Käyttäjän Remie kirjoittamat vastaukset

Esillä 9 vastausta, 1,791 - 1,799 (kaikkiaan 1,799)
  • Remie

    Täällä on kummallinen käytäntö juuri merkitä tutkimattomat alueet pohjavedeksi missä on asutusta. Metsässä on tolkuton määrä lähteitä eikä niitä hyödynnetä. tästä kuivasta ojassa olevasta kaivosta 600metriä etelän suuntaan metsässä on lähde joka juoksee ylitse 30m3 tunnissa eikä ole mitenkään kaivettu ja tuo ylimeno vesi on vain sitä näkyvää osaa. Vaikuttaa täällä enemminkin vainolta kun vesien suojelulta, 70 luku oli asia erikseen kun tekniikka oli mitä saatiin irti .  Viranomaisia ei saa jalkautumaan ei kirveelläkään, pelkäävät tietysti että huomataan että kuinka hölmöjä ovat , ovat silti hölmöjä mutta voivat pistää tietämättömyyden piikkiin kun laissa ei erikseen ole mainintaa juuri mainitsemastasi tapauskohtaisesti . Näissä asioissa on tietämättömyys mielivaltaa eikä totuuden ja käytännön kanssa sopusoinnussa millään tasolla.

    Remie

    Ei näy lintuja ei , on kuin kuoleman laaksossa. 1950 luvulla oli langat mustaan lintuja nyt ei ole lankoja eikä lintuja. No eikä ole hyttysiä eikä itikoitakaan . lieneekö nuo maahan tuodut ruskeat leppäkertut pistänyt poskeensa, niitä kyllä näkyy ja käyvät kimppuun kuin pirulaset , liekö niilläkin nälkä.

    Remie

    Kuinka isoilla metsäalueilla tehdään töitä kun kun on PV-alue kyseessä. Jääkö puut metsään.

    Remie

    Mitä ne Kiinalaiset yritykset vaikuttaa näihin suomalaisten yhtiöiden osakkeisiin. Kiinasta tullaan suurella rahalla ostamaan puuta, jääkö muille mitään. Arvaamaton tilanne , mielestäni. Mikä laukaisi metsien myynnin kun yleensä on ollut osto ilmoituksia. Nyt ei osteta nyt myydään. Olen pihalla.

    Remie

    Kaikki ohittivat kiinteistön arvon menetyksen. Sehän tässä on se oleellinen seikka. Miksi arvottoman kiinteistöön pitää uhrata mitään. Elämän työ on tuossa kiinni. Ei voi muuttaa mihinkään, ei voi mennä palveutaloon kun sieltä ei ssa kuin katon, vessapaperirulla maksaa 15€. Mitä kunnon perunat enää mksaakaan.

    Remie

    Kerroin tosi jutun , ja syy siihen on miestäni aiheellinen. Yhteiskunta menee sellaista vauhtia ja sellaista tietä jota ei tunne kukaan. Kun näin aletaan kansalaisia kohtelemaan niin kukaan ei voi aavistaa mitä tuleman pitää. Valtio velkaantuu, ulkomaisia yhtiöitä houkutellaan käyttämään meysävarantoja joita ei edes ole kuin paperilla. Valtio titetysti takaa jätti hankkeet, kun puuta ei löydykkään niin velat ja yhtiöt kaatuvat valtion syliin. Toinen vaihtoehto on mitä pelkään kuollakseni on että metsät pakkolunastetaan yhteisen edun nimissä, juuri kuten vesivarannot. Mitään korvakuksia ei ole koskaan maksettu vaikka lakiin on kirjoitettu että yksityisen maanomistajan etuja ei tule loukata ilman korvausta , ketään ei ilman korvausta velvoiteta muiden eduksi. Samassa laissa vielä kerrotaan että yhtään korvausta ei ole maksettu, kyllä laissa sanotaan näin. Uskoni tähän yhteiskuntaan on romahtanut täydellisesti, En voi uskoa että olemme sivistys valtio. Omistan pienen alan hyvää metsää, ja jos sitä yrittää joku kolmas osapuoli hakata niin se jää yritykseksi.Ikää on 70 vuotta en menetä mitään , voin vain saavuttaa ja se on tällä kertaa vahvuuteni. Yli 40 vuotta vietiin mutta viimeisestä 10 vuodesta pidän kyllä kaikin keinoin kiinni. Ei naurata eikä edes hymyilytä. Tänä jos mikään on syyttömänä tuomitsemista, ja oikeusmurha.

     

    Remie

    Niin kyllä, mutta ei ole todellisuudessa mitään pohjavesialuetta,umpimähkään vedetty viiva joka seuraa kiinteistön rajaa.

