Käyttäjän reservuaari-indeksi kirjoittamat vastaukset
-
No just niin massi.
Sulle taisi olla hankala se kasvunopeus-juttu, missä reppu nousee alaoksalta kasvun mukana ylettymättömiin päivän aikana. Siitäkö se möksötys jäi.
On se minustakin aika hurja kasvuvauhti, mutta sinä et tainnu uskoa sitä ollenkaan! Senkin epääleväinen ketkula, mutta kuitenkin niin lutunen!
Suukkoja Sergeille!
Leena
Ihan sama asia, semanttista kikkailua. Ne punkit oli vaan kiinni niissä myyrissä eikä irrallaan.
Menikö siinä maanisimmassa maalitusvaiheessa 4-6 vuotta vai enemmän? Pääsitkö AJ:kin poliisin juttusille?
Leena
Pikaisen googletuksen perusteella punkkitutkimusta on maailmalla ja Suomessakin aika hyvin saatavana, hyllymetreittäin. Käsittääkseni AJ:lle ja AC:lle olemassa oleva (julkaistu) tutkimus ei aikanaan kelvannut, tuskin vieläkään. Siihen kelpaamattomuuteen liittyi monenlaista juttua.
Mitään uutta julkaistua ei mainituilla ollut (eikä ole vieläkään, silloin oli ruutupaperilla ranskalaisia viivoja) esittää, mutta olemassaolevat ovat kuulemma erittäin huonoja. Eivät acsit kerro mikä on huonosti mutta joku on ja vissiinkin aika pahasti.
Siitä voi päätellä jokainen jotain. Elämän mittainen katkeruus ja kateus siitä näyttää parivaljakolle jääneen, hankala tilanne sinänsä. Maanisten tyyppien kanssa kaveeratessa.
Leena
(tämä res.index -niki on aikoinaan kuulemma keksitty accin innoittamana)
Tästä se lähtee. Tervetuloa uudet lukijat.
Kohta mennään paroni-Vessin kokeiluihin ja piiri pyörii ja jotkut hyörii. Maalittaminen käynnistyy. Suen Jälki pompsahtaa kannustusjoukkoihin, alkaa olla kärki terävänä. Just kun saatiin virtsis vähän rauhoittumaan 100v/pv -tahdista.
L
Alkaa historia toistaa itseään!
Assi palstan päivystäjänä saattaa muistaa kun oli otsikko ”hyvästä kirveenvarresta” niin 800 seuraavaa viestiä oli Antonin myyristä. Ja sama jokaisen muun viestiketjun kohdalla. Sitäkö tämä keskustelupalsta kaipaa, uutta kärkisijan pitäjää Visvan toiston tilalle?
Rohkenen olla eri mieltä, vaikka ymmärrän että kun 9 kymppiä ja hilut päälle tulee mittariin niin toisto näyttää lisääntyvän eksponentiaalisesti.
Sen ”suuren ystävyyden” nimissä voi tietysti taipua melkein kaikkeen, mutta jotain järkeä toisvoisi niihin ”suuren ja mullistavan tutkimuksen ohjaaja-ohjattava” -sparrausten määriin.
Reva-Leena
Uutisointi alkaa todellakin rauhoittumaan. Jatko-osissa sitten lisää.
SE hoiti kriisiviestinnän mielestäni kohtuu hyvin. Oli käsi pystyssä virheen merkiksi. Toimari muisti vuorosanat: ”todella pahalta näytti, todella pahalta” Muutkin metsäfirmat intoutui huolestumaan. Asiantuntija-tutkijat saivat äänensä kuulumaan ja tietävät muuten tasan tarkkaan siivotaanko moskaa pois ja mistä ja miten. Lehdistö (pl. tietenkin kepskujen Suomenmaa ja persujen julkaisut) sai kirjoitettua riittävästi. Televisioon ja radioon saatiin vihdoin metsäaiheita, jess! Suuren yleisön ns. kansalaismielipide tuomitsi, sauhusi ja huolestui. Verrattain yhtenäinen näkemys oikeudenkäyntiä odotellessa.
