Käyttäjän Peräkylän Tarzan kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 151 - 160 (kaikkiaan 167)
  • Peräkylän Tarzan

    En!

    Peräkylän Tarzan

    Onko Anton oikein professori ?!?

    Peräkylän Tarzan

    Antonin vuosia kestäneet jorinat vaikuttaa vähän siltä, että heppua ei ole huolittu hirviporukkaan tai pyssyt on muusta syystä viety pois.

    Peräkylän Tarzan

    Korostuneen omanarvontunnon omaavat ihmiset pitävät erityisesti siitä, että heidän älyään kehutaan. Kuten tiedämme, kaikki kehu ei kuitenkaan ole aivan rehellistä ja pyyteetöntä…

    Peräkylän Tarzan

    Pienet metsänhoitoyhdistykset joutuvat varmasti fuusioitumaan isompiin. Osa yhdistyksistä pärjää jo nyt ilman metsänhoitomaksua, sillä ne ovat riittävän suuria ja ovat monipuolistaneet toimintojaan.

    Peräkylän Tarzan

    Olen ”Antonin pojan” kansa samaa mieltä. Jos Anton olisi halunnut tiedoillaan vaikuttaa tehtyihin päätöksiin, olisi hän asialinjalla päässyt jo pitkälle. Epäasiallisella esiintymisellään hän on tehnyt suunnattoman vahingon edustamalleen asialle ja samalla itselleen. Antonilla saattaa olla älyä, mutta ei juurikaan viisautta.

    Peräkylän Tarzan

    Puuntakunen on kiinnittänyt huomiota samaan asiaan kuin moni muukin täällä. Antonin puunkasvatus-, kettu-, myyrä-, susi- ja hirvijutuissa ei ole ollut kovinkaan merkittäviä avauksia ainakaan sellaisten ihmisten keskuudessa joilla on vähäistä enemmän puuntuotantokokemusta. Sen takia hän voisi lopettaa turhan uhon voisi saman tien.

    Peräkylän Tarzan

    Olen oikeasti peräkyliltä lähtöisin, ja siitä ylpeä. Asetun yleensä heikomman puolelle, siitä Tarzan.

    Peräkylän Tarzan

    Susista ei ole ratkaisemaan Suomen hirviongelmaa, sillä haitat nousevat hyötyjä suuremmiksi. Suomessa siirrytään samaan käytäntöön kuin naapurimaissakin, eli sudet kuoppaan.

    Peräkylän Tarzan

    Kaiken lisäksi miekkavalas muistuttaa pyöriäistä!

Esillä 10 vastausta, 151 - 160 (kaikkiaan 167)