Käyttäjän Salonpoika kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 199)
  • Salonpoika

    Jotkut vielä jaksaa tehdä jotain asian hyväksi.Lähiseurueet piti tänään yhteisjahtia. Jahtialueella piti olla seitsemän hirveä, kolme näkivät joista yhden saivat kaadettua. Melkomoista hommaa jahti on näissä olosuhteissa, lunta puolimetriä, pakkasta kymmenen astetta ja tuulee. Kyllä kaatajakin sanoi passissa palelleensa, itse olen niin viluinen  etten tarkenisi montaa minuttia. Kymmenen pistettä porukalle, syöjiä on taas yhtä vähemmän.

    Salonpoika

    Rauhallista Joulua ja tervettä ja toimeliasta uutta vuotta kaikille!

    Salonpoika

    Suorittava on jälleen aamulla satuillut omiaan ettei sarvisääntöjä tänäpäivänä anneta, ei edes suosituksia. Rhy:n sähköposti 9.10.2021: ”Muistutuksena vielä että hirvitalousalueen suositus on säästää nuoria uroksia. Siten 7-12 piikisiä ei suositella kaadettavaksi.” Ei nyt tämänpäiväinen mutta tätä syksyä koskeva minusta aika selkeä suositus. Voitaisko kestää edes vähän lähempänä totuutta?

    Salonpoika

    Metsuri motokuski ihmetteli aamulla miksei Röörin porukka hakenut enempää lupia kun niitä hänen mukaansa saa sen minkä haluaa. Miksi tuota perätöntä väitettä pidetään jatkuvasti esillä. Meidän seudun metsästäjät haki 29 lupaa ja sai 19. Noin joka toinen vuosi on lupamäärää pienennetty haetusta vaikka metsästys on suoritettu ohjeiden mukaisesti. Vasaprosentit on ollut kohdillaan samoin uros-naaras suhde. Ihmetellä täytyy mihin noin pieni lupamäärä perustuu. Meidän kylän pienellä porukalla oli viimesyksynä lupa kolmelle mutta kaatoivat alueeltaan kuusi ja vielä jäi riittävästi.Yhteisluvan puitteissa on hallinnon pahimpia älyttömyyksiä pystytty vähän parsimaan. Se vaatii seurueiden hyvää yhteistyötä ja ymmärrystä joka toivottavasti jatkuu.

    Salonpoika

    Kyllä myrskytuhopuu on tukiksi kelvannut. Astan jäljiltä minulta lähti mittaustodistusten mukaan 2135 mottia tukkina. Kolmessa erässä niitä hakattiin eikä suhtautumisessa tapahtunut muutoksia. Ensimmäisiä myrskypuista sahattuja eriä yhtiö tutki eikä tulokset kai kovin huonoja olleet koska eivät tuloksia julkisuuteen eikä puunmyyjille antaneet. Muualta tänne tuodut urakoitsijat oli kyllä peloteltu silppuamaan kuitua ainakin aluksi mutta ajan myötä järkevä linja heilläkin löytyi. Joku metsänomistaja vain kerkesi siinä menettämään huomattavia summia.

    Salonpoika

    Paikalliset metsästäjät haki kahtakymmentäyhdeksää hirvilupaa ja yhdeksäntoista myönnettiin. Siinä sitä on jälleen kerran paikallista vaikutusmahdollisuutta.

    Salonpoika

    Kun aikoinaan kävin vähän maatalouspuolen koulua meille opetettiin että jos aikoo rikkaruohon saada pellosta pois kesannoimalla se on muokattava säännöllisesti, joka perjantai kello 12 …….

    Salonpoika

    Visakallo kyseli kokemuksia Sutkin Vitarasta, minulla on. Hommasin sen heti kun tuo malli tuli markkinoille, huhtikuussa se tulee olleeksi 6 vuotta ja ajettu on vähän toistasataatuhatta. Se on tehnyt  tehtävänsä ja on lämmin. Neliveto meikäläisissä olosuhteissa on erinomainen apu, viimeksi eilen oli maantie polanteen pettäessä siinä kunnossa että kaksvetoisella läpipääsy oli kyseenalaista.Kavahattumalli, pienellä pensakoneella, kulutus nelivedoksi kohtuullinen 6 litraa. Eikä herätä kateutta parkkipaikoilla.

    Salonpoika

    Tänä talvena vedin muutaman rungon lovipankolla tienvarteen mutta aikoinaan olen traktori, vinssi ja lovipankkosysteemillä juontanut tuhansia runkoja. Suurin yksittäinen savotta oli kymmenen hehtaarin avohakkuu joka ajettiin kahdella maataloustraktorilla, minä  ajoin toista.Kokorungot vedettiin jyrällä tallatulle rantaluhalle jossa tekomiehet katkoi ne ja traktori ajoi jään yli nippukuormalla metsäautotien kautta uittoväylän varteen jäävarastoon. Tein aikanaan myös paljon jääteitä puunkorjuuta varten. Vahvin tie oli jäädytyksen lopettaessani 115 senttinen,puutavara-auto toi sieltä puuta perävaunun kanssa. Aina ei tie syntynyt helpolla,  yhteen saareen sain riittävän kantavan tien vasta kolmantena talvena.

    Salonpoika

    Visa tuolla aiemmin kyseli onko vielä mukana pystymitalla kauppaa tehneitä. Muutaman leimikon myin pystymitalla, hankinnat meni tietenkin jälkimitalla ja sitten siirryttiinkin konemittaan. Pystymitta oli tuttu menetelmä, olinhan tehnyt sitä mhy:n ja Enson mittaryhmissä ja tietysti metsäkoulussa. Koepuuotanta meillä poikkesi Jätkän selostuksesta,suurista vasta 45 senttiset ja yli olivat kaikki koepuita. Myös koivutukin vaneriosan päättymiskohta oli arvioitava, ei sitä pystypuusta voi mitata.Mittatapaan olin tyytyväinen. Mitan hyväksyttyä oli sama tekipä ostaja puista mitä tahansa.Olen senverran vanhanliiton mies että minusta vanhan mittauslain periaate että mittaustulos on oltava tarkistettavissa pitäisi olla edelleen voimassa. Nykyisillä mittausmenetelmillä se monesti on mahdotonta.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 199)