Käyttäjän narisija kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 980)
  • narisija

    Tuskin Venäjällä on mitään kiirettä alkaa Suomea nuoleskelemaan, olipa siellä johto minkäläinen tahansa.

    narisija

    Kyllä hilla yliarvostettu on myös narisijan mielestä. Kuitenkin jonkin verran tulee vuosittain poimittua niitäkin, tänään viimeksi. Itsellä eivät tulisi käytetyksi, mutta mukava antaa lastenlapsille kun käyvät kyläilemässä. Puolukkasurvosta menee puuron kanssa pari kukkuralusikallista joka aamu ja mammalla mustikoita saman verran, ei tarvi puurot suolaa.

    narisija

    Ensin tehdään tolloja päätöksiä, joiden seurauksena joudutaan tekemään ikäviä päätöksiä. EU:hun liittymisestä ne alkoi, kiihdytysvaihe oli 2014 ja uusi oikein kunnon spurtti 2022, joita päätöksiä voi pitää jo tollouden terävimpänä  kärkenä ja jatkuu edelleen.

    narisija

    Olen nähnyt airot joilla soudettiin kasvot menosuuntaan, ei tainnut idea kuitenkaan ottaa tulta koska ei ole myynnissä näkynyt ko. airoja.

    narisija

    Onhan Israelkin saanut tullittoman sopimuksen kaupankäynnistä.

    Näin on ja Suomi on sitä mieltä, ettei siihen saa eu:n kajota. On se pär..le surkuhupaisaa, paitsi ei lainkaan hupaisaa, ymmärtävätkö edes hävetä kaksia standartejaan, tuskin.

    narisija

    Jälkijunassa Suomi tulee myös teollisuuden kansainvälistymisessä verrattuna Ruotsiin ja Tanskaan, lisäksi heillä on yksi suuri etu jota Suomella ei ole, oma valuutta.

    Suomella ei ole Nokian muutaman vuoden mittaista pyrähdystä kansainväliseen tunnettavuuteen oikein ollut. Nyt ehkä jäänmurtajat ja isot loitoristeilijät, harmi vain, että murtajien tarvitsijat maailmalla ovat vähissä. Venäjä tuskin tulee murtajiaan täältä ostamaan lähivuosikymmenillä, muu laivanrakennus taas on keskittynyt kauko-itään.

    narisija

    Aikanaan sain seurata USA -Skandinavia kaupan, Suomi mukaan luettuna, tavaravirtoja. Suomi oli viennin suhteen kymmeniä vuosia jäljessä Tanskan ja Ruotsin tavaraviennin laadussa, ne vei koneita ja laitteita, sekä elintarvikkeita, esim. Tanskasta olutta ja myös väkeviä. Suomen vienti koostui lähes yksinomaan sellusta ja sanomalehtipaperista. Tämä oli tilanne vielä 1960 – luvulla.

    narisija

    Joko palstan gurut on kuinka sankoin joukoin rekisteröityneet finance legend app – käyttäjäksi?

    narisija

    Ei avovankilaa saa niin pitäväksi ettei sinne ja sieltä pois mitään liiku, eihän nuo pidä suljetutkaan vankilat ja toisaalta vapaustaistelijat ovat kekselijäitä kautta maailman.

    narisija

    Hamas teki virheen hyökkäämällä Israeliin.

    Varmaan näinkin, mutta kyllä myös alistetuilla tulee olla oikeus puolustautua, taistella kaikin keinoin alistajaa vastaan. Nyt on koetettu markkinoida vain alistajan oikeutta puolustautua. En oikein keksi kuinka taloudellista kehitystä olisi toteutettu alueen täydellisen saarron ollessa päällä, ts. Israelin täydellisessä kontrollissa.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 980)