Käyttäjän raivaussahaaja kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 112)
  • raivaussahaaja

    Kiitos Jätkälle. Täällä on käytössä myös Taavetti (Case 1394). On ketterä ja hyvä maavara. Takavetoisuuden takia ajourat suunniteltava huolella. Sillä on tullut metsähommissa oltua. Perässä metsäkärry kuormaimella.

    Eli siis ensin kannattaa avata ajouraa kaataen puut taaksepäin ajouran suuntaisesti ja pöllit samantien kasoihin muodostuneen ajouran varteen. Eikö kaadettuja ja katkottua puita kannatta jättää karsinta-alustoiksi seuraaville kaadettaville puille? Sitten kaadetaan uran vierestä takaviistoon ajouraa kohti, jolloin ajouralle muodostuu oksamatto. Puut jälleen saman tien kasoihin. Lopuksi harvennetaan uralta kauimmaiset puut kaataen ne kohtisuoraan ajouraa kohti. Taas puiden kasaus. Ja kyllähän makkaranpaistoon pitää aikaa olla, ainakin viikonloppuisin. Ja hyvät pullakahvit aina mukana. Milloin männikön harvennusta voi aloitella, ettei sienitartuntoja tule? Pitääkö odotella pakkasiin asti?

    raivaussahaaja

    Kiitoksia hyvistä vinkeistä tähän asti. Lisää saa lähettää. ”Jätkälle” tiedoksi, että ajan puut traktorilla ja metsäkärryllä, jossa kuormain. Ajouria olen jo valmiiksi käynyt kuitunauhalla merkkailemassa. Nyt vain odotellaan että kelit viilenee. Puuntuottajan blogia olen kyllä lukenut, mutta hänkin on aloittelija ja siksi kyselen vinkkejä kokeneemmilta, jotka on enemmän sahailleet. Olennaista on siis kaatojen suuntaus , jotta kasaamisen voi tehdä mahdollisimman vähillä voiman ponnisteluilla. Katkon puun 3-metriseksi ja mittaa aion käyttää. Olisi tietysti hyvä, jos osaisi katkoa silmämääräisesti pituuteen 2,7-3,3 m. Mitan käytössä tuhrautuu yllättävän paljon aikaa.

    raivaussahaaja

    Sitä männänvaihtoa vois miettiä. Mitäkähän se männänvaihto mahtais maksaa Stihl-huollossa? Tai jos itse värkkäilis, niin mitä se pelkkä mäntä maksaa? Onko metsuri-motokuskilla tietoa tai muilla?

    raivaussahaaja

    Joo kuormatila on kyllä pienen oloinen.

    raivaussahaaja

    Itselläni on otsikon mukainen r-saha. Saha on ollut käytössä omissa metsissä n. 7 vuotta. Olen ollut sahaan todella tyytyväinen. Saha on erittäin toimintavarma ja pieniruokainen. Pari ominaisuutta kuitenkin ärsyttää sahassa; terän ja sektorisuojan väliin jumiutuu herkästi risun pätkiä, joita saa olla nykkimässä käsin pois. Tämä tietysti hidastaa työntekoa. Toinen ongelma on pieni väännön puute moottorissa, joka ilmenee mm. edellä mainitussa tilanteessa kun risu jää terän väliin ja toisaalta ihan sahatessa isompaa puuta poikki. Terän kunto ja haritus pitää olla kyllä koko ajan kohdallaan että työskentely sujuu. Tottakai terä pitää olla terävä joka sahalla, mutta jotenkin sen tärkeys korostuu 450:n kohdalla. Ehkä moottorissa ei vain ole tehoa sitten tarpeeksi. Lisäksi toisinaan on ollut myös vaikeuksia saada kahvat pysymään säädetyssä asennossa. Kahvojen kiristys on jotenkin onneton. Koska sahaa pelaa kuitenkin mainiosti, yritän pärjätä näiden huonompien ominaisuuksian kanssa enkä ostaa vielä uutta sahaa. Ehkä seuraava saha voi kuitenkin olla husku ja jonsered. Muiden kokemukset FS 450:stä?

    raivaussahaaja

    Kone vaikuttaa sopivan kokoiselta ensiharvennuksille. Nosturikaan ei näyttäisi olevan liian onneton. Valmistajan nettisivujen mukaan kone on aika monipuolinen ja voisikin soveltua hyvin metsätalouden yleiskoneeksi, jolla hoituu monenlaiset työt. Taitaa hakata ainakin mönkijän 100-0.

    raivaussahaaja

    Nopeaa toimintaa. Hyvähän se vain on, että metsän siirtyy aktiivisten ihmisten haltuun.

    raivaussahaaja

    Näinhän se tietysti sitten on ja kauppakirjassakin niin lukee. Ajattelin vain, että pitääkö odottaa lainhuutoa, ennen kuin voi ruveta tilalla hommailemaan?

    raivaussahaaja

    Komia saalis. Mistä tuommosia poimureita saa? Itse poimin kylläkin käsin, mutta tuo näyttää kätevältä kun saa selkä suorana noukkia.

    raivaussahaaja

    Olen havainnut kellastuneita kuusia Keski-Pohjanmaalla, mutta en ole osannut sanoa mikä ne on aiheuttanut. Nyt kun mietin, niin ovat kyllä olleet rämemaiden kuusia eli suopursuruoste sopisi hyvin.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 112)