Käyttäjän reservuaari-indeksi kirjoittamat vastaukset
-
Mielestäni minulla ei ole negatiivinen asenne. En toisaalta tunne erityisen monia työttömiä. Aika monta kuitenkin, enemmän kuin muutaman. Harvojen kanssa yhteydessä päivittäin, mutta melko usein kuitenkin aika monen kanssa. Ja paljon joidenkin, ei toisaalta niin kovin monen, kanssa.
Rane tillittää: ”Miksi Revanderin mielestä ihmiset ei saisi mennä töihin jonnekin muualle kuin pääkaupunkiseudulle?”
No totta helvetissä saa. Ja pitääkin. Menkää nyt ihmeessä töihin ja nopeesti! Jos ei satu työtä löytymään isun navettapolun päästä niin reppu selkään eikä minnekään peräkammariin pötköttelemään tai nettiin joutavia sepustamaan.
Jonkun kurssin saattaa joutua käymään että ”kohtaantuu”. Puolen vuoden mutakoululla ei ihan vielä kärkihommiin taida päästä, mutta siitä se lähtee. Kieliä voi opiskella ilmaiseksi, kuten koodausta, tekoälyä jne.
Riuskalle lapiohenkilöllekin saattaa löytyä vielä töitä, vaikka sieltä Talvivaaran kupeesta. Se taitaa vaan vaatia vähän luonnetta, että saa perseen irti peräkammarin päiväpeitosta.
Selvin päin kannattaa niitä mahd. työhaastatteluja lähestyä. Mielenterveyskuntoutujille ja/tai muuten syrjäytyneille moniongelmaisille lähteminen ”pirtistä, soratien varrelta” voi olla korkeamman kynnyksen takana mutta reippaasti vaan!
Reva-Kalle
Siksi vaalit. Niiden pohjalta loppupeleissä päätetään miten kakku jaetaan. Liikkumavarahan on tosi pieni jatkossakin. Ja ainahan muutama miljardi irtoaa ”kannettuun kaivon veteen”.
1. Esim. Uimaharjun tehdas maksaa veroja myös (nyk.) Joenuuhun.
2. Firmat saanevat vielä toistaiseksi itse päättää osan toimintaympäristöönsä liittyvistä asioista, ml. pääkonttorinsa sijainnin. Pitäisikö jopa Rautavaaran tehdä itsensä houkuttelevammaksi esim. metsäfirmojen pääkonttoreiden sijainnin suhteen.
3 a. Olisiko uskottavampaa aluepolitiikan/alueellistamisen kannalta jos aloittaisitte hajasijoittamisen helpoimmasta päästä: Keskustan puoluetoimisto esim. Paltamoon. Siellä olisi luultavasti halvemmat kiinteistökustannukset ja muutenkin ilmeisen reipas meininki tuolle toiminnalle.
3 b. Kun esim. lääkelaitos alueellistettiin Kuopioon, jäi 95% sen asiakkaista Uusimaalle, loput 5% onkin kansainvälistä toimintaa. Massiiviset kieltäytymiset muuttamiselle, keskeisten asiantuntijoiden irtisanoutumiset ja sitä kautta jopa lääketurvallisuuden vaarantumisia jne. Tuotako todella alueellistamisella halutaan.
Reva-Kalle
Ihanko totta.


Harrastaja: ”…pääkaupunkiseudulle? Siellä on suurin työttömyys, …”
Ihanko totta 2. Oheisesta linkistä s.11, ole hyvä.
Reva-Kalle
No nyt tuli tupaillasta kertakaikkiaan hyvä uutinen!
”Tällä hetkellä työn perässä ei tarvitse muuttaa omasta maakunnasta.”
(Lienee jopa pääministerin ansiota.)
Tulikohan samassa illassa esityksiä seurannaisvaikutuksista, kuten esim.: Aluetuet tasausjärjestelmineen voidaan lopettaa, koska maakunnat tulee toimeen omillaan. Samoin ylikorostuneet asumistuet (/capita), sosiaalimenot ja muut menoerät Itä- ja Kaakkois-Suomeen, Lappiin ja Kainuuseen ym. kehitysalueille.
Uutinen otetaan varmaan ilolla vastaan myös monessa Uudenmaan kunnassa. Ei tarttekaan enää rakentaa 1 koulu/v, 1 päiväkoti/v, 1 terveysasema/v -tahdilla enää.
Nuoren väestön tulevaisuudennäkymät ovat vidoinkin niin kirkkaat siellä omassa maakunnassa, että muuttoliikekin voidaan perua.
Tähän asti tarvitsi tuo ”kannettu vesi, peiton jatkaminen jne.” kustantaa, onneksi ei enää.
Kalle (Reva-ryhmän ”uusi” jäsen kehä1:sen sisäpuolelta, metsänkasvatus harrastustoimintana)
Kyllä trelainen oikeilla jäljillä on. Suuremman luokan salaliitto tässä on menossa ja samalla DDR-johtoinen vaalivaikuttaminen. Stalinisteilla paskat housussa jo nyt, vaikka tilanne koko karmeudessaan saattaa paljastua vasta vaalien jälkeen. Täytyy nyt muistaa samalla Rumpin vaalit.
Korko-% vaatimus (tai tavoite, tai mikä vaan) ei tunnu olevan ihan selvä kaikille kirjoittajille. Alla olevassa linkissä sitä on yritetty selostaa.
https://yle.fi/uutiset/3-10473646
Se korko on mukana kaikissa laskelmissa, myös Lukella. Ajatus on, että tarvitaan joku korko (laskennallinen tuottovaatimus, kannattavuus-%, mikä vaan nimitys), jonka perusteella teoreettisesti metsää kaadetaan. Mitä suurempi korko-% (tuottovaatimus), sen nopeammin puuta nurin. Noin mutkat suoriksi yksinkertaistaen.
Nyt se vääntö on siitä, mitä %:a käytetään. Tällä kertaa Tahvonen vs. Luke.
Ei kukaan täysjärkinen nyt kai oletakaan, että se käytettävä prosenttiarvaus siihen puun kasvunopeuteen vaikuttaisi. Mutta siihen puun pitkälleen menon ajankohtaan se vaikuttaa, jos kannattavuus kiinnostaa sen verran että hakkuiden ajankohtaan oletetaan sen käytettävän prosentin edes jonkin verran vaikuttavan.
Markus
Reva-ryhmän rahoitusosastoNiin. Mikähän se ”apupuolue” kuluneella vaalikaudella olikaan.
Se vastaanhangoittelu viljelymetsätaloutta kohtaan liittyi kiinteästi aiempaan talonpoikien traumaan. Melkein 100v sitten ryhdyttiin pohtimaan tosissaan että mitä tällä itsenäisyydellä sitten tehdään. Yksimielisyys oli aika kattava, teollistuvaksi maaksi kannattaisi suunnata. Ainoastaan Maalaisliitto hankasi vastaan, sen mielestä kansakunnan kannattaisi pysyä maanviljelysyhteiskuntana. No, teollistumisen suunta valittiin.
Siitä jäi kulakeille hankala trauma, jossa pyrittiin lyömään kapuloita teollistumisen rattaisiin -olihan oma mielipidé jyrätty ei enemmästä eikä vähemmästä kuin kansakunnan eloonjäämiseen tähtäävästä suunnasta.
Kun tätä päivää katselee, niin ei ole lopulta paljoa muuttunut. Traumat pysyy kulakeilla ylisukupolvisesti.
Niko
(”Kerttu”. Kiitos, mutta lähtö vasta torstaina ☺, Makelta terveiset myös)