Käyttäjän Peräkylän Tarzan kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 141 - 150 (kaikkiaan 167)
  • Peräkylän Tarzan

    Palatakseni vielä tuohon hyvän ystävämme Antonin väitettyyn huonoon käyttäytymiseen toisia palstalaisia kohtaan, olisi vaihteeksi mielenkiintoista kuulla hänen oma-arvio itsestään.

    Peräkylän Tarzan

    Korkeaksi kasvavan saniaisen joutuu polkemaan monesti useampana kesänä. Myrkyt ei tahdo siihen tehota, villiintyy vain lisää.

    Peräkylän Tarzan

    Tuolla jossain aikaisemmassa jutussa osui silmään Antonin huono käytös. Huonoa käytöstä ilmenee kaikissa yhteiskuntaluokissa, eikä se ole kovin harvinaista edes korkeimpien johtajien keskuudessa. Esim. presidentti Paasikivi oli tunnettu hyvinkin huonosta ja äänekkästä esiintymisestään. (Eikä hän edes jäänyt ainoaksi!) Paasikiven läheiset olivat ajoittain huolissaan tämän mielenterveydestä, mutta arvostettu psykiatrian professori Kalle Achté totesi tutkimusten jälkeen Paasikiven terveeksi, mutta erittäin huonosti kasvatetuksi. Uskoisin tämän palstan tapauksen kohdalla olevan suunnilleen samoin.

    Peräkylän Tarzan

    Jostain kumman syystä ko. asia ei juuri ole ylittänyt uutiskynnystä. Ministerin yksityiselämää koskeva uutinen sen sijaan oli noteerattu näyttävästi.

    Peräkylän Tarzan

    Palstauudistus hyydytti juuri eniten Joukamon kirjoittelua, sillä hän harrasti todella paljon aloituksia nimimerkillä sekä ilman nimimerkkiä. Omiin aloituksiin oli taas helppo kirjoitella jatkokommentteja. Tämä yhden miehen Joukamo-Show pyöri palstalla lähes yötä-päivää vuodesta toiseen, mutta loppui kuin seinään palstauudistuksen tultua voimaan.

    Peräkylän Tarzan

    Minäkin, vaikka melko ulkopuolinen tähän keskusteluun olenkin, kehoittaisin Antonia vähä nöyrempään asenteeseen muita palstalaisia kohtaan. ”Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan”…

    Peräkylän Tarzan

    Tuossa 6tukin kertomassa konstissa on varmasti perää. Ensimmäiset hyttysenpistot keväällä nostattavat ainakin minulle paukamia, mutta myöhemmin niitä ei enää niin paljon tule tule. Kertoiko saarnamies, miten niitä istunnon jälkeistä kihinää hoidetaan? Riittääkö pelkkä sauna, vai tarvitseeko hieman ehtoollisviiniäkin?

    Peräkylän Tarzan

    Mennäkseni vielä tuohon aloitukseeni ja Antonille heittämään kysymykseeni, en ole mielestäni vielä saanut vastausta siihen, miksi myyräkanta romahti koko massa, lukuunottamatta pienempiä paikallisia tuhoalueita.

    Peräkylän Tarzan

    Ympäristöministeri Ville Niinistöllä, tuoreella sinkkumiehellä, on nyt koko kesä aikaa ”etsiä itseään”.

    Peräkylän Tarzan

    En kyllä varmasti ala etsimään jotain kolme vuotta vanhaa lehteä jonkun yhden nimen takia. Miksei sitä voi kertoa suoraan meille?

Esillä 10 vastausta, 141 - 150 (kaikkiaan 167)