Käyttäjän Puuhastelija kirjoittamat vastaukset
-
Taisinpa taannoin kuunnella äänikirjana Teukan tarinan, mutta paljolti oli mulle liian monimutkaista ja nippelitietoa, joten paremminkin kuulin sen äänikirjan eli paljon meni ohi korvien.
Kuitenkin veikkaan, että kyseessä on markan devalvointia koskevaa juttua.
Puuhastelija 4.1.2022, 09:31Ei taida monen vuoden irtisanomispalkoilla tai prosentin paremmilla palkoilla olla mitään merkitystä jos firma tekee konkurssin?
Ay-liikkeet ovat saaneet paljon hyvää aikaan ja ovat olleet yhtenä tekijänä rakentamassa Suomesta monella tavalla erinomaisen maan, mutta onko ay-liikkeellä tarvetta nykyisin niin paljon kuin ennen? Varmasti etuisuuksien ylläpidossa, mutta tarviiko mitä uutta?
Puuhastelija 1.1.2022, 13:33Mutta entäs Paavo?
Puuhastelija 1.1.2022, 07:35Niin, valitettavasti monet firmat eivät sopeudu suomalaiseen yhteiskuntaan ja muuttavat ulkomaille. Silloin suomalaisia joutuu työttömäksi ja sama tuote tuodaan myöhemmin Suomeen todennäköisesti hieman halvemmalla, mutta onko tämmöinen Suomen yhteiskunnan etu? Pitäisikö Suomalaisen yhteiskunnan sopeutua Euroopan unioniin tai jopa maailmaan? Lähinnä työolosuhteiden ja palkkojen suhteen ajateltuna.. ja voiko palkka ja työedut ja -olosuhteet saavuttaa joskus ”maksimia” jonka jälkeen ei pysty niitä enää parantamaan?
Tässä jotain mietteitä, älkää ottako vakavasti.
Puuhastelija 31.12.2021, 21:07Voisi olla jopa miellyttävä käsiteltävä reppuakullinen raivuri. Suurin paino tasaisesti selässä niin kulku olisi ehkä helpompaa.
Puuhastelija 31.12.2021, 18:53Teukan linkkiä ei pysty lukemaan kuin vähän alkua, koska en ole tilaaja. Ihan tukieurot/ha tilastoja löysin ja ymmärtääkseni Suomi sijoittuu keskitasolle.
Puuhastelija 31.12.2021, 17:52Laita Teukka nuo eri maiden tukitilastot näkyville, näin aktiiviviljelijänä olisi kiinnostavaa vertailla.
Puuhastelija 31.12.2021, 15:01Todella surkea homma, että ideologia ohjaa tutkimusta ja näiden perusteella päätetään toimenpiteistä mitä metsissä saa tehdä. Tarkoitus ei ikinä saisi pyhittää keinoja. Seppo Vuokon kolumnit on monessa suhteessa varsin valaisevia. Toivottavasti ideologisoituneet tutkijat ottaisivat niistä onkeensa.
Puuhastelija 24.12.2021, 16:16Mahdollisesti ensi vuoden alussa pitäisi kysyä lainatarjousta. Pari pientä naapuritilaa. Kyseessä. Yhteensä noin 12ha.
Puuhastelija 24.12.2021, 16:12Rauhallista Joulua kaikille!