Käyttäjän Puuhastelija kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 221 - 230 (kaikkiaan 253)
  • Puuhastelija

    Taitaa Tanelin selkosilla olla jo olemassa valmiita teitä hieman enemmän kuin täällä. Metsäteiden väli voi olla useampia kilometrejä ja jos sattuu omistamaan palstan sieltä keskeltä niin puhutaan useista tuhansista eurosta jos haluaa palstalleen henkilöautolla. Myös penkkatie voi tulla maksamaan helposti parikin tonnia. Ja yhteishanke voivat olla erittäin vaikeita, sillä joka kolkassa on aina välissä joitain perikuntia, jotka eivät osaa sanoa mitään heidän tien tarpeesta tai sitten kukaan osakkaista ei uskalla ottaa kantaa. Esim. Eräs penkkatieprojekti, pituutta n. 2,5km ja maanomistaja n. 20, joista osa kuolinpesiä ja perikuntia. Auttaisi todella paljon kaikkia, mutta tällä hetkellä vaikealta tuntuu.

    Puuhastelija

    Toistakymmentä tuhatta oli. Kaikki on nyt istutettu. Taisi mennä 8 päivää tuohon projektiin.

    Puuhastelija

    Kävin ensimmäistä kertaa tekemässä Boorilannoitusta reppuruiskulla. Laitoin 10 litraa lannoitetta ja alueena vajaa hehtaarin kokoinen entinen pelto. Pellolle istutettu mäntyä parikymmentä vuotta sitten ja toinen laita on pari vuotta sitten täydennysistutettu kuuselle männyn epäonnistuttua.

    Puuhastelija

    Nikon konsti erittäin hyvä. Metsäsuunnitelmissa vain saisi olla tarkemmin maininta mikäli kuviolla löytyy haapaa. Esim. yhdessä ostamassani palstassa oli edellinen omistaja tehnyt päätehakkuun ja haavat oli jätetty pystyyn. No, siitäpä oli haavat alkaneet siementämään muokattua aluetta ja nyt voin olla vaikeuksissa männynversoruosteen kanssa. Alueen kahteen kuvioon on tehty varhaisperkaus ja pahimmille haapa-alueille on täydennysistutettu kuusta. Mahdollisesti tänä kesänä kolmanteen kuvioon varhaisperkaus. Olen lähemmäs parisataa haapaa kaulannut alueelta. Tänä kesänä koitan loput tuhota tuolla roundupilla.

    Puuhastelija

    Mhy:lle ja yksityiselle sahalle olen viimeisimmät leimikkoni teettänyt. Molemmat vakuuttelevat ottavansa tukkia niin paljon kuin mahdollista ja tähän asti olen varsin tyytyväinen.

    Puuhastelija

    Muutama hehtaari olisi istutusta. Suurin osa kuuselle, mutta kumpareiden päälle petäjäntaimia. Lisäksi ehkä pikkuisen täydennysistutusta.

    Puuhastelija

    Eipä ole erityistä tarinaa miksi juuri tämä nimimerkki. Ehkäpä sillä on osuutta, että oma toiminta metsäalalla on vielä aikalailla puuhastelua. Virhearvioita tulee tehtyä monissa asioissa ja hakkuiden osalta tulee aikailtua liikaa. Mutta ehkäpä tämä vielä järkevöityy tämä metsähomma itsellä.

    Puuhastelija

    Outokummulla on menossa osakeanti ja sen vuoksi kurssi tipahti. Senttiosakkeissa on prosenttuaaliset muutokset suuria. Mutta tuo 50% johtuu siis uusien osakkeiden tulosta pörssiin.

    Puuhastelija

    Mulla on metsurikypärässä n.10vuotta vanhat peltorit. Toimii erinomaisesti, kanavat löytyy ja pysyy. Käytön jälkeen laitan kypärän lämpimään varastorakennukseen. On kastuneet läpimäriksi kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja ja pelaa!
    Sitten normaalikäyttöön olen ostanut näitä nykypeltoreita niin kyllä on mennyt luokattoman huonoiksi viimeisen n.5vuoden aikana Peltorit. Kanavat ei tahdo löytyä eikä pysyä sitten kun löytyy ja n. vuoden käytön jälkeen tulee peltoreille ”kuolema”. Nyt ostin mustat peltorit eli joku promalli. Kanavat ainakin löytyy ja toistaiseksi on pysynyt kohdillaan. Miinusta tulee äänenvoimakkuudesta, joka on mielestäni heikompi kuin punaisissa peltoreissa.

    Jos metsurikypärästä menee peltorit rikki niin osta uudet normaalipeltorradiokuulosuojaimet ja laita rikkoutuneiden tilalle, mikäli vielä viitsit kyseisiä kapistuksia ostaa.

    Puuhastelija

    E
    Mutta jos pelkkää metsämaata tarkoitetaan niin sitten D

Esillä 10 vastausta, 221 - 230 (kaikkiaan 253)