Käyttäjän Raaka-Aarne kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 45)
  • Raaka-Aarne

    Kaikkein pöyristyttävintä Talvivaaran tapauksessa on ollut huomata, kuinka suojaton ja turvaton osakkeenomistajan asema on tällaisen propagandistisen mediaterrorin edessä. Muutamassa päivässä huomattava määrä sekä kotimaisessa että ulkomaisessa omistuksessa olevaa, Talvivaaran osakkeisiin sitoutunutta varallisuutta on haihtunut savuna ilmaan. Kaiken huipuksi valtiovalta ei ole tehnyt elettäkään Talvivaaran tuotannon palauttamiseksi normaalitasolleen ja pysäyttääkseen siten osakekurssiin kohdistuneen jyrkän pudotuksen.

    Sijoittajien luottamus Talvivaaraa kohtaan on saatu nyt järkkymään pahemman kerran. Kaikkein irvokkainta tilanteessa on, ettei osakekurssin romahdukselle ole olemassa mitään todellista ja järkeenkäypää perustetta, vaan ainoastaan mediassa esitettyjä epämääräisiä hypoteesejä sekä tarkoitushakuisia spekulaatioita.

    Moraaaliselta kannalta tarkasteltuna on vähintäinkin oikeutettua, että valtiovalta ryhtyy välittömiin toimiin sijoittajien luottamuksen palauttamiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että Talvivaaran osakkeisiin kohdistuva pääomapako on saatava padottua, ennen kuin kaikkein pahin mahdollinen skenaario mahdollisesti toteutuu. Tilanteen jo ehdittyä kriisiytyä on mitä todennäköisintä, että kurssilasku saadaan pysäytettyä ainoastaan riittävän mittavilla tukiostoilla.

    Raaka-Aarne

    Raaka-Aarne

    Negatiivisella tavalla tarkoitushakuisen uutisoinnin sijaan nyt olisi keskityttävä täysillä Talvivaaran tuotannon palauttamiseen normaalille tasolleen. Vain siten on mahdollista turvata yhtiön kannattavuus jatkossa, ja sitä kautta osakkeenomistajien tavoitteiden saavuttaminen sekä turvata Sotkamon alueen työllisyys.

    Kuten olemme viime pävinä havainneet, globaalit pääomamarkkinat rankaisevat armottomasti osakkeen pörssikurssin jyrkän alentumisen muodossa yritystä, joka on mediassa joutunut negatiiviseen valoon. Jos Talvivaaraan kohdistuvaa pääomapakoa ei onnistuta pysäyttämään ajoissa, kansainväliset sijoittavat hylkäävät yhtiön lopullisesti, mikä voi olla sille kohtalokasta. Niinpä Talvivaaran tuotanto on saatava käynnistettyä uudelleen mitä pikimmiten.

    Raaka-Aarne

    Raaka-Aarne

    Kun kaikenlainen siistiminen on lopetettu, niin mitä ammattilainen esim. taimikosta raivaa pois?

    Raaka-Aarne

    Nyt kun on asiantuntemusta paikalla, saanen esittää kysymyksen. Kuinka ennakkoraivaus suoritetaan oikeaoppisesti? Tarkoitus olisi tehdä ennakkoraivausta omassa metsässä, joten ohjeistus olisi paikallaan. Kiitos tiedoista!

    Raaka-Aarne

    Näille pintakaasulla ja joutokäynnillä raivaaville tiedoksi, että sillä pelillä saatte kyllä raivurinne remonttiin. En viitsi nyt alkaa tässä luettelemaan kaikkia mahdollisia vikoja, joita liian vähillä kierroksilla raivaaminen sahalle voi aiheuttaa. Bensaa kyllä vähän säästyy, mutta loppupeleissä tulee hintoihinsa remottikulujen muodossa.

    Eli raivurille reilusti hanaa, niin se on suunniteltu käytettäväksi.

    Raaka-Aarne

    Raaka-Aarne

    Juu, kyllä putken irrotus onnistui, ja Arton ohjeilla tietenkin. Hommasin ihan sitä tarkoitusta varten sarjan kuusiokoloavaimia, joita käännellään hylsysatsin räikällä. Käytin koneen kuumaksi ja lähtihän se auki, vaikka tiukassa olikin. Eihän tuo kovin karstaiselta näytä, mutta meinaan kuitenkin yrittää polttaa sitä saunan pesän hiilloksella.

    Raaka-Aarne

    Raaka-Aarne

    Miten muuten on, pätevätkö nämä samat säätöohjeet myös Huskun 355fxt raivuriin? Eli Arton asiantuntemusta huudetaan taas kehiin.

    Raaka-Aarne

    Raaka-Aarne

    Yritetäämpäs vielä vähän selventää asiaa, että maallikkokin ymmärtää. Eli 555FXT:ssä kierretään ensin H- ja L-suutin kokonaan kiinni. Siitä sitten kumpaakin 1 kierros takaisin aukipäin. Sen jälkeen lähdetään tekemään säätöä kiertämällä H-suutinta kiinnipäin. Puoli kierrostakin voi kiertää ilman vahingon vaaraa.

    Olenkohan ymmärtänyt oikein?

    Raaka-Aarne

    Raaka-Aarne

    …niin, ja tietysti käyttöä olisi hyville vinkeille, että miten sen karstan saa kätevästi poltettua pois.

    Raaka-Aarne

    Raaka-Aarne

    No niin, Arton ohjeiden ansiosta täällä on päästy jo niin pitkälle, että kytkinasetelma on kokonaan näkyvillä. Näkyy olevankin kaksi jousta poikki. Asetelmaa pitää koossa kolme ruuvia, joita nyt yritän vääntää auki. Ongelmana vain on, että kampiakseli pyörii mukana, eikä ruuvi aukene. Mikä lienee suositeltava tapa lukita kampiakseli? Sen päässä näkyy olevan 13 mm mutteri, voiko siitä pidellä hylsyavaimella vastaan?

    Tämä rojekti voi jopa vielä onnistuakin, vaikka ottaakin vähän aikaa.

    Raaka-Aarne

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 45)