Käyttäjän Nuakka kirjoittamat vastaukset
-
Korvattavia korjuuvaurioita ei ole onneksi sattunut naapurista kylään tullutta motoa lukuunottamatta. Ensimmäinen teettämäni harvennus oli samalla viimeinen metsurin tekemä, jälki oli moitteetonta, ajo alumiini-Ponssella. Tuon jälkeen alkoikin jakso, kun koko ajan levenevät ajourat, epätasainen uraväli ja -harvennusjälki tulivat normaaliksi toimintatavaksi. Kyllästymispiste saavutettiin jossakin vuoden 2010 paikkeilla, kun alle 6 metrin uria ei tasaisella, kivettömällä palstalla löytänyt millään. Tämä yhdistettynä uran vierustan yliharvennukseen ja uravälien koskemattomuuteen tuotti melkoiset kasvutappiot jotka realisoituivat 2.harvennuksessa. Sittemmin olemme siirtyneet ensiharvennuksissa hankintamyyntiin, hakkuu- ja ajokaluston (sekä kuljettajan) pystyy valitsemaan sopivammaksi. Uraleveydet palautuivat taas siedettävälle 3,5-4,5m välille. Ja korostan vielä, että kyseessä ei ole hoitamattomat metsät.
Nuakka 8.11.2024, 17:12Ukko-Kolin lyhyin lenkki oli tosi ankea jo pari vuotta sitten. Kuollutta puuta paikat täynnä, silti ei kevättalvella näkynyt eikä kuulunut yhtään lintua, ei edes talitintin laulua. Lienenkö puolueellinen, mutta hoidettujen/uudistettujen metsien keskellä asuessa on tottunut näkemään myös hömö-ja töyhtötiaisia.
Nuakka 8.11.2024, 17:040/28km. Molemmilla palstoilla asumismahdollisuus.
Nuakka 6.11.2024, 09:20Niin se Trumppi voitti. Miten käynee kongressin kanssa, saako vapaat kädet tolskata. Tekeeköhän ekan vierailun putelle vai kimille?
Nuakka 27.10.2024, 19:50Lopetin jo pari vuotta sitten hirvien oleskelusta ilmoittamisen, oli sellaista tuuleen huutamista. Passipaikan merkkejä oli tien varteen ilmestynyt, jospa edes vähäksi aikaa hätistelevät muualle.
Nuakka 26.10.2024, 09:17Tämän seudun hirviporukka saa yllättävää ilmatukea, tuli viesti että lentolannoitus toteutuu tänä viikonloppuna.
Nuakka 20.10.2024, 16:54Niin oli tullut kysely minullekin, aika tarkoitushakuiselta vaikutti. Vastailin puoleenväliin asti, sitten jumiutui koko systeemi. Roskiin meni, samoin muistutusviesti. Loppupäätelmä tulee todennäköisesti olemaan: Jk kiinnostaa kovasti metsänomistajia, neuvonta haraa vastaan.
Nuakka 16.10.2024, 06:34Kevitsa oli kyllä aika karu paikka. Olisittepa nähneet kaivoksen johtajan tonnin seteli- ilmeen, kun kysyimme täytetäänkö monttu toiminnan loppumisen jälkeen sivukivivuorella. Saattoi päätellä ettei täytetä.
Nuakka 15.10.2024, 16:51Vähän aiheen viereen tämäkin, mutta onko vanhoille turvesoille perustettava aurinkopuisto kovin hyvä idea? Turpeen hajoaminen jatkuu kuten turvepelloissakin, metsittää ei voi ja vesi on kuitenkin pidettävä poissa ja johdettava jonnekin humuksineen kaikkineen.
Nuakka 10.10.2024, 05:02Jaahas, sähkön hinta miinuksella. Ei vaan paljon ilahduta kun sähköt olleet poikki illasta asti. Piti laittaa agrekaatti traktorin perään niin saa lehden lukea oikeissa valoissa ja lämmitykset päälle.