Käyttäjän Remie kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,781 - 1,790 (kaikkiaan 1,799)
  • Remie

    Niin mitä tuo arabimaiden sitoma hiilimäärä mahtaa olla asukasta kohti, löytyykö niin pientä lukua ollenkaan ainakin se pitää kirjoittaa jo hyvin pienellä.

    Remie

    Dubain lentoliikenne on järjettömällä tasolla ja lisääntyy kaiken aikaa. 42miljonaa lentoa saapuu ja starttaa joka päivä Euroopan ilmatilassa. Meitä on vaivaiset 5miljonaa ihmistä. Vaikka me söisimme uraania ja ulostaisimme plutoniumia niin emme saastuttaisi yhtä paljon kuin lentoliikenne. Jonnekkin EU: n nerokkaan rattaiston sekaan on sotkeentunut suhteelisuus kokonaan. Hirvittävä haloo jostain pienestä kurkun vääryydestä ja tomaatin lommosta ja isot asiat saavat mellastaa omaa elämänsä ihan rauhassa. Keino ruokaa ja keino emoja, huippukivaa. Ja pöh.

    Remie

    Nyt iski mäntypistiäinen. Millä niitä taas torjuttiinkaan. 1959 niitä pommitettiin DTTD:llä tai hienompi nimi oli pladan tai joku selainen. Onko nykyään jokin konsti. Pitääkö vuokrata lentokone ja lentomyrkyttää. Hyvinkäällä on vielä muutama lantakone. Nehän pistelevät kaikki neulaset ruskeiksi. Pihassa jokin muurahaisen näköinen pitkäsiipinen pörriäinen raahasi yhtä pistiäistä , olisiko oikein sen ruokaa vai huvikseenko se sitä retuutti. Meillä on kyllä nuo männyt kaikki noita sääksen ja kotkan pesäpuita mutta en vielä niitä ajatellut selluksi tehdä. Kuusiin nuo pistiäiset ei koske mutta kamala mato on ja kun niitä on paljon maassa niin on kuin kävelisi jään päällä , pitää katsoa ettei kaadu niiden päälle. Taitaisi olla hyvää kovapyöräkärryn naparasvaa. Saako pistiäisistä tuholaiskorvausta.

    Remie

    No meillä on rinne joka viettää alas 25m , kun aikansa kaivaa tulee karikko joka on niin kuiva että pölyää, sen alla on ruosteinen kallio. Olen ymmärtänyt että  ruosteiseen ei kannata porailla kaivoja.

    Remie

    Koivu on ainakin niin virsu jos perus latva vioituu tai katkeaa niin kunnon puuta siitä ei enää tule. Raitakin kasvaa latvavn vioitumisen vuoksi monihaaraiseksi ja puskamaiseksi. Raita on paras puumme , tosin sen käyttö ei ole joka pojan tehtävä. Käsittämättön lujuus kun ottaa huomioon että on pajun sukulainen. En tahdo millään saada raitaa kasvamaan , pirun nirso tuntuu olevan. Joku kertoi että raidat olisi hakattu maahan lahoamaan että se valloittaa koko metsän. Onko jollain tietoa, olisiko silloin kun koivuakin vihattiin.

