Käyttäjän sikari kirjoittamat vastaukset
-
Meille menevällä tiellä lukee suomen surkein jäätie. Kylttejä saa ilmeisesti asennella ilman vastuuta tai seuraamusta. Jostakin ne rahat on tultava teiden ylläpitoon ja jostakin se sähkö tulee. Tuulivoimassa aika kovasti kateus pinnalla, jos ei satu omalle palstalle.
Suorittava tarkoitti varmaankin, että olen tehnyt. Toisten metsän arviointi on ajan haaskausta, jos ei tiedä mitä mitä ollaan hakemassa hakkuussa. Voi olla että tällekin käsittelylle on syy. Ja aina pitää muistaa, että omistaja on se joka määrää.
Toiset osta Teslan ja toiset Keslan. Kaikki voittaa. Ainakin myyjät.
Metsäukon viimeinen lause kiteytti kaiken. ”hinta ei vastaa tuottavuutta alkuunkaan”
Pitää paikkaansa, mutta vaatii kovan pakkasen.
Osto siemenillä kylvänyt pari kuviota muokattuun maahan OMT pohjalla. Ensimmäiseen tehtiin taimikon harvennus toissa syksynä. Onnistui hyvin. Toisessa kohteessa odotellaan vielä mitä tulee. Kylväminen nopeampaa ja halvempaa kuin istutus, mutta muutaman vuoden hitaampi alku. Hirvi ja muuta tuhovaraa enemmän. Kannattaa kokeilla.
Vanhoja jääriä ei pitäisi laskea nuoria opettamaan. Neuvovat yhtä päin peetä kuin ovat ikänsä tehneet. Kehitystä ei silloin tapahdu.
”Kuinka tuollaisen yleistyksen voi tehdä ja millä perusteilla?”
Kun sattuu omistamaan tiloja eri puolella Suomea ja kulkee silmät auki eikä laput silmillä niin kuin eräät täällä.
Pohjois-Karjalassa asenne metsän käsittelyyn surkeinta. Ei minkäänlaista arvostusta hakkuujälkeen.
Ehkä naapuri tilan omistaja tiesi, ettei jokea voi ylittää ja pyysi maansa läpiajosta tuntuvaa korvausta. Kyseisen aukon esim. 8000 m3 tekisi 2 €/m3 läpiajo ja tienkäyttökorvauksena 16000€. Nyt ei maksanut mitään. Näyttää tuloksessa osakkeenomistajille paremmalta.