Käyttäjän Potifar kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 81 - 90 (kaikkiaan 94)
  • Potifar

    Ei kovin pitkää ketjua voi löytyä, koska hinnat (alustavat) esim. meidän alueella julkistettiin vasta 26.11.2014, joten ei tuo avaus nyt ihan aiheeton ole!!!

    Potifar

    Jotain outoa on ilmassa, sillä suuren tunnetun sahan kuusitukit ovat seisoneet laanissa kohta kuukauden. Ja on järeätä hyvää tavaraa.

    Tavallaan mättävät ajokoneesta suoraan rekkaan, jos vain mahdollista.

    Samoin UPM on siirtynyt tienvarsivarastoon. Mäntytukit lähti leimikolta heti, mutta kuuset ovat olleet nyt myös kuukauden pinossa kansan ihailtavissa.

    Storan pinoja ei näy missään. Joku hassu kuitukasa siellä täällä. Sama on liitolla.

    Kirjoittelin jo aiemmin, että olen odotellut motoa kahdeksan viikkoa luvatusta ajankohdasta. Nyt tulee täyteen kymmenen viikkoa ja vieläkään ei kuulu konetta.

    Kyseessä koivuvaneri.

    Tilanteet Itä-Suomen alueelta.

    Potifar

    Varkauden uusin investointi alkaa tehtaalle ennakko-ostot keväällä 2015. Harvennusten suhteen ei täällä lähellä Varkautta ole ilmeisesti huolta.

    Onneksi on nuoret metsät ja kaikki tarpeelliset harvennukset tehty 5-6 vuotta sitten.

    Varkaus vetänee nyt harvennukseen (ensi) tulevat metsälöt.

    Potifar

    Kysymykseni yhteyteen on ilmestynyt tuollainen ”sininen liekki”.

    Mitä se mahtaa tarkoittaa täällä keskustelupalstalla?

    Potifar

    Moton tulosta ilmoitti yhtiön ostomies, jonka kanssa luonnollisesti kaupatkin tehtiin.

    Ei motokuski järjestele hakkuita, vaan ostava ”puutavarayhtiö”, se SEllainen.

    Motokuskista tai puhelinnumerosta, saatika urakoitsijasta ei ole tietoa.

    Katsotaan nyt kauanko tämä homma kestää.

    Potifar

    Vuoden olen miettinyt tuota Bortrac-hommaa ja nyt ”pakotin” vaimon ostamaan synttärilahjaksi Metsälehdessä olleen käsiruiskun, jolla aloitan keväällä Boorilannoitukset pienille taimikkoalueille (peltoja)

    Säkkejä en viitsi enää kanniskella

    Kokemukset ovat kirjoittajilla hyviä, joten OK.

    Mikä on mielestänne sopiva sekoitussuhde?

    -Potifar-

    Potifar

    Kiitos vastaajalle (H-valta)!

    Storalla lienee asiakkaita, kuten minä, mutta onko tämä bonus-juttu todella näin salainen.

    Vai onko niin, että kukaan ei tiedä tai kukaan keskustelijoista ei ole Storan asiakas.

    Kyllähän tämä Storalta selviää, mutta onkohan tämä bonus-juttu lopulta naamakertoimeen perustuva, kuten puun hinta. (kts. viimeisin Metsälehti-makasiini)

    Hyvät alkavat viikonloput!

    Potifar

    Pitää vielä sanoa tuohon ”Ammatti Raivoojan” kommenttiin, että kyllä valtiolla/yhteiskunnalla pitää olla joku kontrolli ja valvonta meitä metsänomistajia kohtaan.

    Miksi?

    Siksi, että valtion ja siis veronmaksajien rahoja on miljoonia ja taas miljoonia euroja hukattu aivan turhaan kaiken näköiseen turhuuteen.

    Huippu oli pystykarsintatuki. Voi Jeesus näitä päättäjiä!!!

    Toinen esim. on umpeenkasvaneiden taimikoiden ”taimikonhoitotuki”, jossa ei ole mitään järkeä.

    Sitten on esim. metsätiet, joita kyllä tarvitaan. Mutta sitten on niitä, jotka kerran tehdään ja sitten jäävät täysin hoitanatta.

    Näitä on pitkin maata vaikka kuinka paljon.

    Näille pitäisi olla ainakin 30-vuoden kunnossapitovelvollisuus, jotta rahoille saataisiin jonkinlainen vastike!!

    Jos ei ole kunnossa, niin rahat takaisin valtiolle+korot!

    -Potifar-

    Potifar

    Ammatti Raivooja on aivan oikeassa. Joku ryhti hommiin pitää saada, vaikka kuinka koskisi.

    -Potifar-

    Potifar

    Raivaat tai kaadat milloin vain vuodesta, niin kyllä pukkaa uutta kasvua aivan solkenaan.

    Raivasin heinäkuun 10-14 pv n. 300 metriä ojan penkkoja kaikesta mahdollista rojusta ja nyt on 30-50 vesakko uuskasvua.

    Millä näitä voisi ruiskutella, sillä kohta alkaa tuntua hommat ”puulta”?

    ps. kävin eilen katselemmassa noita vanhoja metrisiä kantoja, joita olen napsinut raivurilla myöhemmin pois, ja vesomista ei ole oikeastaan missään.

    Kannot (koivu) alkaa lahota.

    ps.

    missä on ne metsät, joissa kuusen taimia voi kasvattaa 7-vuotta ja kertaakaan ei tarvitse käydä ”risusavotassa” ja taimet ovat jo 4-metrisiä.

    Vaihdan metsäni suhteessa 100/40 tuollaisiin metsiin.

    -Potifar-

Esillä 10 vastausta, 81 - 90 (kaikkiaan 94)