Käyttäjän Metsuri motokuski kirjoittamat vastaukset
-
Olen samaa mieltä GLA:n kanssa siitä että ei uppouduttaisi niihin omiin mielipiteisiin ainoina oikeina ja oltaisiin valmiit perusteluin niitä muuttamaan. Ehkä olen niin kovapäinen ja luetun ymmärtäminen on niin vaikeaa että mitään todella uutta en tästäkään keskustelusta löytänyt aiempiin keskusteluihin verrattuna.
Toisaalta omat näkemyseni joita olen esittänyt ovat perustuneet siihen tosiasiaan että olen nykyään metsässä työ ja harrastuksen puitteissa noin 40 – 50 h viikossa eri puolilla pohjoista Keski-Suomea. Mutta ehkä sitten joskus on aika mielipiteiden muutokselle kunhan löytyy jostain todellista ja tutkittua faktaa siitä että nykyiset toimet hirvikannan hoidosta ovat osoittautuneet vääriksi, varsinkin kun Suomen hirvikanta on alle puolet mitä se on muissa pohjoismaissa. Uusia tutkimuksia odotellessa……..
Metsuri motokuski 31.5.2014, 16:29Taas sorruin tähän hirvikeskusteluun, vaikka kerran lupasin että näin en enää tee. En taida enää jatkaa kun tämä ei siitä muuksi muutu. Jokainen saa asiasta olla mitä mieltä haluaa. Yritän jatkossa olla puuttumatta tähän ikuisuusasiaan. Se voi olla vaiketa mutta yritetään taas. 🙂
Metsuri motokuski 30.5.2014, 19:28Olipas tuo viimeinen kappale taas aika kaukaa haettu syy-yhteys. Kaippa tässä tarvii lopettaa hirvijahti niin isännät alkaisivat varmaan hoitamaan taimikoitaan paremmin.
Metsuri motokuski 30.5.2014, 19:20Ehkä tässä on sen verran opittu että nyt pystytään ennustamaan jo paremmin hirvikannan kehitys ja sitä pystytään ylläpitämään sopivassa tiheydessä. En usko että nykyisellä tietämyksellä joudutaan siihen että kanta lisääntyy huomattavasti nykyisestä. Se varmaan on ollut yksi peruste nykyisen hirvitalousalueen suunnittelussa.Toisaalta tämähän velvoittaa siihen että yhteistoiminta metsänomistajien ja metsästäjien välillä toimii vähintään nykyisenlaisena mm metsästysvuokrien ja muiden kulujen osalta.
Yksi uhka meille metsästäjille on edelleen tarvittavan metsäjäkunnan motivoiminen hirvijahtiin kun nykyinen ikäluokka alkaa lopettamaan hommat ikääntymisen vuoksi.
Hirvihän tekee aina vahinkoa jollekkin vaikka niitä ei olisi kuin yksi pitäjässä. Nyt näissä vahingoissa pitää vain säilyttää suhteellisuuden taso ja asettaa vahingot realistiselle tasolle. Aivan kuin petojenkin osalta porojen ja peurojen osalla. On tuhansia hehtaareja joilla hirvet eivät tee vahinkoa vaikka sopivalle näyttäviä taimikoita olisikin. Varmaan mihinkään nolla tasoon tuskin päästään. Minusta kuitenkin nykyisellä hirvimäärällä voidaan mäntytaimikoita viljellä. Ehkä ei nyt ihan joka paikassa mutta varmaankin sen verran että tarvittava mäntymäärä saadaan tuotettua teollisuuden käyttöön.
Metsuri motokuski 30.5.2014, 13:17No ei minulla ole mitään lisättävää. Yhteistoiminnalla ne asiat hoituvat. Mutta mikään ratkaisu se ei ole että hirvikanta ammutaan nolliin jonkun metsänhoidon perusteella, Minusta hirvieläimet ovat olleet noissa metsissä pitempään kuin ihminen ja siten moraalisestikkaan se ei ole minkään tasoinen vaihtoehto.
Metsuri motokuski 30.5.2014, 13:07Vähän samoilla linjoilla ainakin koneiden kanssa. Tahtoo nuo huutokauppaan tulevat vehkeet olla jo aika huonolla hoidolla olleet pitkään. Rahapula on vaivannut edellistä omistajaa jo pitkään ja vois olettaa että huolloista on tingitty. Yllätyksiä voi sattua. Mutta jos siihen varautuu ja on valmis riskin ottamaan niin mikäs siinä.
Varmaan metsäomisuuden osalta voisi näin olettaa myös että metsistä on otettu se mitä saadaan ja ainakin taimikot ja mahdollisesti istutukset on jätetty hoitamatta.
Metsuri motokuski 30.5.2014, 12:57Samaa mieltä. Hirvikanta on pudotettu kolmasosaan jopa alle parhaista ajoista ja vieläkin hirvikammo vain askaruttaa mieltä. Tuossa yksi isäntä tänä keväänä istutti 7 ha kuusta kivikkoon kun kuulemma hirvet syö männyt. Hirviä tuolla alueella ei ole ainakaan pysyvästi . Kymmenkunta vuotta sitten alueella oli tosi vankka hirvikanta ja silloin olisi ollut perustetta kuusen istutukselle.
Metsuri motokuski 29.5.2014, 13:26Sen verran tuosta Metsästäjä-lehden artikkelista kommentoisin ja olisin jopa eri miletä siitä että taimien hirvituhot vähentyisivät jos taimikoihin jätettäisiin lehtipuuta syömistä varten. Omakohtainen kokemus on ollut että mitä vähemmän lehtipuuta niin sitä vähemmn hirviä. Nyt just raivaan sellaista aika tiukkaa kuusen / männyn taimikkoa jossa asuu ainakin emä uuden vasan kanssa. Raivasin viereisen 2 ha taimikon jossa oli myös asumisen jälkiä. Hirviperhe siirtyy sitä mukaan pois taimikosta kun raivuu etenee ja uskon että kun kaikki on raivattu hirvet siirtyvät muualle.
Ilmeisesti tuossa lehden artikkelissa lähdetään siitä ajatuksesta että mitä parempi emän terveydentila keväällä vasomisen aikaan sitä parempi on vasomistulos. Tästähän voisi päästä ”suorittavan portaan ” paljon kirjoittamaan ajatukseen siitä että mitä paremmin taimikot raivataan sitä huonommin hirvilehmillä on talvella ravintoa ja sitä huonompi on kunto vasomisen aikaan ja vasomistulos on heikompi. Oliskohan tässä yksi keino hirvikannan sääntelyy muiden toimien lisäksi ?
Metsuri motokuski 29.5.2014, 13:14Mielenkiintoista. Nyt on hyvä verrata. Tilhin 460 raivattu tänä kesänä 37 ha. Katsotaan kauanko tilhin kytkin kestää. Voipi olla että tuo 160 ha ei täyty tänä kesänä. Nyt tilhi on kyllä toiminut vielä hyvin ja sähköinen seoksen säätö on toiminut erinomaisesti eri keleillä.
Metsuri motokuski 28.5.2014, 15:53Vastaus löytyy Metsäjälehden artikkelista;
http://riista.fi/julkaisut/metsastaja-lehti/
sivu 40 – 42.
Kannattaa tutustua