Käyttäjän Taiki kirjoittamat vastaukset
-
A.J.: nettiyhteyden olemassaolo ei tarkoita, että pääsisi osallistumaan tuollaisiin kyselyihin. Kuten Ranen linkistä voi lukea kysely voidaan kohdentaa tilaajan toimeksiannon mukaan hyvin tarkasti halutulle kohderyhmälle. Toisin sanoen saadaan juuri sellainen tulos kuin tilaaja haluaa.
Ylen luontoporukalta tälläisiä tempauksia on ollut aikaisemminkin.
Hyvä ajaa omaa propakandaa kun on rajattomasti verovaroja käytössä.
Taiki 24.8.2019, 07:15MetsäMatin kirjoituksesta loistaa läpi suuri riemu oivalluksesta jolla ovelasti kierretään lakia yksityisomaisuuden suojasta. Avoimella toiminnalla metsänomistajia kohtaan olisi saatu paljon parempia pitkäkestoisia vaikutuksia aikaan.
Omalta kohdalta päätehakkuut saavat toistaiseksi olla odottamassa tilanteen selkiytymistä. Vain välttämättömät harvennukset hoidetaan, nekin energiaksi. Suosittelen.
Taiki 7.5.2019, 20:16Kehveli. Pistäppä ihan kertauksen vuoksi lista noista törkeyksistä.
Taiki 29.4.2019, 12:45Olen samaa mieltä Kerttulin kanssa tuosta omillaan asumisesta.
Etelänveteliltä asumistuet pois.
Taiki 28.4.2019, 11:50No jopas. Ei olisi mennyt tuollainen juttu läpi Hesariin kaksi viikkoa sitten.
Näin sitä lyödään pahimpia mölyeemeleitä puunuijalla päähän.
Toivottavasti oppivat ja ymmärtävät jotakin.
Taiki 2.4.2019, 07:36Minun ennustukseni on, ettei Rinne ole mukana noissa hallitusneuvotteluissa (siirretty sivuun terveydellisiin syihin vedoten) ja SAK on valinnut demareille uuden johtajan.
Taiki 29.3.2019, 22:32Ohje voi olla mikä vain, mutta kyllä jahtipäälikkö metsästyssopimusta tehdessään sanoi että valkohännät säästetään toistaiseksi kun PITÄISI SAADA UUSI METSÄSTETTÄVÄ RIISTAELÄIN.
Taiki 23.3.2019, 08:12Li:n vuoro on keskiviikkona. Varmaan saa paatostaa melko rauhassa.
Taiki 11.3.2019, 07:32Jos omaisuutta ei ole ja tulot on pelkkä eläke voi hyvin käyttää noita valmiita malleja tai pankkivirkailijan apua. Mutta jos takana on monenlaista omaisuutta ja mahdollisia yhteisomistuksia käyttäkää ehdottomasti valtuutuksen teossa asiaan perehtynyttä henkilöä.
Tulee suuria hankaluuksia jos tilanteen sattuessa paperissa on pienikin muotovirhe tai edunvalvojien jääviys estää tekemästä tarpeellisia toimenpiteitä.
Taiki 3.2.2019, 08:47Valtakunnan korkein päättävä taho (mafia) on linjauksensa tehnyt. Tämän mukaan meidän tulee kaikkien elämän. Aamen.