Käyttäjän Puuhastelija kirjoittamat vastaukset
-
Mielestäni metsästäjät-maanomistajat vastakkainasettelu on täysin turhaa ja kummatkin siitä kärsivät. Ehkä vain muutamalla Suomessa on sen verran maata, että pystyvät oman hirviluvan hommaamaan. Metsästäjien ei kannata uhkailla pyssyjen laittamisella naftaliiniin, koska silloin tulee jotku toiset jotka alueen hirvet pyytää. Maanomistajat hyötyy metsästäjistä ja metsästäjät maanomistajista.
Puuhastelija 15.2.2014, 23:25Aattelin sijoittaa metsärahoja tällä kertaa harrastusvälineiden hankintaan ja myös työkalujen hankintaan. Jos vielä jää nuiden jälkeen ylimääräistä niin sen voisi käyttää lainan lyhentämiseen.
Puuhastelija 15.2.2014, 23:23Stihl 480 on käytössä. Ei ainakaan vielä moittimista. Varmaan seuraavakin raivuri stihl, mutta näillä työmäärillä (vajaa 10ha/vuosi) mennee useampi vuosi uuden hankintaan.
Puuhastelija 15.2.2014, 22:49Mulla on käytössä pelkät pinotavarasakset, tosin aika harrasteluhommia on mulla tuo pöllinteko. Koukkua en ole vielä oppinut käyttämään ja tuskin opinkaan, kun saksiin olen mieltynyt.
Joskus laitan sakset sahanuraan jos on sellainen puu mikä uhkaa istahtaa kannolle. Ei jää saha kiinni ja voi hakea vänkärin ja laittaa se sitten rakoon.Puuhastelija 2.1.2014, 06:17Piennartien tekoa yhdelle palstalle n.500m. Toiselle palstalle hieman parempaa tietä yi kilometri ja lisäksi piennartietä kilometrin verran. Tänä talvena tulee hakkuita, joten muutaman hehtaarin alalle tulee istutus. Lisäksi kolmelle pienelle kuviolle ojitus ja ehkä tuhkalannoitus. Varhaisperkausta vähintään 10ha ja mahdollisesti yhden ison kuvion taimikonhoito (sijaitsee pahalla hirvituhoalueella, joten pitää katsoa onko taimikko riittävän pitkää.) Sitten haapojen kaulaamista yhdellä palstalla varmaan pariksi päiväksi. Ja tietenkin pöllintekoa moottorisahalla sen verran mitä jaksaa ja kerkeää.
Ja sitten erinäisiä raivaussahahommia lisäksi. Ja varmaan pitää jonkunlainen pystykauppakin hieroa, kun olis nuita kunnostusojitusalueita muutama.Puuhastelija 30.12.2013, 06:26Hiluxmetsurilta erinomainen kirjoitus!
Mutta mitä muuten tuohon mönkijällä puiden ajoon tulee niin tuskin on kannattavaa, mutta varmasti on mielekästä touhua, tosin taitaa olla aika rääkkiä mönkijälle, joten saattaa tulla asiaa korjaamolle. Kuitenkin olen myös itse tuosta mönkijästä haaveillut.
Mulla on käytössä traktori ja metsäperäkärry, mutta silti ajattelin ensi vuonna ajattaa hankintapuut oikealla ajokoneella, koska uskoisin, ettäse ajaa halvemhalvemmalla kuin minä traktorilla. Ja lisäksi voin vaikka levätä tuon ajan mitä käyttäisin puiden ajoon.Puuhastelija 30.12.2013, 06:09Sillä rahalla mitä menee tietoimitukseen saa jo melkoisen notkelman korjattua. Mutta kysyisin kyllä tuon toisen tien käyttöä korvausta vastaan voi päästä halvimmalla.
Puuhastelija 26.12.2013, 21:58Samsungin 7tuuman tapletti, mutta tällä en tykkää kirjoittaa, kun tämä kosketusnäyttö on niin hankala. Muuten kattelen tuommoisella kAnnettavalla.
Puuhastelija 18.12.2013, 05:59Mahtaako moton ohjelma huomata, että jos tukissa on poikaoksa? Sen ainakin ite karsiessa huomaa ja voi sen mukaan tukit pätkiä ja näinollen voi tehdä yhdestä puusta yhden tukin enemmän kuin moto.
Puuhastelija 16.12.2013, 06:17Hankinta on erittäin kannattavaa semmoisissa kohteissa mihin ei motoa saa paikalle esim. Kohteen pienuuden takia, sillä minun mielestä kannattaa laskea suuri arvo sille, että metsä alkaa kasvaa paremmin ja monesti myös laadukkaampaa puuta. Ja tietenkin tuo kuntoilukin on erittäin tärkeää.