Käyttäjän Puuhastelija kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 201 - 210 (kaikkiaan 253)
  • Puuhastelija

    Onkohan tässä laskettu miten tulee valtion kirstuun eniten verorahoja? Tämmöisten päätösten perusteella tulee paljon lisää nolla-alueita ja puu ei enää liiku. Eli mielestäni siksi tähän voi sekottaa verotusoikeuden, kun valtio ottaa niistä liikkuvista puista sitä veroetua hakkuun jälkeenkin monessa eri muodoissa. Jos yksityiset jättävät hakkuita tekemättä niin veroeuroja jää saamatta.

    Puuhastelija

    Herää vain sitten kysymys, että miksi nuita tehdään? Ja onko niin, että joku on tehnyt huonon investoinnin ja perisuomalaiseen tapaan ei sitä kykene myöntämään vaan kehuu traktorimotoa, vaikka persnettoa tuottaa?

    Puuhastelija

    Ei ole välttämättä osakas. Ainakin meilläpäin on metsäteitä missä ei kaikki tien vaikutusalueen metsänomistajat ole tien osakkaita.
    Lyhyille kuljetuksille tuo ei ole pahakaan hinta, mutta täällä hieman ruuhkasuomea kauempana saattaa olla kovin pitkiä kuljetusmatkoja niin kuitukaupan tilit kuihtuu olemattomiin eli nollaraja siirtyy etelämmäksi. Mutta mikäpäsesiinä…
    Se juuri tuosta päätöksestä tekee huonon, kun valtio ottaa jo verotuloina puista rahat ja juuri verovaroin rakennetut tiet pitäisi olla kaikkien käytettävissä. Eli maksut myös marjastajille, sienestäjille, hirviporukoille yms.

    Puuhastelija

    Ei tuossa ole mitään kohtuullisuutta. Se tuossa on hyvää, että ovatpa myös itsellensä määränneet kelpo taksat, eli sama pitää toimia myös toisinpäin. On paljon palstoja mihin metsähallitus menee yksityisiä teitä pitkin ja jos samaa taksaa maksavat niin alkaa siihen huveta ainakin osa tienkäytön tuloista.

    Puuhastelija

    Tuo siirrettävyys on kyllä hyvä juttu, kun pieniä kohteita on varsin paljon. Esim alle hehtaarin enskoja lienee yksistään hankala saada kaupaksi jos ei ole muuta siinä samassa. Traktorille ei haittaisi niin nuo siirrot.

    Puuhastelija

    Mitä tarkoittaa sopimusasiakkaan taimikon kasvutakuu?

    Puuhastelija

    Tulipa sitä meidänkin pitäjään pakolaisia. Täällä ulkolaisiin tottumattomassa paikassa kantasuomalaisia lienee 99% ja nyt tulee kymmeniä pakolaisia. Mitä tuossa facebook-keskusteluja olen seurannut niin tulijoita ei hyvällä katsota. Epäilen, että ennen kevättä lähes kaikki ovat jo lähteneet, sillä eihän täällä ole edes kauppakeskusta mihin jäädä notkumaan.

    Puuhastelija

    Taisi Puuntakunen laittaa liian isot euromäärät…
    Oletko Jesse miettinyt miten sinun nettotuloksesi muuttuisi jos toimisit ”villinä”? Harmi, kun samassa tulosvertailussa ei ollut mukana villejä aktiivisia metsänomistajia. Eli se vertailu taitaa olle niitä ”vale, emävale, tilasto” -tyyppisiä. Kertoo jotakin, mutta jättää paljon kertomatta.

    Puuhastelija

    Uskoisin, että tuolla metsästysmatkailulla pystyy hankkimaan elantonsa vain suhteellisen pieni joukko. Ja jos hirvikantaa nostettaisiin niin kyllähän maanomistajille pitäisi jotenkin korvata aiheutuneet haitat, mutta ongelmana on, että metsästysmatkailun hyödyt ei riitä korvaamaan metsätalouden haittoja, joten kokonaisvaltaisesti huono pisnes.

    Puuhastelija

    Miltä puiden kannot näyttää? Kerkesitkö katsomaan läjiä ennen puiden ajoa pois?

Esillä 10 vastausta, 201 - 210 (kaikkiaan 253)