Käyttäjän reservuaari-indeksi kirjoittamat vastaukset

Olin kuumeessa.
Joulukisan tilanne on kehittynyt, mutta silti ehken vähän viipyilevä. Kehu-kallo kiristi tallinnan reissunsa jälkeen ja johtaa melkein 4:jällä 100:dalla. Hopiast’ taistelee assi ja jessi käytännössä tasa:ssa. Koska jessillä taisi olla vakava (fyysinen) terveys murhe niin linkki-assilla l:nee helppo työ edessä. Omin ansion toki, mutta olo suhteet puolellansa.
Leena
Kansainväliseltä servereiden viestiyhdistykseltä tuli pateettisuusilmoitus. Koskenee tuota Timpan loppukanoottia.
#patetiasuo #perusasiatkunniaan #mitakuuluuminnekin
On niissä uskonto listoissa muutakin kuin laho puuta. Lähteitä, noroja/p:ja, vanhoja metsiä ja mitä prkleitä liekään. On ne ohjeet täällä annettu, eli aavistuskaivattaa ja -hakkuuttaa ne vaan suoriksi ja sileiksi. Tulee parempi mieli ja isäntä omissa metsissään. Rang.:t mitättömät jos edes kukaan huomaa.
♥ Kerttu
Leena on kuumeessa, mutta hyvässä kotihoidossa.
Kyllä osuit arkaan kohtaan. Me ihan peljätään noita sinun kirjoituksia. ☺ Mutta hyvä että sinua ei ole hetkauttanut vaikka k-nimimerkit on sulla mielessä viimeisenä illalla ja ensimmäisenä aamulla.
Naureskelut liittyi kertomiisi lahopuun määrin metsissäsi. Olit silloin ympäristömoodissa. Viikon sisällä v-väli oli nollan ja 50m³ välillä /ha, taisi olla perus runkopuuta lahoamaan jätettynä pystyssä ja maassa. Melko tarkka sanamuoto ekassa lausunnossa oli ”koko tilalta ei löydy yhtään kuollutta puuta”. Siitä se sitten lähti elämään omaa e:sä.
Sama kosteikkojen kanssa: 5 kpl, ei sittenkään yhtään, eiku on niitä 7… Puun tuotannon alalta esimerkkejä on enemmän ”20 litraisista sata vuotiaan kuusikon ojittamisiin”. (Muista harhoista kärjessä Norjan ja Suomen yhdistyminen s:yyn mennessä.) Ne naurattaa tai ainakin hymyilyttää joskus niitä jotka huomaa. Rassi, assi ja tissu ei huomaa, niin niitä ei naurata.
♥ Kerttu

Höh, ei ollut edes rajuimmasta päästä, lähellekään. Surullista vai sittenkin raikasta. Mimosan hipiä.

Reva-L

Ihan rauhassa vaan Eero, et ole yksin. Suomessa on lisäksesi J. Bäckman joka ei noiden tuhansien tutkijoiden juttuja usko. Ja se rantai.fi -ukko. Vissi ja tinppa lähempänä. Ulkomailla Kim Jong Un, luultavasti.

Reva-Leena

Klassi-kulta. Onko mulla sitten jäänyt joku kohta kommentoimatta! Arvasin että niin voi joskus käydä, kun on rakas perhe, mielekäs työ, harrastukset ja jos jonkin moista. Mieheni on tosi moderni, meillä on tiskikone ja antaa harrastaa. P-kammarista katsottuna voi näyttää oudolta, uskon sen.

Paikkaan nyt sen puuttuvan lausunnon:

Kyllä, vessa paperia tarvitaan ja kyllä, e-kapinan hipit on pahoja ja rikkovat t-liikenne-lakija.

Leena

Nyt tämä menee pelleilyksi, kukaan ei vastaa. Totuus on, että alan ymmärtää miltä vassista, kessistä, assista ja ressistä tuntuu tuijjottaa ruutua puol´pv p-kuopassa ja odottaa ihmiskontaktia.

P-toimittajien valinta? Koko S:n lehdistö JSN:oon? Kusi Suur-Saimaaseen? V-kunnan oikeus Marinille ja Jannelle?

Reva-Leena

Olin bussissa, mutta olen tuiottanut tätä atk-näyttöä kohta tunnin. Kukaan ei ole vastannut kysymyksiini.

Edellenkään kukaan ei ole vastannut kysymyksiini.