    Remie

    Käännösvirheitä kyllä ja ainakin koko uusi pohjavesimääritys on käännösvirhe. Kaikki ne tutkimattomat alueet joilla on yritystoimintaa tai tilat siihen tarkoitukseen luokitellaan pohjavesialueeksi. Kun tivasin tutkimustuloksia niin kerrottiin että tulokset ovat hävinneet?? Kysymys on vain kiinteistön arvon nollaamisesta. Tässä kohdin on saksan kieli kääntynyt päälaelleen. Kuinka EU laki kävelee kansallisen lain yli. Laki määrittää myös että rasitteista tulee maksaa edeunmenetyksestä korvaus ja samaan lauseeseen on sisällytetty että korvauksia ei ole koskaan maksettu, eikä näköjään maksetakkaan. Pois ei pohjavesialuetta ei saa millään minun männikköni merkittiin PV-alueeksi vaikka kaivoa ei saa ei millään. 1978 vuonna kaivoimme koko alueen reikiä täyteen ja täysin turhaan kuivaa ja kuivempaa löytyi. Aivan tyrmistyttävää lain käyttöä. Kaiken huippu on kun PV-alue merkitään kiinteistön rajoja mukaillen, aivan kuin vesi osaa itse päättää mihin virtaa ja mikä vesi saastuu ja mikä ei. Ovatko päättäjät kuvitelleet että he hallitsevat luonnon voimia ja määräävät että vesi pysyy nyt tällä alueella kun olet saastunut vesi kuule nyt et saa mennä tuon rajan tuonne puolelle vaikka sinne on jyrkkä alamäki veden pitää tulee virrata tuonne vastamäkeen joka on lailla suojeltu, lisäksi sinun pitää olla kuivaa vettä, koska se on niin ylhäällä , mutta kun me olemme sinulle alueen varanneet niin ole vain siellä vaikka et ole märkää eikä sinua voisi mitenkään hyödyntää. Aivan tulenpalavan selvästi viranomaiset ajattelevat näin. Mäntyni kituvat kuvuudesta ja osa kuivuu kokonaan mutta PV-sitä on suojeluun asti ja minä joudun ottamaan veden kunnallisesta johdosta ja maksamaan 125€ kuutio kun kuljetutan likavedet 60 km päähän. Naapurin pelto on 5m päässä jonne he  ajavat jätevettä sikalasta ja navetasta , kun se ei riitä niin täydennetään vedenpuhdistamon lietteellä. Helvetillistä touhua, ja voin kertoa että tämä epäoikedenmukaisuus tappaa, tämä on konkreettisesti murha.

    Remie

    Eikö teillä ole ole niitä kauriita,peuroja .Etelässä niitä  on kuin kärpäsiä. Syys aamuisin laiduntavat oraat, 100 peuraa joka aamu niin eihän siitä paljon satoa saa. Mitä eivät syö tallovat vetelään saveen. Metsässä kuusenuuret kaluttu sorkilla maattomaksi ja juurien kuoret irti. Ne varsinaisia tuholaisia ovat. Ottakaa kiinni niitä susia käyn hakemassa ne tänne kehä 3 taakse. No eipä ne Helsingissäkään pahiteeksi olisi. Siellä on niitä villiintyneitä kaneja ja ylleensä lemmikkejä. Otetan ja sitten hylätään.Lemmikkivero pitäisi laittaa.Etlässä ei tarvita edes koiraa, koira on isännän apuri korpimailla.

    Remie

    Katselin kun julkiset rakennushankkeet aloitettiin aina syksyllä kun vettä tuli kaatamalla. Ihme että ovat pystyssä. Puurakentaminen on kuoleva ala, metsät on hakattu selluksi , nyt kuvitellaan että noista poikkirapaisista riu’uista jotain saisi tehtyä. Jos ei venäjältä tuotaisi Siperian kuusta niin kattotuolit jäisivät tekemättä. Eihän näissä 20mm vuosikasvatuksissa naulauslevykään pidä . Venäjältä tulee onneksi alle 1.00 mm kasvulla kasvanutta puuta. Eihän siihen saa kampanaulaa lyötyä koneella, tavallisesta vasaranaulasta puhumattakaan. Lannotetut metsät kasvaa vettä , kuitua juuri sen verran että lyhy tumppi saadaan maahan kökötämään ja se on nykyään metsää. Ei tule kuin risuja. Kunnon kuusi 25m siinä puu. Mänty pitää kaataa vasta silloin kun kotkat ja kalasääsket alkavat niiden latvaan pesää rakentamaan. Vieressä pitää olla joka vuosikertaa puita, jotta metsä pysyy terveenä. Kyllä se on niin ettei ihminen luonnonvoimille mitään voi, ainostaan metsä tietää mitä puuta siellä kasvetaan , ihminen koheltaa siellä seassa sotkien koko ekojärjestelmän. Ei ihminen osaa ajatella kuin rahaa eikä murehdu tulevaa.

