Käyttäjän Petkeles kirjoittamat vastaukset
-
On ne tainnu uutisissa pyörähtää.
Ja minkä takia melonin kokoinen meloni ei ylitä uutiskynnystä, mutta saman kokoinen mansikka ylittää?
DDR? Stasi?
Viimeinkin on päästy sieltä lintulautojen vertailusta kaivojen vertailuun. Ei anekdootteja, vaan kovaa tiedettä.
Moro. Tuo nimby lävistää eri muodoissaan koko inhimillisen maailman. Ei valitettavasti vaikuta punaisen kirjan listoihin tai suojelutarpeisiin.
Tärkeintähän tässä on, että keskustelussa häivytetään menetelmä taka-alalle ja henkilöt nostetaan keskiöön.
Joko A.J. on pohtinut miten suurella prosentilla hakkuut osuvat kuvioille joilla linnut pesivät? Onko se tuo sama neljä prosenttia?
Ja populaatioekologian näkökulmasta se tuhoutunut lintuyhteisö ei paljoa innostu tiedosta, että kuului vain neljään prosenttiin.
Visvalle sellainen talousknoppi, että veronmaksaja maksaa lopulta kaiken. Ja valtio. Ja ne firmat.
Se on ikävää, kun ihmisiä määritellään tekojen kautta.
Toteutuksen mielekkyyteen vaikuttaa käytettävä valmiste. Toista riittää 17 kiloa hehtaarilla ja toista pitää laittaa 275 kiloa hehtaarille. Toinen on suursäkeissä ja toinen 20 kilon säkeissä.
Kysyjä puhui dronesta eikä kopterista, joten oletettavasti kyseessä on tuo jytympi tavara jota riittää 17 kiloa hehtaarille.
Siinä tapauksessa olisi oma valinta kuljettaa säkit kuviolle tasaisesti jaettuna vaikka mönkkärillä tms. ja levittää taimivakasta äyskärillä. Täyden vakan kanssa kulku on melkoista pungertamista, joten mieluiten suunnittelee niin, että vakan kanssa kävelyä olisi mahdollisimman vähän. Levitys tasaisesti ja tuolla 17 kilon levitysmäärällä malttia äyskärin kokoihin.
Joku kriitikko voisi väittää, että ojien kaivaminen 60- 70- luvuilla ei lisännyt siinä hetkessä puustopääomia. Silloin aikaansaatuja lisäkasvuja on alettu hakata pääosin vasta 2000-luvulla. Joku voisi ajatella, että tähän pisteeseen on päästy jollain muulla rahalla kuin niillä suopuustojen lisäkasvuilla.
Mää luulin ennen notta soon kooluampuja, mut soonkii pyöräälijä!