    1m päähän rajasta ajettiin 300 tonnia rekalla vedenpuhdistamolta lietettä, lokakuussa 21017, marraskuussa vesisateessa levitettiin pellolle, ja joulukuussa käännettiin hiekan sekaan. 40 vuotta asuttu ja nyt kun vesi loppui niin kaivolla oli suoja alue 30 metriä kaivon keskeltä nyt laajennettiin 700m alamaan puolelle jossa tönöni on. Maa on kovaa savea ja kaltevaa kuin katon lape. 20m alempana kuin kaivo. Mistä se uhka nyt tuohon alueelle tulee. Alueella on viljelty ja hoidettu sikoja ja karjaa ,hevosia ja kanoja , nyt kun ei ole kuin 1kpl  ihminen ja sekin vajaa kasvuinen 45kg joka ei pasko vuodessa kuin 20kg. Pidän täydellisen järjettömänä sitä että lain voimalla vaaditaan ja kun vesien suojeluohjelmassa vahvistetaan että alueella ei ole lain voimaa. Kertokaa  yksi  ihminen joka haluaa kiinteistön pohjavesialueelta. Vesien kuljetus maksaa 10 000€ vuodessa kun matkaa kertyy yli 60km lisäksi jätemaksu. Täällä laki velvoittaa että kiinteistön tiet pitää olla siinä kunnossa että lieteautot ja muut myös  pelastuslaitos voi turvallisesti liikkua, kiinteistön omistaja vastaa tiellä tapahtuvista vahingoista. Hyvin selkeä ja tinkimätön vastaus kaupungin maamittaustoimistosta. Kyllä menee sähköä kun pesuvedet höyrystää. nyt ajettiin 2 x 300 tonnia lantaa viereiseen peltoon ja vedet valuu täsmälleen samaan ojaan. Tämä on vakava juttu eikä mikään vitsi tai valhe edes pienimmässä mahdollisessa määrin.

     

    Remie

    Katselin metsän myyntiä ja ihmettelin että mitä on oikein meneillään.

    Maaseudun tulevaisuudessa pitkä lista halutaan myydä, ja hinta oli kohdallaan. Netissä ilmoituksia runsaasti. Nyt saisi halvalla. Jokohan tuo laki on voimassa. Raadollista on muuallakin , laittoivat 40 vanhan kaivon pohjavesialueen kahden kiinteistöni päälle. Ilman yhteydenottoa ja ilmoitusta. Suojavyöhyke oli vain 30m, nyt kaikki lähialueen talot laitettiin suojelualueeksi vielä 700m päässä. Vettä löytyy kaivosta vain 10,7m3/d. Tämä tarkoittaa sitä että kiinteistöt ovat täysin arvottomia. Kuka ostaisi moisen kiinteistön, ei kukaan. Rasitteita kyllä laitettiin, 60km päähän kaikki kulutettu vesi, pytyt ja purkit, tie pitää olla rekalla ajettava kesät talvet, liukkaus hoidettu kun auto saapuu. Kiinteistön omistaja vastaa kaikesta. Jos lieteauto liukuu ojaan niin kiinteistön omistaja on lain mukaan velvollinen hoitamaan tien niin ettei näin pääse käymään. Jos maa likaantuu, niin maksa siivous jos vedet vielä pilaantuu niin ilmeisesti korvattava on ja häkki heilahtaa ympäristörikoksesta. Asuminen tuommoisella kiinteistöllä on tehty mahdottomaksi. Kerran oli motto; On lottovoitto syntyä suomalaiseksi.Pitänee paikkansa mutta vain kaupunkilaisien kohdalla.

     

     

     

     

    Remie

    Jooopajoo.

    kiva kirjoitella kun ei itseä koske, eikö?

    Tapaus tämä! Koko kiinteisö jäi pohjavesialueen alle.Ok mutta kun seuraukset ovat 100000.00€ luiokkaa ja loppu elämä että jätevedet pitää kuljettaa 60km päähän puhdistettavaksi, lisäksi 120m3 säiliö ja tie joka kestää rekan jolle kääntöpaikan jossa sähko ja puhdas vesi lieteauton letkun pesua varten ,lisäksi betoni alusta josta vedet taas virtaavat tuonne umpisäiliöön josta taas loka-auto imee veden säiliöönsä ja pesee taas letkunsa ja niin edelleen loputtomiin. Lisäksi pesula pitää olla lämmin ja katettu, millä muuten 20’ pakkasessa mitään pesee. Asia sai koomisen käänteen kun 4 sentin päähän rajalta pystytettiin aita jonne tuli laiduntamaan 1500 Ylämaan nautaa koko armaan kesän ajaksi. Eikä siinä kaikki jäteveden puhdistamolta alettiin ajamaan ihmisten ulostetta pellon reunaan aivan pohjavesialueen rajalle arviolta noin 700 000 tonnia . Maa on maantie soraa joten syksyisillä sateen kyllästämällä maaperällä oli mukava käännellä rekkojen kanssa ympyrää ilman minkäänlaista vaikeutta. Muualla ei saatu puitua viljoja pellolta mutta lietteen ajo onnistuu kun valitaan oikea maaperä ??? Kysymys vesi kuuluu kaikille ? Mutta mutta mutta entäs ne kustannukset?? Ne säädösten mukaan kustannukset kuuluu vain kiinteistön omistajalle jonka alueella oletetaan pohjavettä olevan vaikka kiinteistöllä ei ole veden kanssa mitään tekemistä. Ihminen joka on moisen säädöksen aikaan saanut ja muut siihen mukaan ei voi olla täydessä ymmärryksen tilassa, Jos joku on eri mieltä asiasta niin näyttäköön toteen kuinka se on hänen mielestään oikein ja asettukoon kuvattuun kiinteistön asumaan. Kiitos mielenkiinnosta jos jaksoit tänne asti.

Esillä 9 vastausta, 1,791 - 1,799 (kaikkiaan 1,799)