Käyttäjän Taiki kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 49)
  • Taiki

    https://www.sak.fi/ajankohtaista/blogi/varallisuuserojen-kimppuun-verolla-sak-esittaa-yleista-varallisuusveroa

    Valtakunnan korkein päättävä taho (mafia) on linjauksensa tehnyt. Tämän mukaan meidän tulee kaikkien elämän. Aamen.

     

    Taiki

    Metät kunnossa.

    Kaikki merkit viittaavat siihen, että noususuhdanne alkaa olla lopuillaan ja käännytään laskusuhdanteen puolelle.

    Sano sille Antille ettei enää potki lisää vauhtia alamäkeen. Tulee suhdannekuoppa niin syvänä vastaan ettei sieltä suomalaisten omilla voimilla ylös päästä. Ja kun toimintaohjeet tulee EU:lta ei suojassa ole palkat, eläkkeet, sosiaaliturva eikä edes ammattiyhdistysliike.

    Taiki

    Ihan nätisti tuo tuki tilille napsahti. Hakkuumäärän todisteena koivukuidun mittaustodistus.

    Taiki

    ”Näin sahatavaran osuus koko puun biomassasta on noin 20% joten 80% rungon osista ja tuotteista vapauttaa hiilen muutamassa vuodessa.”

    Saman hiilen minkä on kasvullaan sitonut. Ja kun metsän kasvusta pidetään huolta sitoo sen uudelleen. Mikä on ongelma?

    Ongelma on, että metsätalouden kontolle työnnetään maailman pelastusohjelma joka on luotu hämärtämään todellista ongelmaa. Ongelmaa  jota kokoajan pahennetaan fossiilisia polttoaineita käyttämällä

    Taiki

    ”ei ilmaston kannalta ole ratkaisevaa, kuinka nopeasti hiiltä pystytään sitomaan kasvustoon, vaan kuinka PALJON sitä on sitoutuneena”

    Tuo sitoutuminen juuri on asian ydin.

    Jos pelkkää metsätaloutta katsotaan hiilitase on kokonaisuutena kutakuinkin +- nolla, edellyttäen että hakkuun jälkeen huolehditaan alueen uudistamisesta. Tämä siksi että hiiltä vapautuu yhdellä alueella ja tase on vahvasti sitoutumisen puolella toisaalla.

    Sitoutumista ei tietenkään tapahdu jos hakkuun jälkeen alue kasvaa pelkää heinikkoa tai se otetaan muuhun kuin metsätalous käyttöön, esim. tien pohjaksi, sähkölinjaksi tai kaupunki rakentamiseen.

    Se sitoutunut hiili jota vapautetaan on sitoutunut fossiilisiin polttoaineisiin, öljyyn ja kivihiileen. Niiden käytöstä vapautuvan hiilidioksidin sitomiseen ei maapallolla ole mitään keinoa. Metsätalouden kontolle tuota tehtävää ollaan kyllä työntämässä, mutta mittaluokat ovat sellaisia ettei tule millään onnistumaan.

    Fossiilisten polttoaineiden käytön määrä on kaiken a ja o. Kaikki muu on näpertelyä. Mutta kun sillä nissanilla on niin kiva kurvata ties minne ja kerrostalon patterista on kiva saada kivihiililämpöä.

    Taiki

    Ideologia pitää tietenkin olla, että ongelma väännetään asiasta kuin asiasta, kunhan saadaan aikaan kunnon rähinä.

    Tätä ideologiaa kovasti viljellään tälläkin palstalla.

    Kaunaisia kääkkiä.

    Peilin eteen istuminen ja pieni hetki ajattelua tekisi hyvää.

    Taiki

    Kääntyyhän tuossa 400 miljoonaa euroa saamapuolelta nettomaksunpuolelle. Mutta eipä tuo haittaa, onhan meillä noita miljoonia. Ja paremminhan ne tuolla Euroopassa osaavat ne rahat käyttää kuin me itse.

    Oliivin tai viininviljelyn tukiin tuskin uskalletaan koskea. Voihan toki olla, että me tämänkin menetyksen myötä tienaamme jotakin. Vai?

    Taiki

    Oletko harkinnut matkakulun lisäämistä metsäveroilmoitukseen kertapoistoisena kuluna? Ihan selvästi tuhkanlevitykseen ja metsätalouteen kuuluva menoerä. (heko, heko)

    Taiki

    Ei saa vähälahjainen ihminen tolkkua tuosta pyörityksestä. Ei vaikka kuinka lukisi.

    Tulee vain mieleen eräs surullisen hahmon ritari, hänen aseenkantajansa ja tuulimyllyt.

    Taiki

    Onhan sillä selvä yhteys: Esim. Helsinki lämmitetään kivihiilellä, poltetaan fossiilista maaperään sitoutunutta hiiltä ja vapautetaan hiilidioksidi ilmaan.

    Sitten vaaditaan, että tämä hölmöys viherpestään toisten kustannuksella ja samalla aiheutetaan haittaa ja vaikeuksia koko kansantaloudelle.

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 49)