Käyttäjän Metsuri motokuski kirjoittamat vastaukset
-
Hyvin toit jesse nuo työvoima-asiat esille ja ne ovat juuri noin. Itsekkin olen tuon työaikarytmityksen ongelmissa ja olen sitä hoitanut noilla raivaus ja istutushommilla. Mutta oma ongelmansa on tuolla markkinointipuolella näissä metsuri hommissakin.
Siinä et ole mielestäni oikeassa että niitä huonosti kannattavia leimikoita tulisi ottaa työvoiman nimissä. Näinhän kyllä tehdään jo nyt aika paljon. Varsinkin urakoitsijat pitävät kynsihampain kiinni luottomiehistä ja tarjoavat näitä e-puu kohteita seisokkiajoile. Mutta harvoin näille e-puu kohteille voidaan mennä edes kelirikko aikana. Siten ei nämäkään oikein auta tuohon työvoimapulaan kuin pieneltä osin.
Tuo työvoimapula on tosiasia ja vaihtuvuus on suurta. Se ei ole oikein kenenkään etu mutta jotenkin ne hommat ovat hoidettava. Parasta lienee kuitenkin että leimikot olisivat kunnossa ja se tuotto saavutetaan siinä ajassa joissa sopimuksissa ostaja tason kanssa on sovittu.
Yksi lääke varmasti on tuo tämän ketjun otsikko.
Metsuri motokuski 9.1.2014, 14:09Olet Taneli oikeassa. Asia on juuri noin. Meidän kuraportaan tehtävänä on ohjeistaa ”vittuilla” niin kauan että ostajataho osaa ostaa oikeita leimikoita.
Metsuri motokuski 7.1.2014, 19:16Liekö se ongelma ole koneenkuljettajan ”allergisuudessa”. Koneketju tekee kuitenkin vain työtään ja kulut pitää saada katettua. Ehkä vielä vähän urakoitsijallekkin. Meille konekuskeille niitä palstoja ei tarvii raivata jos metsänomistaja hoitaa saamatta jääneet kustannukset urakoitsijalle. .
Aika ammattitaidottomuutta laittaa omat virheet / laiskuudet kuskien viaksi. Mutta jos se helpottaa omaa oloa niin siitä vaan. 🙂
Metsuri motokuski 6.1.2014, 10:14Itsellä vastaavanlainen kohde muutama vuosi sitten. Silloin poistin kaiken lehtipuun ja vain selviin isompiin aukkoihin jätin koivua. Nyt kuusikko vironnut selvästi ja on jo reilun metrin mittaista. Uusintaperkauksen tarve on jo nyt koska kantovesoja tuli reippaanlaisesti johtuen alueen kosteudesta. Nyt sitten uusintaraivaus ja kuusikon / männikön harvennus oikeaan tiheyteen samalla. Jätetyt koivut ovat ottaneet hirveän kasvupyrähdyksen ja nyt vähän mietinkin että otanko nekin pois mutta sen päätän kun menen viikolla sinne uusintaraivaukseen.
Metsuri motokuski 1.1.2014, 18:46Jos se on tervaleppää niin kannataa tarkistaa ettei terväleppäkorven tunnusmerkistö täyty. Muistaakseni noin 50 kpl:tta muodostaa jo tervaleppäkorven tunnusmerkistön ja on näin metsälakikohde.
Metsuri motokuski 30.12.2013, 13:29Elä nyt Taneli ota ”hernettä nenääsi”. Minusta aloittaja kysyi mielipiteitä asiasta ja on niitä muitakin mielipiteitä kuin sinun ainoa ja oikea mielipide. Olen edelleen sitä mieltä että mönkkäri ja peräkärry ei ole hintansa värtti jos sitä ajatellaan jonkilaisena ansion tuojana ja /tai käytetylle ajalle pitäisi joko hinta laskea. Toisaalta meidän perältä löytyy useamapikin noita traktorimiehiä jotka keräävät tuulenkaadot ja hintakain jää jopa sen vitosen alle. Tietenkään en koko valtakunnan tasolla asiaa tiedä.
Itse ole käyttänyt mönkkäriä sahojen ja raivureiden viemisessä sekä taimilaatikoiden siirroissa. Niissä se on ollut oiva apu. Sitä en tiedä onko siinäkän kone hintansa värtti. Minulle se on ollut.
Mutta niin kuin totesin, että jos kyseiseen välineeseen on mieltynyt niin perusteet ovat helppo keksiä sellaiseksi että hanke on mielekäs. Hyvä niin. Kauppiaat tykäävät.
