Käyttäjän satapii kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 68)
  • satapii

    Olen tänävuonnakin ennakkoraivaillut yli kymmenen hehtaaria sellaisia kuvioita, joiden taimikonhoito on ollut tekemättä tai ei ole tehty riittävän voimakkaana.

    Lähtökohta raivaukselle on millaisen metsän haluan hakkuun jälkeen?

    Kasvatettavien puiden ympäriltä kaadan maahan jopa yli 10cm puita, koska jos niitä yrittää motolla korjata, kolhiutuu myös kasvatettava puu.

    Poistettavien puiden ympäriltä poistan vain risukon puun ympäriltä.
    Jos kasvaa lähekkäin useampia ja näkisin että kaikki on hakkuussa poistettavia, niin voin jättää ryhmään useamman rungonkin.

    Koivikossa koetan jättää alle myös kuusia, jos ei haittaa liikaa harvennusta. (ainakin jos koivut ovat hieskoivuja ja poistetaan harvennuksessa)

    Paras motomieshän on metsuri, joka on kouluttautunut motokuskiksi.
    Ensiharvennushan on erittäin tärkeä tulevien hakkuiden kannalta.
    Poistetaan lengot, kaksihaaraiset, alle jääneet ja poikaoksa-/paksuoksaiset rungot.
    Puulajiksi koetetaan valita mahdollisuuksien mukaa mäntyä ja raudusta jos maalaji ei ole kovin viljava esim.VT
    MT:lle Kuusta ja raudusta.

    satapii

    Itsellä jäi käpyjen karistus keväällä tekemättä ja siksi kävin kylvämässä siemenet käpyinä kesäkuun alussa (muutama säkillinen, eivät olleet muovisäkeissä autotallissa auenneet). Kävin nyt syksyllä katsomassa tulosta. Kävyn auetessa oli karissut siemenet maahan pääosin kävyn viereen. Parhaissa paikoissa sirkkataimia 30-50 kpl/käpy.
    Alue (5ha) muuten äestetty ja konekylvetty toukokuussa männylle.Kosteimpaan notkelmaan kylvin kokeeksi noita kuusenkäpyjä (alle puolen hehtaarin alue).

    Männyntaimia on ainakin ensimmäisen kesän jälkeen itänyt riittävästi. Heinästä ei vielä tänävuonna eikä ehkä ensivuonnakaan ole vielä haittaa. Myyrät parina seuraavana vuonna ja sitten hirvet ovat taimikon uhkana.

    satapii

    Onhan noita jälkikäteen ajatellen muutamia tullut tehtyä

    1.Istutusta pottiputkella (600kpl) kesäkuun puolella muokkaamattomaan maahan.(n.50-100 tainta kuivui heinäkuussa kun oli kuiva jakso)
    myöhemmin täydennysistutin alueen tammella.

    2. En lähtenyt metsäkeskuksen tiehankkeseen mukaan, kun runkotietä perusparannettiin.(olisi tehty uutta tietä 300m ja kääntölenkki mailleni samalla, osallistuin vain runkotien perusparannukseen)

    3. Yhden istuttamani kuvion taimikon kitumista seurasin pari vuotta liian kauan kunnes lannoitin alueen boorilannoitteella.

    4. Taimikonhoidossa tuppaa jäämään liian tiheitä taimikoita.(esim. kuusentaimikkoon liikaa koivuja täydennykseksi)

    5. Yhden kuvion ojitusmätästys oli pieni järkytys, kun menin lohkolle istutuspuuhiin(ohjeistus ja valvonta petti). Pääoja oli kaivettu niin syväksi että kun siihen meni seisomaan ei 180cm miehestä edes pää näkynyt penkan yli.(ei tarvitse traktorilla yrittää päästä yli, vettä ojan pohjalla vain n.10-30cm, virtaa hyvin). Taimikko kyllä kasvaa nyt tosi hyvin.

    satapii

    Kyllä tuo on ollut tiedossa, jos on hoitanut hyvin ( ja teetättänyt jo useamman metsäsuunnitelman, samalle tilalle), aina kasvu on ollut suurempaa kuin suunnitelmassa on arvioitu. (huomioitu harvennushakkuut edellisen kymmenen vuoden ajalta ja nyt kuviolla kasvava puusto)

    Oma tavoite että tilojen keskikasvu ylittäisi 10m3/ha/vuosi.
    (tällä hetkellä arvioitu n.7-8m3/vuosi, mutta luultavasti alakanttiin)

    Nuo puun-takaisen valokuvat ja niiden tekstit kertovat vahvasti samaa asiaa.

