Käyttäjän Pihkakintas kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 71 - 80 (kaikkiaan 111)
  • Pihkakintas

    Skogsforumilla juttu kuusen tehokasvatuksesta. 1500 kpl/ha kasvatetaan harventamatta ja lannoitetaan kolmen vuoden välein 150 kg typpeä. Puusto 300 m3 30v.

    Pihkakintas

    Pökkelö parempi. Ei haittaa taimikon hoitoja, niin ei sitten tule kiusausta kerätä niitä pois. Kun aikanaan kaatuu, ei vahingoita puustoa. Järeiden säästöpuiden rahallisen arvon vähättely on väärin. Onhan arvo se polttopuun arvo, reilu puolet tukin hinnasta. Omistajalle se on puutavaralaji siinä missä muutkin.

    Olen yrittänyt löytää kohteita, joissa monimuotoisuus ja hyöty kohtaavat. Esim tiheikkö toimii tuulen suojana aukon reunassa ja kasvaa paljon puuta. Kun taimikko kasvaa, tiheikkökaistan voi hakata. Tai jättää harvennuksella hankalasti tehtäviä, haaroittuneita ja mutkaisia leppäpuskaita vaikka hakkaa suorat ja pitkälatvaiset. Kaksihaaraisen koivun voi tehdä pökkelöksi. Korjuuvaurion riski pienempi kun poimii haarat yksitellen. Haavan latvuksen voi jättää karsimattomana palstalle. Kun oksat ja kuoret on syöty, sen voi ajaa energiapuuksi.

    Pihkakintas

    Meillä oli jotain tota luokkaa. Osittain lehtomaista kangasta, loiva rinne ilta aurinkoon päin, yläpuolella nuorta mä ku. Ei ojia, maa oli aina märän oloinen, mutta puusto kulutti kaiken ylhäältä valuvan veden. Ei lahoa. Iäksi arvioitu 105 v. Veden puute helposti rajoittaa järeän kuusikon kasvua. N 15v sitten uudistettiin kuuselle, navero ojilla.

    Pihkakintas

    Jeessiltä täyttä asiaa. Konkretiaa. Joku kannan koosta tahiminen on ihan pelkkää teatteria. Ja voihan yrittämisestä huolimatta tuhoja aina tulla. Ihmisen on kai helpompi ottaa vastaan epäonnistuminen heti, kuin elää epäonnistumisen riskin kanssa. Kirjoitti joku psykolooki…

    Metsien monimuotoisuuteen ei muuten lasketa kuin metsät. Lajilla ei aina mene huonosti, vaikkei metsässä olekaan. Voi olla vaikeaa opettaa vaikka oravaa muuttamaan pihoista metsiin, kun on tottunut helppoon elämään.  Joillain linnuillakin kannan vaihtelut tosi rajuja, jossain on jossain ei. Joskus on joskus ei.  Monimuotoisuuteen kuuluu myös muutokset. Joku muu saa silloin tilan toiselta.

    Pihkakintas

    Ihmettelin aikani miksi vakuutusyhtiöt ei puutu liikenteen peuravahinkoihin millään tavalla, vaikka muovinkappaleet lentelee yötä päivää ja hinurit vinssaa romua paaliin turbot punasena. Ja vakuutus maksaa.

    Sitten hoksasin että sehän on niille vaan hyvä juttu. Vakuutusmaksusta ne rahat tulee, ja hinnakin saa sanoa itse. Kun auto paalataan, hankitaan sen tilalle kalliimpi ja taas saa myytyä kalliimman vakuutuksen.

    Pihkakintas

    Laiva ja juna on samalla varasto, eli hitaus on käännetty eduksi. Toimitus on varmistettu, kun on lasti lähtenyt. Täällä sitten joustetaan sen mukaan.

    Pihkakintas

    Meillä Lounaassa polttopuun hinta ollut pari vuotta vähän parempi kuin kuitupuulla. Kuinkahan kauan hintataso pysyy, Tukholmassa palanut tänä talvena Brasilialainen! hake. Tuleeko seuraava laiva Naantaliin. Myös Aapelipuuta tulee myyntiin.

    Jalostusarvosta senverran, että suoraviivainen prosessi on yleensä halvan raaka aineen hinnoittelija. Arvokkaammiksi tuotteiksi jalostamisesta ei yleensä raaka aineen myyjälle rahallista hyötyä ole.

    Pihkakintas

    Oletko käyttänyt lankana talvinauhaa vai tavallista rautalankaa?

    Meillä metsässä yksi kallion päällinen, jossa jalan alla keikkuvia laattakiviä. Ei käy elukat siellä lainkaan. On ihan erilaista, kasvaa paksu vihreä sammal, vaikka on kuiva paikka.

    Pihkakintas

    Itse olen poiminut sieltä täältä isoja pois, jos ovat selvästi isompia yksittäisiä puita. Aina on löytynyt vikoja kun on saanut karsittua. Hyvälaatuisessa puustossa en yläharvenna.

    Männyn viimeinen harvennuskerta on kanssa vähän kyseenalainen. Tuulenkaatoihin taitaa valua harvennushyöty. Jos itse tekee, voi tietysti harventaa varovasti ja usein.

    Pihkakintas

    Näin se on,  Kipi. Asiaa. Ja se ketju on valitettavasti katki joka lenkinvälistä. Jos on tukkeja, ei ole ostajaa. Jos tarvii tukkeja, mistä niitä silloin löytää.  Jos rakennuttaisi talon ja tukit on, ei ole tekijää.

    Koko klusterille peiliinkattomisen paikka. Tsemppiä haapapioneereille!

     

Esillä 10 vastausta, 71 - 80 (kaikkiaan 111)