    Remie

    Olen käsitellyt puuta koko ikäni ja todennut että ihminen on huono isäntä metsässä. Aivan sama kuin tuli, on huono isäntä mutta hyvä renki. Eli isännällä pitää olla silmää katsoa ja muistaa mitä metsä on kasvanut viimeksi ja mitä metsä haluaa kasvaa seuraavaksi. Tieyt puut käyttävät maasta tietyt ravinteet ja maa taantuu. Aivan kuin pelokin. Perunaa kun viljelee aina samassa maassa niin lopulta jää ilman satoa. Metsää pitää hoitaa metsän ehdoilla eikä niin kuin ihmissilmä sanoo että nyt se kaunis nyt se kasvaa hyvin. Metsän kasvulla ja ihmisen katsannolla ei ole mitään tekemistä terveen metsän kanssa. Terve metsä saadaan aikaiseksi sukupolvien tarkan huolenpidon seurauksena, jos siellä asetaan isäänöimään ja määräämään että nyt kasvat mäntyä ja sillä selvä. Ei onnistu sillä pelillä. Yhteen aikaan hakattiin koivut maahan ja jätettiin sinne mätänemään. Sehän oli kuin olisi kylvetty metsään myrkkyä. Metsä tarvitsee kaikkia puita siitä ei pääse mihinkään. Koivun läheltä ei koskaan löydä lahoa kuusitukkipuuta. Raitaa pitäisi suosia enemmän ,Heikot raidat on hyvää polttopuuta ja raita on tolkuttoman vahva puu. Sirkkeliahuri osaa hommansa vasta kun sahaa raitaa ilman voimasanoja.

     

    Remie

    Kumpa olisikin, minun kiinteisöni on niin kuiva kuin katon lape kesä helteellä. Silti se on pohjavesialuetta. Yhden kaivoin kaivoin 1980 vuonna, vettä tuli 4 ämpäriä päivässä sellaista ruskeaa lientä jossa oli paksu sininen kalvo päällä. Liityin paikalliseen tieoja kaivoon, sama juttu. Sitten tuli kaupungin vesijohto ja liityin siihen , nyt on vesi ollut hyvää. Kauppojen vedet ovat tosiaan huonoja, pesäkeluku voi olla 3000-5000 , Valio yritti täällä ottaa vettä silloin kun putkistot olivat uusia mutta joutui lopettamaan kun vesi ei säilynyt. Kaikkihan täällä on sellaista ruosteista suovettä. Kyllä täällä ollaan taitavia lopettamaan yritykset niin minun kuin muidenkin jos ei muuten niin melun takia, täällä on keksitty uusi melu jota ei melunmittauslaitteet havaitse mutta 80 V ihminen ei saa nukuttua eikä päivin vietettyä lomaa kun tulee Helsingin hiljaisuudesta tänne. Lisäksi täällä on pakokaasua, 100m päässä oleva traktori käryttää nii kovin ettei sisällä voi olla kun on astamaatikko. En tiedä pullotuskoneesta mutta kyllä lomailijat siihenkin jonkun syyn keksii että sekin loppuisi, Nyt ovat kuormalavoja valmistavan yrityksen kimpussa kun rekan peruutus summerit tekee ihmiset hulluksi. Firma ilmeisesti suljetaan kun lavat pitäisi siirtää ilman kuljetuskalustoa. Hallitus ajaa maaseutua hiljaiseksi, ja onnistuu loistavasti. Onneksi metsät saavat olla rauhassa, täällä on kiusana liito-oravat. Kuka tietää mitä eroa on Kiito oravan ja tavallisen oravan ulosteella, aina kun orava ulostetta löytyy metsästä niin täällä se on liito oravan jättämää. Minä en näe mitään eroa. Tuo uloste kun näkyy niin koko alue hiljenee henkeään pidätellen. Olisi hyvä tietää josko meidän metsäämme vaivaa tuokin vitsaus.

Esillä 10 vastausta, 1,781 - 1,790 (kaikkiaan 1,799)