Metsuri motokuski 30.12.2013, 13:13Jesse: Ei kai kysyjällä varsinaista murhetta ole vaan hän kyseli vaihtoehtoja. Minusta ihan hyvä idea. Niin kuin vastauksista näkee niin monenlaisia vaihtoehtoja tarjotaan. Hyvä niin. Itsekkin kääntyisin siihen ajatukseen että tutkitaan aluetta kokonaisuutena muihin liittyen. Jos vieressä on tulossa päätehakkuukuvioita niin siinä samassa yhteydesä ”kylkiäisenä”. Hintakin voi olla huomattavasti parempi kuin pelkästään tuollaisena myydä. Itse olen ainakin todennut että mottihinnat ovat huomattavasti paremmat kun myytävä määrä on vähän suurempi vaikka kuvioit eivät ihan yhdessä olekkaan. Eli katso onko muuta myytävää joko harvennuksia tai muita ja siihen kauppaan kuvio mukaan. En myisi sitä omana kauppana varsinkin jos lähitulevaisuudessa on muuta myytävääkin tulossa.
Metsuri motokuski 30.12.2013, 13:03Aika yleistä on että hakkuuarvio muuttuu hakkuun aikana. On sitten kyse mhy:n ja yhtiön arvioista. Yleensä arvio ylittyy niin lajikeiden kuin määränkin suhteen. Minusta on hyvä ettei arvio ole liian optimistinen. Kokemus on opettanut että paljon hankalampi on isännälle perustella hakkuun tulos niin että saanto ja määrä on ollut pienempi lajikkeitaain kuin se että ne ovat olleet suuremmat. Noille arvioille ei kannata laittaa paljoakaan arvoa.
On mulle kerran käynyt niinkin että arvio oli 187 mottia ja hakattiin 192 mottia niin isäntä totesi että hän arvaisi sen että harvaksi meni. Kysyin että mistä kohdalta nuo viisi mottia on poissa ? Siihen ei osannut sanoa mitään.
Metsuri motokuski 29.12.2013, 14:49Kyllähän sillä mönkkäri hommalla puulle hintaa tulee. Itselläni on myös mönkkäri ja puukärry ja empä niitä tuohon hommaan ole juurikaan käyttänyt. Jos isäntä traktorilla ajaa 5 € / motti niin eipä mönkkäri vehkeet itseään takaisin maksa ja jos siitä pitäisi vielä palkkaa itselle saada. Mutta niin tässäkin kuin autokauppassakin ihminen on mestari keksimään itselleen mieleiset perustelut jolla homman saa järkeväksi vaikka sitä se ei ole koskaan.
Noihin tuulenkaatoihin sanoisin sen verran että jokainen yksittäinenkin haetaan sieltä metsästä kunhan ”tuohta” lyödään tarpeeksi pöytään. Tuskimpa kukaan traktori-isäntä on jättänyt puita hakematta jos siitä on vain sovittu. On ymmärrettävää että motoa ja ajokonetta yksittäisten keruuseen ei kannata valjastaa mutta isäntälinjan traktori + metsuri on näille ihan ok.
Metsuri motokuski 29.12.2013, 14:37Minusta ei asiaa kannata kovinkaan paljoa liiotella tai suurennella. Ongelma ei ole metsäpuolella sen kummempi kuin muillakaan aloilla. Samat säännöt pelaa tälläkin puolella ostajan, urakoijan ja myyjän välillä. Minusta metsäsektorilla on jo nyt sen verran ”pilkunviilausta” että lisää sitä ei kaivata. Ongelma tässä on se että usein myyjällä ei riitä ammattitaito ja tietämys puunmyynnin ja katkonnan osalta. Verrataan aikaa ”kenttäsaha” aikaan kun isä navetan puita sahasi. Nyt mennään jo eri aikakautta ja laatu vaatimukset ovat eri luokkaa. Nyt jos tätäkin ”kusetus” ajattelua kovinkin viljellään niin varmasti ongelmia syntyy ja nämähän kompensoidaan viime kädessä uskoisin kantohintoina.
Typerintä lienee se että uskomuksia ja olettamuksia viljellään eikä itsellä riitä ammattitaito niitä toteamaan. Selvät virheet ovat ihan ok. Niistä kuluu reklamoida ja ne korvataan mutta se lähtökohta että kusetus on lähtökohtana on väärä.