Käyttäjän Pankko kirjoittamat vastaukset

Esillä 7 vastausta, 1 - 7 (kaikkiaan 7)
  • Pankko

    Kyllä Reima puhuu suurelta osin faktaa. Sivistysvaltiossa sähkö on perushyödyke. Nyt siitä on tehty jo ajat sitten markkinamiesten rahantekokone. Eikä sähkö ole ainut.  Urpopetterin ja kumppaneitten ainut tavoite on rikastuttaa miljonäärejä. Erään presidenttiehdokkaan myötävaikutuksella suuri osa sähköverkosta myytiin caruna(huijareille).

    Pankko

    Maapallon ilmasto on vuosimiljoonien aikana muuttunut ja tulee muuttumaan, halusimme tai emme. Erityisesti Suomessa tämä asia on loistavasti onnistuttu valjastamaan kansalaisten rahastamiseksi. Suomen ja Ruotsin metsien hoito on sukupolvia edellä muuta maailmaa. Tämän soisi cityvihreiden eloapinoidenkin tajuavan. Voisivat sitten mennä Brasiliaan, Kiinaan, Venäjälle meuhkaaman metsänhoidosta. Suomessa siihen ei ole tarvetta.

    Pankko

    Joo, sovittu yleensä pitää. Mhy:ltä vaan ei kysytty missään vaiheessa minun mielipidettä. On tosin valtakirjakauppa mutta silti…

    Pankko

    Eihän noita myllyjä täysjärkinen naapuriinsa halua. Sopivalla tuulella meteli on helvetillinen. Eikä viherpiipertäjiäkään näytä haittaavan että myllyn alueelta lyödään muutama hehtaari metsää sileäksi (tie ja myllyn alue) ja asfaltoidaan. Siinä ei ihan heti puut kasva.

    Pankko

    Kiitos vastauksesta. Joo, on rajatapaus. Riippuu kesän märkyydestä. Jos kuiva kesä niin helposti kesäkohde (ojat vetää niin verkkaisesti), muuten talvikorjuu….

    Pankko

    Kannatan veroalennusta. Verovaroja yleensäkin haaskataan ympäri maailmaa ihan hukkaan ( esim.ns. kehitysapu). Jos minä saisin myydä puuta pienemmällä veroprosentilla niin totta kai pistäisin rahan kiertoon eli ostaisin kotimaisia tavaroita ja palveluita enemmän kuin nyt.

    Pankko

    Puun myynti on todellakin yleishyödyllistä koko Suomelle. Teollisuuspohatat saavat valtavat voitot ja paperimiesten saunalisätkin tulevat ajallaan. Mutta puukaupan pitäisi olla kannattavaa myös myyjälle. Tätä ehtoa nykyverotus ei täytä. Lisärasitteeksi tulevat vielä kalliit hoitovelvoitteet. Tämä kyllä pistää miettimään puun myynnin kannattavuutta; myydäkö vai tehdä kaikesta vain klapeja yms.

    Hassua kuinka paljon nykyiset metsänomistajat sietävät tätä eli antavat ilmaistukea teollisuudelle, antavat verojen muodossa kehitysapua minne sattuu ym. On selvää, jos puun myyjä saa huomattavaa veroetua, niin hän kyllä pistää rahan kiertämään eli pitäisi kansantalouden kunnossa – itse kyllä ”tuhlaisin” vain kotimaisiin tavaroihin ja palveluihin.

Esillä 7 vastausta, 1 - 7 (kaikkiaan 7)