Mtk (tjms.) päästi piipityksen omaisuuden suojasta. Se vähän hukkui uutisvuokseen.
Valtakunnan (analyyttisen kirjoittamisen osastoilta) kriittiset äänenpainot kuultiin Metsälehden eliitin perunakellarin pimeästä peränurkasta. Löydettiin supertehokkaita imureita ja sekin ratkaisu, että ei tehdä mitään ja mennään entisillä. Kuten ennekin. Tasoitti yleiskuvaa (pik pikture) hyvin, ettei mene ihan yksipuoliseksi. Salaliittoteoriatkin aiheen tiimoilta löytyi ja foliohattuja päästiin askartelemaan.
Hanna
Noonhan se on joillakin, kun jätkä haastaa. Joillekin kooluja käymättömil´ rattori hitsareille ei tavihe olla miljoona tavootteenansa, hyvä kun kymppi tonniloihin elämässänsä pääsöö. Kun kaikki on kiinni mehässä ja mitään muuta ei sitten elämääs olekaan. Luuloovat notta kaikki on alisteesta omalle kohkaamiselle, ja rikkahia olevansa. Kun se syyke on nyrjähtäny.
Leena
K-Sonni on jäljillä. Kyllä tuota tunnepitoista paatosta on aiheen ympärillä esiintynyt.
EDIT
Toisaalta on myös pääosin kouluttamattomista EDIT koostuvat uhoajat ja kiilusilmäiset SE:n ja jyräämisen puolustajat. Mylvivällä junttikuorolla sylki lentää suusta: Mitään erikoista ei ole tapahtunut ja SE teki kyllä kaikkensa! (Miksi sen sitten piti tehdä kaikkensa kun mitään ei tapahtunut tai ollut tapahtumassa.)
Olis muuten tullu 500m ajokoneelle! Hiekalla näyttivät tehneen sillan!
Reva-Leena
Ja venkoilu sen kun jatkuu, meinaa alkaa hymyilyttämään: ”…tiesikö edellinen omistaja raakuista ja kertoiko. Jos kertoi olisi uuden tieyhteyden rakentaminen ollut ehkä järkevä liike. Sitä mistä ei tiedä ei voi huomioida.
Olisiko tiedotus sala liitto ja metsä tie silta rumpu sala liitto ihan kyseessä!
Ja alla olevaa viestiä on lehdet pullollaan päivästä toiseen, mutta ei.
Leena
””
Valvovalta viranomaiselta eli Kainuun ely-keskukselta lähti 15. toukokuuta Stora Ensolle ja metsänomistajalle sähköposti, jossa..
HS on nähnyt Kainuun ely-keskuksen Stora Ensolle 15. toukokuuta lähettämän sähköpostin, jossa kiellettiin ylittämästä kyseinen joki esiintymän kohdalta. Viranomainen suositteli myös jättämään joen varteen noin 45 metrin kaistaleen, josta ei hakata puita.
– Jokea ei saa ylittää koneilla esiintymispaikan kohdalta, ja pienveden ylityspaikka esiintymispaikan yläpuolelta tulee valita siten, ettei ylityksestä aiheudu kiintoaineen huuhtoutumista uomaan”, HS:n näkemässä sähköpostissa sanotaan.
Stora Enso toimi kuitenkin toisin: työmaalla ajettiin metsäkoneella useaan kertaan Hukkajoen yli kohdasta, jossa raakkujen esiintymä oli tiheimmillään.
Ely-keskus muistuttaa viestissään myös siitä, että jokihelmisimpukka on erittäin uhanalainen, erityisesti suojeltava ja rauhoitettu. ””Mu, ei se tuohon enää vaikutakaan.
Pulla pitko tähtää luultavasti pelote vaikutukseen. Kun kouluja käymättömät EDIT lähtee seuraavan kerran kyntämään noita raakkuja niin jollekin saattaa tulla mieleen että tässä touhussa voi kohta euroja mennä. Heikko hermosin sanoo että entäs jos lähetään jo kottiin.
Leena