Käyttäjän Puuhastelija kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 181 - 190 (kaikkiaan 253)
  • Puuhastelija

    Joo, eipä täällä pohjoisessakaan mennyt niinkuin Harjavallassa. Monta lauhaa talvea peräkkäin ja hakerankaläjiä siellätäällä. Minullakin 5 eri paikassa läjiä, tosin vain yksi niistä on yli vuoden. Viime vuonna sain muutaman läjän kaupaksi, hintaa en muista, mutta tyytyväinen olin, kun sain kaupaksi.
    Nyt yhdellä palstalla ensiharvennus, josta tulee myös erankaa. Toivottavasti tulee kylmiä talvia!

    Puuhastelija

    Uskoisin, että puusta saatava euromäärä tukee sitä, että kannattaa tehdä isoja kauppoja. En tiedä, mutta uskoisin, että olen saanut paremmat kiintohinnat, kun olen tehnyt vuosittain isohkoja kauppoja aikalailla yhtenäisiltä alueilta. Jos olisin pilkkonut nuo parinsadan motin leimikoiksi olisi viime vuosien aikana ollut kymmeniä koneensiirtoja enempi. Ja toisaalta jos on metsänhoidollisesti tarve tehdä enempi hakkuita kuin tuo 200mottia vuodessa niin silloin tulee hakkuurästejä, kun tekee pikkukauppoja vuosittain.

    Puuhastelija

    Jesselle tiedoksi, että otsikossa ei turvaominaisuuksista kysellä… Ja tarviipa metsänomistaja muitakin kenkiä talvisiin töihin tai ihan vain palstalla kiertelyyn.

    Puuhastelija

    Joo, paljon mahdollista, että laatu on heikentynyt. Minullakin ensimmäiset poverpootsit oli vuosia-vuosia sitten.

    Puuhastelija

    Sitten yksi pari ollut Kamik-merkkisiä. Ne olivat todella lämpimän oloiset, mutta ainakin minulle huonot kävellä. Ja lisäksi alkoivat hyvin pian vuotamaan molemmat.
    Sitten tietenkin Nokian Kairat. Armeijan huopavuorikumppareihin verrattuna turhan löysät. Muutaman hiihtoreissun jälkeen vuotivat jostain etupäästä mihin side vastasi. Voi olla, että vielä hommaan kairat tai vastaavat hieman jämäkämmät.
    Lisäyksenä vielä Power bootseista, että n. -25 asteessa pintamateriaali jäykistyy ja kävely hieman hankaloituu.

    Puuhastelija

    Mulla on ollut sekä Muck bootsit että lukuisia muita merkkejä. Miellyttävimmät on mielestäni Power bootsit. Ne on todella lämpimät, erittäin mukavat kävellä ja pystyy hyvin autoilemaan. Miinusta tulee kestävyydestä, osittain omasta syystä, sillä nuita tulee käytettyä turhan lämpimilläkin keleillä ja siitä johtuen jalat hikoilevat ja karva alkaa nukkaantumaan ja lämpöominaisuudet heikkenee. Samoin ajan myötä niihin tulee mieleenpainuva ominaishaju. Kolme paria Power bootseja olen käyttänyt loppuun. Ja neljäs pari pitänee hommata.

    Puuhastelija

    Ymmärränkö oikein, että tuntiin pitää tehdä 180kpl 100 litran runkoa, että päästään 18kiinnon tulokseen? Jos nuin on niin ymmärtääkseni todella pätevä kuski on kyseessä.

    Puuhastelija

    Ei ollut kyseinen palsta enää myytävien joukossa, joten en voinut tarkistaa oliko uudistamiskulut ostajalle. Mutta yhdellä tilalla jonka olen ostanut oli hakattu kuvio, jonka uudistamiskuluista vastasi ostaja eli siinä tapauksessa minä. En tiedä onko se väärin jos kaupan ehdoissa jo mainitaan, että mitä muita kuluja ostajalle tulee.

    Puuhastelija

    Muuan viikko sitten oli naapuripitäjässä isohko metsätila myynnissä. Tilalla oli useiden hehtaareiden hakkuuaukea, (saattoi olla yli kymmenen ha), jonka uudistamiskulut tulevat ostajalle. Eli tämä suosii joppareita. Jos löytyy puustoinen tila niin hakataan kaikki mikä on mahdollista ja hakkuiden jälkeen myyntiin.

    Puuhastelija

    Manuhakkuun rinnalle taitaa tulla kohta mamuhakkuu.

Esillä 10 vastausta, 181 - 190 (kaikkiaan 253)