusperiin. Onhan kyseinen herra ollut aika paljon julkisuudessa että ääniä saatta ropista enemmän kuin perusehdokkaalle. Itse en usko Lahtosen läpimenoon, mutta voin olla väärässä. Ehkä vähemmällä söhimisellä olisi voinut saada enemmän ääniä aikaiseksi. Se että riitelee koko metsäsektorin toimintaa vastaa ei nyt ole ihan sitä mitä minä odotin (mm mhy;n toiminta). Olis varmaan suursavotta riitänyt siihen ihan hyvin. Uskon että lähtijöiden lukumäärää suursavotaan oli hiukkanen pettymys ja turhautuminen on tainut kostautua turhana ärhäkkyytenä.
Tämä on vain minun mielipide. Toivottavasti olen väärässä,
Metsuri motokuski 16.3.2015, 11:31Mihinkähän tietosi perustuu metsänomistaja metsästäjien metsäpinta-alojen suuruuksita ? Taitaa olla ihan ”mutu” tietoa. Meillä seurassa ainakin maanomistajilla on pinta-alat muutamasta hehtaarista aina parin sataan hehtaariin.
Metsuri motokuski 15.3.2015, 14:56Niin metsästäjätilaston mukaan noin 70 – 80 % metsästäjistä on metsänomistajia.
Eikös se metsästysoikeus asia ole siten ihan hanskassa ?
Metsuri motokuski 15.3.2015, 09:24Rane: Motolle annetaan tukkimitoista katkaisuikkuna. Ykeensä se on havupuulla -1 – +3 kyseisestä mitasta. Tukki pitää katkoa kyseiseen ikkunaan. Jos katkonta ei ikkunaan onnistu tulee tukista raakki motolle. Totta on että kyllä tehdas senkin sahaa, mutta moton pitää pysyä tuossa katkaisuikkunassa. Tehdas kyllä antaa tiukkasanaisen palautteen saattaa moton katkonta kyseiseen ikkunaan.
Pituuksista johtuva raakkiprosentti on juuri ikkunan ulkopuolelle tapahtuneet katkonnat
Metsuri motokuski 14.3.2015, 07:16No eikös sinne seminaariin pitäisikin kutsua toisinajattelijoita ? Siinähän se seminaarin anti paranisi kun erilaisia näkökantoja tuodaan esiin. Mikäs se sellainen seminaari on missä kaikki nyökytelee toisilleen ja ovat yhtämieltä joka asiasta. Sitähän voisi verrata vaikka diktaattorin käskynantotilaisuuteen.
Metsuri motokuski 13.3.2015, 20:15Juuri näin. Tuo tyvimutka on enemmän kuin yleinen ongelma ja päivittäin joudun ottamaan jatkuavsti tuon tyvimutkan pois lyhyenä kuituna. Sen jälkeen ei oikein tukkiin mitat riitä. Jos jatkossa teet samanlaisen leimikon ja mieluimmin isomman niin kyseleppä olisiko pikkutukilla menekkiä. Sen osalta vaan täytyy muistaa että laatuvaatimus on entistäkin tiukempi.
Metsuri motokuski 13.3.2015, 20:03Jonkin verran sitä tehdään että tarjouksessa mainitut mitat muuttuvat hakkuupäivänä. Voihan hakkuun ja tarjouksen välillä olla aikaa parikin vuotta. Lopputuotteen mittatarpeet saattavat muuttua jonkin verran ainakin piensahojen osalta, jotka saahaavat paljon muutakin kuin perusbulkkia 3dm jaolla.
Matriis ei kerro muuta kuin peruslähtökohdan siitä mitä hakataan. Matriisin sisällä olevalla suhdeluvuilla määritetään painoarvot eri pituuksille. Noilla painoarvoilla ei ole useinkaan merkitystä meneekö tukkia kuitun vai ei. Jos apteerauksessa painotetaan esim 52 dm niin silloin matriisissa on pieniä apumittoja jolla päästään mieleiseen katkontaläpimittaan.
Sanon ihan suoraan että juurikaan metsänmyyjällä ei ole ammattitaitoa arvioida matriisin oikellisuutta ja varsinkaan suhdelukuja. Monella ostomiehelläkään tätä taitoa ei ole. Usein me kuskit huomataan apteerauksen toimivuus ja sekin vain vuosien kokemuksella. Sen vuoksi tätä ei nyt hirvesti kannattaisi pohtia kun siihen ei oikein voi vaikuttaa. Tukkitaulukkokaan ei kerro koko totuutta kun vikaisuudet eivät niissä näy jonka mukaan kuski on joutunut apteerausta muuttamaan. Silloinhan saattaa olla että katonta esim 17 – 18 cm vaikka ikkuna on 16 cm:ssä.
Usein nuo muutokset ovat sitä luokkaa esim että 37 dm mittaa tulee liikaa ja halutaan painoarvoa lisätä 40 dm:n mittaan. Silloin kuski tehtaan pyynnöstä nostaa 20 pistettä lisää 40 dm :n mitalle. Siis ei kovin merkittäviä muutoksia.