    Tuo keväällä asetettu 20ha:n raivaussahaurakka on tältä vuodelta valmis.

    satapii

    Varhaisperkaukset on tehty 5vuotta sitten istutettuun kuusentaimikkoon, taloudellisesti on varmasti halvempaa nyt perata ja varmistaa kuusikon hyvän kasvun jatkuminen. Todennäkoisesti varsinainen taimikonhoito tehtävä vielä näille kuvioille n.3-5vuoden päästä.

    Varttuneemmassa taimikossa on tullut raivattua aika surutta raitaa, pihlajaa, leppää ja hieskoivua, kuusikon päältä. Tiheimpiä kuusipuskiakin olen samalla harventanut siten että motolla voi minkä tahansa puun jatkossa korjata tekemättä runkovauriota viereiseen puuhun.
    Energiapuuta olisi varmaa tullut jonkin verran, mutta silloin olisi pitänyt tehdä jo jonkimmoista ajouraa ja kesällä en mieleellään ajeluta ajokonetta ja motoa rikkomassa kuusentaimikoita.

    PS.
    Metsän antimista mustaa torvisientä ja kanttarelleja löytyy nyt hyvin.

    satapii

    Hyttysiä, paarmoja, ampiaisenpisto,kyykäärmeitä, hellettä, vesisadetta, jyrkkiä rinteitä ja kivikkoja, kaikkea on ollut tarjolla raivurin kanssa touhutessa. Raivaussahaurakka eteni kesän aikana niin että 18,6ha on nyt raivailtu.(tavoitteesta jäljellä 1,4ha)

    Raivaussahanteriä on viilattu loppuun 2kpl, raivurissa bensaa kulunut noin 80l. (tätä en tarkistanut kuiteista)

    Uuden viilan ostin ja kyllä terän viilaus muuttui todella helpoksi. Vanha viila oli niin ”liukas” että terää ei tahtonut saada sillä enää teräväksi.

    Metsään.fi palveluun on saanut päivittää monta kuviota tehdyksi.
    Kemerapapereitakin pitäisi muutamalta kuviolta tehdä.

    Leipätyön sijasta omissa metsissä harrastaminen on kuitenkin antoisaa.

    Touhukasta loppukesää palstalaisille…

    satapii

    Raivausurakka edistynyt ihan mukavasti n.15ha raivattu. Toukokuussa varhaisperatulla alueenna kävelin katselemassa kasvun voimaa. 2008 keväällä istutettu 5ha ala kuuselle on nyt jo yli miehenmittaista keskipituus n.1,5m ei nuo pottitaimet ”juro” kun jo kasvuun kiihtyvät.
    Vertailuna samalla tilalla erään toisen kuvion laita jossa oli ollut tuulituho 2002, kuvio istutettu 2003, mutta osa kuviosta jäänyt reunametsän luontaiseen uudistumiseen. Istutustaimet nyt n.4m, mutta tuo luotaisesti uudistuva laita n.1m pituista kuusta. Tiheyttä on kyllä riittävästi, reunametsän varjostava vaikutus varmaan myös vaikuttanut osaltaan kasvuun.

    satapii

    Perkaa osa jo tänä vuonna ja loput ensivuonna, niin ei yhdelle vuodelle tule niin paljon töitä.
    Samalla näen ensivuonna kuinka peratut selvisivät talvesta. (verraten siihen osaan jota ei perattu)

    Omat kokemukset puoltavat myös täysperkausta lehtipuusta tuossa varhaisperkauksessa.

    satapii

    Kymmenisen hehtaaria raivailtu. Raivattu ala pääosin 2008 istutetun kuusikon varhaisperkausta. Kyllä tuo 20ha tavoite tälle vuodelle vielä saavutetaan.

    satapii

    Täytyy sanoa kiitokset edelliselle omistajalle, joka on kasvattanut aika tiheänä ja teettänyt ensiharvennuksen , kun oksat on kuolleet tuonne 5m korkeuteen. Itse olen nyt karsinut lopputuloksen ja lannoittanut nyt ensimmäisen kerran, seuraava lannoitus ehkä 2020-2025 (mahdollisesti seuraavan harvennuksen jälkeen.)

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 68)