Käyttäjän rekkamies kirjoittamat vastaukset

Esillä 9 vastausta, 91 - 99 (kaikkiaan 99)
  • rekkamies

    Puun järeys vaikuttaa myös kaukokuljetuksen kustannuksiin. Yhä enemmän myös energiapuuta ajetaan karsittuna rankana normaalilla puuautolla. Mitä pienempää puuta, sitä vähempi kuutioita mahtuu kyytiin.

    rekkamies

    Kyllä rakentaminen puuta kuluttaa. 18 vuotta ajelin erään tunnetun talomerkin talopaketteja. Eräänä vuonna tehtaanjohtaja kertoi n.20000 kuutiota sahatavaraa kuluneen sillä tehtaalla. Ei ollut myynnin kannalta edes huippuvuosia. Nyt kyllä omakotitalojen rakentaminen hiljaista.

    rekkamies

    Meillä päin olivat isäntä ja emäntä viime kesänä mustikassa. Hyvin olikin mustikoita metsässä, niitä innolla keräilivät päät kumarassa. Yhtäkkiä huomasivat karhun ilmestyneen samalle kankaalle. Kiipesivät puuhun kun eivät muuta keksineet, isäntä ja emäntä eri puihin. Karhu lähti kiipeämään emännän perässä. Emäntä hame päällä kiipesi ylemmäksi ja ylemmäksi. Alkoi olla jo aika latvassa, Kun huusi isännälle hädissään MITÄ TEEN, KOHTA YLETTÄÄ KARHU JO KIELELLÄ LIPOA. Valita päänsärkyä niinkun kotonakin, vastasi isäntä.

    rekkamies

    Käytössä stihlin viilanohjain jossa kolme viilaa samassa paketissa. Pyöreät viilat molemmille puolille erikseen ja vielä keskellä litteä viila purupiikin alentamista varten. Tosi helppo ja nopea viilata teräketju. Tulee varmasti kulmat oikein. Jättää kumminkin mielestäni purupiikin liian korkealle. Tykkään, että terä on vähän ottavampi. Viilaankin välillä erikseen purupiikkiä vähän alemmaksi.

    rekkamies

    Pitkät 15 ja 18 tuumaiset laipat aika arvokkaita ostella. Kannattaa vähän rasvailla jos käyttöikä jatkuu. Normi 13 tuumaisia saa tarjouksista aika edullisesti myös originaaleja.

    rekkamies

    Yhdellä noin hehtaarin kuviolla tarkoitus harjoittaa jatkuvaa kasvatusta kahdestakin eri syystä. A: Kuvio sijaitsee kylän keskellä talojen välissä. On lähes puistomainen alue, sen läpi lähtee mm.valaistu latu. Varsinainen maisema metsä. B: Alue on vanhaa laidun maata, laidunnuksen aikana ja sen jälkeen luontaisesti uudistunutta. Puusto on jo valmiiksi kovin eri ikäistä ja kasvaa kaikki kotimaiset puulajit. Metsätaloussuunnitelmassa ehdotettu aukoksi, mutta oli maininta,että myös muu käsittely mahdollinen. Ei suoraan ehdotettu jk:ta. Viime syksynä siitä hakattiin itse hankinnalla havutukkia 56 kuutiota, vanerikoivuja suunnilleen sama määrä ja havu sekä koivu kuitua yht. reilut sata mottia. Metsätaloutta opiskeleva poika sanoi, että tämä on sitten ainut kuvio missä meillä jk:ta harrastetaan. Itse olen samaa mieltä.

    rekkamies

    Jo pari vuotta olen tätä palstaa mielenkiinnolla seuraillut. Vasta nyt rohkenin itse kirjautua.Ikäni olen autohommia tehnyt. Siitä nimimerkki. Aina harrastuksena ollut omien metsäpalstojen hoito.

    rekkamies

    Pari vuotta käytössä hankintahakkuilla ollut hva 550xpg. Alussa jätin kärkipyörän rasvaamatta toimimattoman rässin takia. Alkuperäinen laippa ei kestänyt ensimmäistä ketjua sahata loppuun,kun jo käripyörä levisi. Virittelin konemiesten kahdenkäden rasvarässiin kärjen jolla saa kärkipyörän kunnolla rasvattua. Tavaksi tullut painaa rasvaa joka joka tankkauksen yhteydessä. Sen jälkeen ei yhtään laippaa ole hajonnut. Toisena sahana meillä Stilh 241. Siinä tosiaan laippa kestää ilman erillistä kärkipyörän rasvausta.

    rekkamies

    Vieläkö palstalaiset rasvaatte kärkipyörää ja jos rasvaatte niin kuinka tiuhaan. HVA:n mukana tuleva kärkipyöräprässi on aika onneton. Ei sillä tahdo saada menemään rasvaa kärkipyörään

Esillä 9 vastausta, 91 - 99 (kaikkiaan 99)