Käyttäjän Nuakka kirjoittamat vastaukset
-
Kelpaiskohan tuohon suojelualaan voimajohtokäytävät? Maapohja kun edelleen itsellä, ja aluetta voisi kutsua esim paahdeympäristöksi tai pölyttäjäreservaatiksi. Itsellä tulee linjaa olemaan reilu 5% pinta-alasta.
Nuakka 7.12.2021, 16:09Juuri tuli Väreeltä tekstiviesti, kehottavat vähentämään sähkönkulutusta torstaihin asti.
Nuakka 4.12.2021, 14:05Rakentelen parhaillaan vuokramökille laavua, seinät 100v sitten rakennetusta heinäladosta. Ovat aika kovia! Sensijaan kattoon ja penkkien runkoihin ostin mitallistettua 2×4, onpa tarkkaan katsottava miten ruuvaa ettei lankut halkea.
Nuakka 1.12.2021, 19:24760 miljoonaa vuodessa sanoi Kotajärvi suojelun maksavan. Kehui että valtio maksaa kulut. Niinkuin on maksanut paneelinkin kulut, pääsyvaatimuksena ollut vihreä jäsenkirja. Ainakin paneelin henkilökunnassa näkyy olevan vihreä toveri puolueen sisäpiiristä.
Nuakka 28.11.2021, 16:45Tulin juuri vkl reissulta Kolilta. Parin tunnin kävelyllä kansallispuistossa näki ainakin lahopuuta riittävästi, pystyssä ja kyljellään. Taitaa puusto uusiutua muutaman seuraavan vuoden aikana jonkinlaisen avovaiheen kautta, niin paljon on puuta kaatunut parissa vuodessa, ja pystyssä olevat suurelta osin kuolevia. Yllättäen puusto 99,9% kuusta, eikä taimettumista näkynyt juuri missään. Vaan kai siellä niitä lajeja sitten on, maallikko ei ehkä ymmärrä kun ei edes yhtään lintua nähnyt/kuullut.
Nuakka 20.11.2021, 10:12Kaupat tehty, talvikorjuuseen meni ja ostaja sopimuskumppani yllättäen. 25 ha kaikkiaan.
Nuakka 19.11.2021, 19:13Emma 7 uutisissa, kylmät väreet meni ?. Viime ek-vaalien alla tein reippaat aavistushakkuut rantametsissä kun oli pelkona Emma ympäristöministerinä, nyt tuo painajainen toteutui.
Nuakka 19.11.2021, 07:29Pahasti näyttää että me on hävitty tämä peli. Metsätalouden viimeisiä positiivisia signaaleja on metsätilojen kova kysyntä ja korkea hintataso. Ettei kävisi niinkuin maataloudessa näyttää nyt käyvän, viimeinen sammuttaa valot. Metsäteollisuus kyllä siirtyy sujuvasti esim. Venäjälle, Kiinan, rahoittajia aina löytyy eivätkä huutele taksonomian perään. Ehkä mekin saadaan myydä pieniä eriä raakapuuta itänaapuriin ja ostaa tilalle puukuidusta tehtyä kangasta, tai siitä tehtyjä vaatteita, vanhan kunnon 70-luvun bilateraalisen kaupan hengessä
Nuakka 15.11.2021, 21:16Nuorten kasvavat ongelmat korreloivat suoraan ns. subjektiivisen päivähoidon/ varhaiskasvatuksen yleistymisen kanssa. Varmasti jää lapseen traumoja kun äiti ja isi kotona työttömänä ja itse hoidossa, tai äiti kotona vauvan kanssa ja itse joudut tarhaan demutädin kanssa opiskelemaan tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta. Koulu täydentää tuhon kun saa toteuttaa itseään miten haluaa, ulkoa ei tarvitse oppia mitään jne. Joko psyyke pettää tai ainakin Pisa-tulokset huononevat entisestään. Sori, meni taas ohi aiheesta.
Nuakka 12.11.2021, 17:03Pari tonnia vuoteen kun maksaa lisenssimaksua saa gepsiin tarkesignaalin joltain palveluntarjoajalta. Vaatii vielä kunnollisen vastaanottimen, ei toimi kännykän kanssa.